Digitoimistokomeetta Gyllene Skor vaikeuksissa?
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Paper Planes sai omistajaksi ison tanskalaisen digitoimiston.
Loppuvuodesta 2007 poikkeuksellisen hypen saattelemana syntynyt digitoimistokomeetta Gyllene Skor* on alalla liikkuvien huhujen mukaan vaikeuksissa avainhenkilöiden vaihdettua työnantajaa. Toimiston kantavia voimia on hiljakseen vaihtanut uusiin työpaikkoihin jo pidemmän aikaa ja nyt toimiston riveissä ei ilmeisesti olisi kuin pari henkilöä jäljellä.
Vierityspalkin tavoittamat henkilöt eivät halunneet kommentoida mitenkään toimiston lopettamishuhuja.
Mikäli huhut pitävät paikkansa, niin on mahdollista, että yksi digitoimistoalan puhutuimmista toimijoista on tulossa tiensä päähän. Alan kannalta tämä on valitettavaa, koska haasteistaan huolimatta Gyllene on ollut viime vuosien valopilkkuja alalla.
Toimiston haasteet ovat nähtävissä esimerkiksi julkisista tilinpäätöstiedoista, joiden mukaan toimisto on ollut melko raskaasti tappiollinen 2008 ja 2009 vuosina*. KORJAUS 5.8.: alla eivät suinkaan näy vuosien 2008 ja 2009 lukemat, vaan tilinpäätöstiedot tammikuilta 2008 ja 2009, eli lukemat koskevat vuosia 2007 (toimiston perustamisvuosi) ja 2008 (ensimmäinen kokonainen tilikausi).
LinkedInin perusteella näyttäisi myös siltä, että toimistolla ei ole kuin pari työntekijää jäljellä (lisäksi pari ei-ajantasaista profiilia).*
Toimiston omilla verkkosivuilla viimeisin uutinen on huhtikuulta*, jossa kerrotaan Gyllene Skorin sijoittuneen M&M:n digitoimistotutkimuksessa Suomen toiseksi arvostetuimmaksi digitoimistoksi.
Toimiston Twitter-tilillä viimeisin päivitys on kesäkuun alkupuoliskolta.*
Täten ainakin “digitaalisen jalanjäljen” perusteella toimisto on vielä aktiivinen ja etenkin asiakkaiden keskuudessa nauttii arvostusta. Firman taloustietojen ja työpaikkavaihdosuutisten perusteella tilanne näyttää kuitenkin hieman toiselta.
Gyllene Skorin alkutaival oli alalla poikkeuksellisen noteerattu, koska uuden tähtitoimiston synnystä huhuttiin alalla ennakkoon ja toimiston perustaminen noteerattiin myös Vierityspalkissa. Gyllenen perustamisen syitä ja toimiston tahtotilaa esitteli esimerkiksi toimitusjohtaja Marko Edfelt Rekaksoisin jutussa 4.10.2007:*
“Gyllene Skor on Suomen ensimmäinen asiakkaiden liiketoiminnan strategiseen suunnitteluun keskittyvä toimisto, joka keskittyy digitaaliseen puoleen”
Gyllenen vahvoja alkuaikojen linjauksia oli luoda puhdas suunnittelutoimisto, joka hankkisi toteutukset oman toimiston ulkopuolelta. Taustavaikuttajina osakkaiden lisäksi toimistossa on ollut alusta lähtien Bob Helsinki* ja Toinen Helsinki*. Edfeltin mukaan nämä olivat tahoja joiden katsottiin olevan hengenheimolaisia toimiston tavoitteelle uudistaa kotimaista digialaa tuloksellisempaan suuntaan.
Pitivät huhut paikkansa tai eivät, niin Gyllenen vaikeudet ovat harmillisia, koska toimisto on pyrkinyt uudistamaan alan toimintakulttuuria ja tarjoamaan asiakkaille erilaisia vaihtoehtoja.
Vierityspalkki seuraa tilannetta, ja vastaanottaa mielellään tarkennuksia tai lisätietoja aiheeseen.
[Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.]
4 kommenttia on “Digitoimistokomeetta Gyllene Skor vaikeuksissa?”
Kommentointi on suljettu.
Teränen
Ripatti ja Passi kuulemma siirtyneet juuri Palmu Inciin…
Mimmu
Mikä yhtiöstä tekee “komeetan”, kuten otsikossa mainitaan?
anna k.
komeetta = liikevaihto kasvaa liian kovaa hallitsemattomasti.
Klasu
Gyllene Skor yhdistyy Toiseen:
marmai.fi/uutiset/article482257.ece?s=r&wtm=Markkinointi_Mainonta/-06082010