Esittelyssä: EPiServer 6 –julkaisujärjestelmä

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Valun Findkit-hakukone uskoo tuovansa lisää laskutusta digitoimistoille.

Vierityspalkin julkaisujärjestelmän valinta -artikkelisarjassa esitellään Suomessa markkinoilla olevia julkaisujärjestelmiä.

image Sarjan kolmannessa osassa otamme tarkasteluun Microsoft-teknologioilla toteutetun EPiServer-julkaisujärjestelmätuotteen. EPiServeriä koskeviin kysymyksiin on vastannut EPiServerin Suomen maajohtaja Kalle Bäckman. EPiServerin esittelyä tulee seuraamaan yksi EPiServerin keskeisistä kilpailijoista, Sitecore.

Vierityspalkissa on aiemminkin kirjoitettu EPiServerin rantautumisesta Suomeen, joka on tapahtunut erityisen nopeasti parin viime vuoden aikana. Integraattoriverkosto on kasvanut tasaisesti ja Suomesta löytyy vuonna 2010 jo useita erittäin vakavasti otettavia kumppaneita EPiServer-projekteihin. Täten EPiServer on noussut nopeasti etenkin SharePointin kilpailijaksi vahvan integraattoriverkostonsa ansiosta.

Millainen historia on EPiServer-julkaisujärjestelmällä?

“EPiServer CMS:n ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1997. Vuonna 2002 julkaistiin EPiServer CMS 4 -versio, joka pohjautui Microsoft .NET teknologiaan. EPiServer CMS 6 on julkaistu maaliskuussa 2010. EPiServer CMS:llä on globaalisti asiakkaita yli 3000 ja sillä on toteutettu lähes 10.000 verkkopalvelua. ”

Millainen taustaorganisaatio järjestelmällä on?

EPiServerin palveluksessa on tällä hetkellä yli 160 henkilöä. Pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, jossa myös pääosa tuotekehityksestä toteutetaan. EPiServerillä on lisäksi maatoimistot Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Alankomaissa, Iso-Britanniassa, USA:ssa, Etelä-Afrikassa, Australiassa (Uusi-Seelanti), Vietnamissa sekä Ukrainassa.”

Millä teknologioilla tuotteenne on toteutettu (esim. PHP, .Net, Java)? Kuuluuko tuotteeseenne jotain kolmansien osapuolien tuotteita/teknologioita tai liitännäisiä?

“EPiServer CMS on toteutettu Microsoft .NET 3.5 arkkitehtuurilla (myös 4.0 on tuettu). Tietokantana EPiServer käyttää Microsoft SQL Server 2005/2008 -versiota. Myös Oracle tietokannan versiot 9i, 10g ja 11g ovat tuettuja.

EPiServer CMS sisällöntuotantoeditori on toteutettu TinyMCE–editorilla.

EPiServer-tuoteperheeseen kuuluu myös EPiServer Relate -yhteisöllisyyspalvelualusta, EPiServer Commerce verkkokauppa-alusta ja EPiServer Marketing Arena -modulit hakukoneoptimointiin, kampanjoiden seurantaan, personoidun sisällön tuottamiseen sekä verkkopalvelun kävijäseurantaan.

EPiServerillä on ekosysteemi nimeltään EPiMore. EPiMore-ohjelmassa on EPiServerin omia, EPiServer-kumppaneiden sekä kolmansien osapuolien ohjelmistoja, moduleja ja palveluita. EPiServerin omista ohjelmista voidaan mainita esim. integrointimodulit Microsoft SharePoint ja Dynamic CRM ohjelmistoihin sekä SalesForce CRM – ohjelmistoon. EPiMore-ohjelmaan kuuluvista moduleista tai ohjelmista osa on avoimeen lähdekoodin pohjautuvia. Tällä hetkellä EPiMore-ohjelmasta löytyy noin 120 erilaista tuotetta hakukoneista verkko-oppimisympäristöihin.”

Mitkä julkaisujärjestelmät/teknologiat näette keskeisimpinä kilpailijoinanne tällä hetkellä? (mainitse vähintään kolme kilpailijaa/tuotetta)

“Kilpailijoina näemme Microsoftin teknologiaa hyödyntävät CMS/WCM tuotteet. Suomen markkinoilla kilpailijat poikkeavat hyvin suuresti muiden markkina-alueiden kilpailijoista. Suomen markkinoilla näemme kilpailua edelleen ns. in-house järjestelmien kanssa, kuten Meteor tai Innofactor Prime, kun taas meidän muilla markkina-alueilla kilpailijoina toimivat globaalit ohjelmistoratkaisut. Sitecore on esimerkiksi muualla pohjoismaissa kilpailija EPiServerille, mutta Suomen markkinoilla näin ei ole, Sitecoren pienen kumppaniverkoston vuoksi. Microsoft SharePointia pidetään EPiServerin kilpailijana, tosin me näemme nämä kaksi tuotetta toisiaan täydentävinä tuotteina.”

Miksi asiakkaanne ovat valinneet nimenomaan EPiServerin web-julkaisutarpeisiinsa? (mainitse korkeintaan kolme)

“EPiServer CMS:n tärkeimmät valintaperusteet ovat tuotteen käytön helppous ja tehokkuus. Oppimiskynnys on erittäin matala ja se säästää myös asiakkaan sisäisissä koulutuskuluissa.

Kieliversiointi ja lokalisaatio ovat myös asiakkaillemme tärkeitä. Tuotteen käyttöliittymä kääntyy 12 kielelle ja sisällön kieliversiointi on toteutettu helpoksi.

Lisäksi EPiServer CMS tarjoaa laajat out-of-the-box toiminnallisuudet asiakkaille. EPiServer CMS:n vahvuutena on, että implementointiprojektissa voidaan keskittyä asiakkaan konseptin toteuttamiseen ja EPiServer CMS tarjoaa valmiit toiminnallisuudet asiakkaan sisällönhallintaan, dokumenttienhallintaan, lomakkeiden toteuttamiseen, sosiaalisen median toiminnallisuuksiin jne.”

Mitkä ovat omasta mielestänne tuotteen kiinnostavimmat ominaisuudet tällä hetkellä? (mainitse korkeintaan kolme)

EPiServer CMS 6:ssa on esitelty personoitava sähköinen työpöytä Online Center. Online Center tarjoaa sisällöntuottajille sähköisen työpöydän, jonka avulla sisällöntuottaja voi helpottaa omaa päivittäistä työskentelyään tallentamalla itselleen tärkeät toiminnallisuudet, kuten viimeksi muokatut sivut tai uutisten pikajulkaisutoiminnallisuuden. Business-käyttäjälle voidaan tuoda Online Centeriin esimerkiksi Google Analytics tietoja. Online Centeriin luotavat gadgetit toteutetaan ASP.NET MVC -teknologialla, joten kumppaneiden on helppo luoda omia gadgettejä asiakkaiden tarpeisiin.

Uusimman version sisällöntuotantoominaisuudet uuden sisällöntuotantoeditorin myötä ovat monipuolistuneet entisestään. Uusi sisällöntuotantoeditori mahdollistaa entistä laajemmat toiminnallisuudet organisaatioiden sisällöntuotantoon, selainriippumattomasti.

EPiServer CMS:n kieliversiointi ja lokalisointi ominaisuudet mahdollistavat organisaatioiden verkkopalveluiden kieliversioinnin ja lokalisoinnin toteutuksen erittäin tehokkaasti ja helposti.”

Millaisessa hintaluokassa EPiServerillä tuotetut projektit tyypillisesti liikkuvat? Miten lisenssikustannuksenne muodostuu? Mikä on järjestelmän vuosikustannus perustamisen jälkeen (lisenssit + hosting)?

“Projektin kokoluokkaa on hyvin vaikea arvioida, koska EPiServer CMS -projektit toteutetaan EPiServer kumppaniverkoston kautta. Projektin kokoon luonnollisesti vaikuttaa kumppanien projektissa toteuttamat vaiheet. Pienimmät EPiServer projektit alkavat noin 30  000 eurosta. Vaativammat ja laajemmat projektit alkavat noin 80 000 eurosta, mutta ovat usein hinnaltaan tuota summaa korkeampia.

EPiServer CMS: tä on kaksi ohjelmistoversiota, EPIServer CMS Professional ja EPiServer CMS Enterprise. EPiServer Professional lisenssin hinta on noin 11.000€ ja Enterprise version hinta noin 15.000€. Lisenssikustannus on kertalisenssi. Ohjelmistolla on 20% vuosittainen ylläpitomaksu, joka on vapaaehtoinen. EPiServer CMS on myös mahdollista hankkia vuokralisenssillä tai SaaS –palveluna yhdessä käyttöpalvelun kanssa.

Käyttöpalveluiden osalta asiakas voi käyttää mitä tahansa käyttöpalveluntarjoajaa. EPiServerillä käyttöpalveluiden hinnat alkavat 220€/kuukausi eli vuotuinen kustannus olisi 2640€ EPiServerin käyttöpalvelussa. ”

Millaisia verkkopalveluita EPiServerillä on eniten tuotettu?

EPiServerillä on toteutettu eniten julkisia verkkopalveluita, mutta myös intranettejä sekä ekstranettejä on toteutettu tuotteella. Intranetit on nykypäivänä usein toteutettu EPiServer Relate+ -yhteisöllisyysalustalla. EPiServer CMS:n suomalaisia asiakkaita ovat mm: www.suunto.com, www.kesko.fi, www.orion.fi, www.blue1.fi, www.k-citymarket.fi. Ulkomaalaisia asiakkaita ovat mm. www.wada-ama.org, www.securitas.com, www.haglofs.se.”

Esimerkki: www.suunto.com

image

Esimerkki: www.kesko.fi

image

Esimerkki: www.orion.fi

image

Esimerkki: www.blue1.fi

image

Esimerkki: http://www.wada-ama.org/

image

Yhteenveto: Vierityspalkin näkökulma (Perttu Tolvanen):

EPiServer on tunkeutunut Suomeen voimalla parin viime vuoden aikana. Lukuisat integraattorit ovat hypänneet EPiServerin kelkkaan ja ryhtyneet tarjoamaan järjestelmää aktiivisesti asiakkailleen. Kotimaisia EPiServer-integraattoreita ovat mm. Logica, Cybercom NSD, Tietotalo, Solita, Endero. Yhteensä uskottavia integraattoreita lieneekin jo reilusti yli 10 Suomessa, joten asiakkaan näkökulmasta valinnanvaraa on reilusti. Suurin osa EPiServerin integraattoreista ovat toki vielä hyvin tuoreita tekijöitä, joten asiakkaan kannattaa varmistua integraattorin osaamisesta referenssien sekä tiimin tarkalla tutkimisella. Toisaalta moni integraattori hakee tällä hetkellä referenssilistalleen täytettä joten hinnoittelu voi olla houkuttelevaa tuoreemmilla toimijoilla. Esimerkiksi Endero on allekirjoittanut kumppanisopimuksen syyskuussa 2010.

EPiServerin tyypillisimpiä kilpailijoita ovat pohjoismaissa Sitecore, SharePoint, Ektron ja Umbraco. Erityisesti Umbraco on ryhtynyt avoimen koodin järjestelmänä haastamaan kaupallisia .Net-julkaisujärjestelmiä parin viime vuoden aikana. Myös Suomessa on jo näkynyt muutamia Umbracoa käyttäviä digitoimistoja.

Suomessa EPiServer on kuitenkin saanut kisata melko rauhassa, koska moni integraattori on tarjonnut omia .Net-julkaisujärjestelmiään (esim. Tiedon Elevation, Innofactorin Prime). Suomessa myös SharePointilla on vahva asema web-julkaisujärjestelmänä – osittain juuri sen takia, että EPiServer ja Sitecore eivät ole aiemmin tunkeutuneet voimalla Suomeen. EPiServer pyrkiikin Suomessa positioimaan itsensä SharePointtia täydentäväksi, ketterämmäksi web-julkaisujärjestelmäksi. Tämä on toistaiseksi myös onnistunut varsin hyvin, koska EPiServer on osoittautunut varsin joustavaksi julkaisujärjestelmäksi jonka ominaisuudet soveltuvat hyvin esimerkiksi monikielisten konsernisivustojen hallintaan. Lukumääräisesti EPiServer-sivustoja ei ole vielä Suomessa tehty valtavasti, mutta muutamia isoja referenssejä kylläkin.

Laajan integraattoriverkoston myötä EPiServerille voi ennustaa hyvää tulevaisuutta myös Suomessa. Tosin EPiServer ei ole erityisen edullinen ratkaisu, joten se kilpailee lähinnä isompien organisaatioiden julkaisujärjestelmäkilpailuissa. Integraattoritkaan kun eivät ole aivan halvimmasta päästä.

Erityisesti EPiServerin tarjoama sisällöntuottajan työpöytä on monien viestintä- ja markkinointikäyttäjien mieleen. Lisäksi pienet räätälöinnit sujuvat kohtuullisen helposti ja järjestelmään löytyy poikkeuksellisen paljon valmiita lisäosia. Näin EPiServer tarjoaa kovan vastuksen esimerkiksi Drupalille, jonka vahvuuksia ovat yhteisön kehittämät tuhannet lisäosat.

Keskeisiä haastajia myös tulevaisuudessa lienevät etenkin SharePoint, Drupal ja vahvimmat kotimaiset keskisarjan julkaisujärjestelmätuotteet. Näitä vastaan EPiServer pärjää hyvällä kokonaispaketilla jossa yhdistyvät hyvä käytettävyys, monipuoliset ominaisuudet ja laaja kumppaniverkosto. Kääntöpuolena on, että EPiServerkään ei ole mikään yksinkertainen tuote ja monet erilaiset tuotepaketoinnit vaativat asiakkaalta paljon perehtymistä. Integraattoreidenkin sitoutuminen tuotteeseen on vielä kysymysmerkki. Isoista tekijöistä vain Logicalla on pidempiaikaista kokemusta EPiServeristä.

Web-julkaisujärjestelmänä EPiServer tarjoaa tällä hetkellä houkuttelevan yhdistelmän ominaisuuksia ja kokonaisedullisuutta. Esimerkiksi web-julkaisuominaisuuksien näkökulmasta EPiServer saa SharePointin näyttämään paikoitellen varsin kankealta. Nopeasti laajentunut integraattoriverkosto tekee EPiServeristä myös IT-osastojen näkökulmasta monia kevyempiä kilpailijoita houkuttelevamman vaihtoehdon.

*PS. Linkkejä poistettu toimimattomina.

PS. Aina ajantasaisen katsauksen julkaisujärjestelmien markkinaan löydät North Patrolin sivustolta: Julkaisujärjestelmät ja verkkokauppajärjestelmät -hakemisto

PS. Jos kaipaat asiantuntijaa teknologian valintaan tai Episerver-pohjaisen verkkopalvelukokonaisuuden uudistamiseen tai jatkokehityksen suunnitteluun, kannattaa tutustua North Patrolin teknologiavalinta- ja arkkitehtuurikonsultoinnin palveluihin.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

4 kommenttia on “Esittelyssä: EPiServer 6 –julkaisujärjestelmä”

  1. Kiitos hyvästä ja jo kaivatustakin artikkelista. Episerver on viimeisen kahden vuoden aikana saavuttanut aseman ja tunnettavuuden, jolla se on noussut tasavertaiseen kilpailutilanteeseen esim. juuri Sharepointin kanssa.

    ”Isoista tekijöistä vain Logicalla on pidempiaikaista kokemusta EPiServeristä.” Ko. Lauseeseen kohdistan kritiikkiä siinä mielessä, että Tietotalo on tehnyt Episerver toteutuksia vuodesta 2004. Tokihan Tietotalo ei ole ”suuren suuri tekijä”, mutta väittäisin että kaikilla edellä listatuista organisaatioista Episerveriä tekevä pääluku on ~ sama.

  2. […] 2010 –järjestelmä. Julkisen webin osalta kilpailua käytäneen ainakin SharePointin ja EPiServerin välillä. Espoon nykyinen sivusto kun on rakennettu Tiedon Elevation –julkaisujärjestelmän […]

  3. […] onnistui näin kasvattamaan omaa näkyvyyttään suhteessa paremmin tunnettuihin kilpailijoihinsa EPiServeriin ja Sitecoreen nähden. Näistä kilpailijoista etenkin EPiServer on ollut Suomessa viime vuosina […]

  4. Miika Niemelä

    Kannattaa käydä tutustumassa julkaisujärjestelmän uusimpaan versioon, EPiServer 7 CMS:ään, EPiServerin sivuilla: episerver.com/Products/EPiServer-7-CMS/

    7-versio on mennyt käyttöliittymältään kokonaan uusiksi ja mukana on taas tukku uusia käyttöä helpottavia ominaisuuksia.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun