Magento-markkina järjestyy uudelleen

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Uusi kuluttajansuojalaki iskee Klarnaan.

Magento-verkkokauppajärjestelmä on ollut tasaisessa nosteessa viimeisen parin vuoden ajan. Tällä hetkellä käydään kiinnostavaa siirtymää Magento1-versiosta täysin uudistuneeseen Magento2-versioon, mutta tämä ei näytä markkinaa hillitsevan. Päinvastoin. Ja toisaalta, nyt onkin hyvä tilaisuus uusille pelaajille tulla mukaan kentälle.

Ambientia ja Soprano järjestelivät toukokuussa Magento-liiketoimintaansa uusiksi, ja uusi yhtiö jatkaa toimintaansa Ambientian sateenvarjon alaisuudessa. Yli 30 hengen yksikkö muodostaakin ihan merkittävän, uuden Magento-pelurin tähän maahan.

Tällä viikolla Digia taas päätti lähteä mukaan verkkokauppatekijöiden markkinaan ostamalla Igencen. Näin Digia sai yli 20 hengen Magento-firman ja pääsi heittämällä mukaan verkkokauppamarkkinaan.

Viime vuoden lopulla julkaistu verkkokauppojen tekijät -katsaus on myös edelleen varsin relevantti katsaus Magento-firmoihin tässä maassa. Oikeastaan Igence oli silloin ainut merkittävä peluri, joka ei osallistunut katsaukseen.

Isoimmat Magento-osaajien keskittymät löytyvät siis nykyisin suunnalta Vaimo, Piimega, Ambientia, Digia (ex-Igence). Pienempiä haastajia ovat mm. Sofokus, Lamia, Crasman.

PS. Vierityspalkin Uudet Julkaisut -palsta ryhtyi myös listaamaan Magento-referenssejä alkuvuodesta, ja palstalta löytyykin nykyisin jo kymmeniä Magento-casejen esittelyjä.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

2 kommenttia on “Magento-markkina järjestyy uudelleen”

  1. Hei Perttu.

    Kiitos hyvästä päivityksestä. Sen verran päivittäisin tietojasi markkinasta, että CGI on jo yli kymmenen vuoden ajan toteuttanut globaalisti verkkokauppoja Magento-alustalla. Teemme tätä myös Suomessa. Magento osaajia meillä on globaalisti satoja ja täällä “kotimarkkinassakin” mennään kyllä heittämällä näiden haastajien ohi jos lasketaan ecom-osaajien määrä. Olemme myös Vaimon (Igence taisi olla myös) lisäksi ainoa Magento Gold Solution Partner Suomessa.

  2. Kiitos kommentista, Matti.

    Hyvä täydennys, CGI tosiaan puuttui katsauksesta, koska teiltäkin meni tuo aiempi verkkokauppojen tekijät -katsaus ohitse. Minulla on kyllä nyt harkinnassa tehdä pelkästään Magento-tekijöihin keskittyvä katsaus, koska selkeästi alusta on nousussa ja Suomessa osaajien määrä lisääntyy.

    Laitan jatkossa sitten vaikka suoraan sinulle viestiä, niin ei mene ohi tällä kertaa. Joka tapauksessa tässäkin katsauksessa teidät tosiaan olisi kuulunut mainita, vaikka en aivan vakuuttunut vielä teidän Suomen Magento-tiimin kokoluokasta olekaan :) (LinkedIn listaa teille vain muutamia osaajia)

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun