Endero meni Ruotsiin

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Paper Planes sai omistajaksi ison tanskalaisen digitoimiston.

Suomen digimedian historianlehdet* havisevat jälleen: tuore uutinen on kuin suoraan vuodelta 1999*. Nyt kuitenkin elämme kovin toisessa maailmassa kuin hypen kuumimpina hetkinä, hyvä niin.

Ruotsalainen Know IT osti eilen Enderon*, tuon jälleen kovassa nousussa* olevan IT-ja digimediaosaajan. Know IT on taasen noteerattu Tukholman pörssissä; perustettu jo vuonna 1990; ja toimii useassa kymmenessä toimipisteessä yli tuhannen työntekijän voimin: vakaa toimija siis.

Kauppahinta oli 90 miljoonaa kruunua* (~8,9 mEUR)  josta 75 miljoonaa kruunua (7,1 mEUR) katettiin suunnatulla osakeannilla Atine:lle. Kauppahinta per Enderon työtekijä (~150) muotoutuu näin vajaaksi 60k euron suuruiseksi. Kaupan myötä KnowIT taseeseen aktivoitu liikearvo nousee lähes tähän samaan 75 miljoonaan kruunuun.

Endero sai näin varmasti osaamiselleen mainion kanavan kansainvälistyä ja samalla vankistaa asemiaan Suomessa ja lähialueilla. Ruotsalaiset hyötyvät varmasti Enderon osaajista ja myös Pietarin yksiköstä.

Ainakin paperilla näyttää yhteensopivalta parilta. Aika näyttää miten käy. Seuraamme mielenkiinnolla tapahtumia ja toivotamme onnea ja menestystä!

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

1 kommentti “Endero meni Ruotsiin

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun