Satama irtisanoo kymmenen Suomessa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 18 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Paper Planes sai omistajaksi ison tanskalaisen digitoimiston.

Toukokuun lopussa kirjoitimme Satama Interactiven yt-neuvotteluista. Nyt neuvottelut on saatu päätökseen ja tuloksena oli 59 työpaikan vähentäminen vuoden loppuun mennessä. Välittömästi irtisanotaan kymmenen henkilöä Suomen-toiminnoissa ja kolme Hollannissa.

ITviikko kertoo artikkelissaan*:

Henkilöstövähennykset Suomessa kohdistuvat sekä Sataman laskuttamattomaan (7 henkilöä) että laskuttavaan henkilöstöön (48 henkilöä). Määräaikaisten työsuhteiden päättyminen sekä erilaiset vapaaehtoiset ratkaisut vähentävät Sataman henkilöstöä 22 henkilöllä.

Satama ulkoistaa 1.7. alkaen osan teknologiayksiköstään Siili Solutionsille. Liiketoimintasiirrossa neljätoista Sataman työntekijää siirtyy Siilin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Samassa yhteydessä on solmittu palvelusopimus, joka tarjoaa Satamalle Java-osaamisen resursointia.

Tytäryhtiö Mind on Moven tekstiviestipohjaisiin lisäarvopalveluihin keskittynyt liiketoiminta myydään MBO-kauppana 30.6. Kaupan yhteydessä Satamasta siirtyy kolme henkilöä.

Satama on tehnyt aiesopimuksen digitaalisen tapahtumamarkkinoinnin tuotantoon liittyvän liiketoiminnan siirtämisestä perustettavaan yhteisyritykseen. Satama jää yhtiöön vähemmistöosakkaaksi. Tässä yhteydessä arviolta seitsemän henkilöä siirtyy uuden yhtiön palvelukseen.

Sataman palveluksessa on henkilövähennysten jälkeen yhteensä noin 350 työntekijää Suomessa, Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa.

[Kirjoittaja on töissä Sulakkeella ja tuntee henkilöitä, joilla ainakin aamulla oli vielä työpaikka Satamassa.]

* Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.

1 kommentti “Satama irtisanoo kymmenen Suomessa

  1. Petja Jäppinen

    Sano niille että multa voi kysyä….

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun