Yli 40 % verkkokauppojen tuotearvosteluista väärennettyjä

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 4 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Miltä mediatalojen evästelappujen pitäisi oikeasti näyttää?.

Bloomberg kirjoittaa Amazonin tuotearvosteluiden ongelmista, jotka ovat pahentuneet tänä vuonna, kun koronakriisi toi verkkokaupankäyntiin ison ryntäyksen. Tuotearvosteluiden laatua tarkkaileva Fakespot Inc arvioi selvityksessään, että jopa 42% tämän vuoden tarkastelujaksolla julkaistuista arvosteluista oli hyvin epäilyttäviä ja todennäköisesti väärennettyjä tai annettu ilman todellista tutustumista kyseiseen tuotteeseen.

Tulos on varsin merkittävä, koska Amazon on myös tunnettu varsin tiukoista arvostelukäytänteistään, joten se ei edusta markkinan leväperäisintä päätyä. Näin suuri prosentti Amazonilla tarkoittanee sitä, että monilla pienemmillä verkkokaupoilla kyseenalaisten arvosteluiden osuus lienee paljon suurempi.

Ilmiö on Suomessakin olemassa, kuten jokainen verkkokaupasta paljon ostanut henkilö pystyy varmasti allekirjoittamaan. Ei tarvitse selata kovin pitkään esimerkiksi Verkkokauppa.comin arvosteluita ymmärtääkseen kuinka iso osa näistä on todennäköisesti kirjoitettu jossain digimarkkinointitoimistossa tai valmistajan itsensä palkkaamien amatööriarvostelijoiden toimesta. Jopa juuri julkaistuilla tuotteilla on Verkkokauppa.comissakin usein jo runsas joukko arvosteluita, jotka ovat pintapuolisia ja toistelevat samoja argumentteja kuin tuotteiden markkinointisivustot (esim. monien Dyson-tuotteiden laadullisesti hyvin kirjavat arvostelut ovat tästä Verkkokauppa.comissa yksi esimerkki).

Silti Verkkokauppa.com edustanee Suomessa arvostelujen suhteen niitä parempia verkkokauppoja, koska Verkkokauppa.comin asiakkaissa on myös paljon tuotteista aidosti innostuneita henkilöitä, jotka kirjoittavat täsmällisiä ja hyödyllisiä arvosteluita. Täten Verkkokauppa.com toimii samalla myös esimerkkinä siitä, että ongelmista huolimatta ovat tuotearvostelut tärkeä osa monia toimivia verkkokauppoja.

Tässä ehkä piileekin se tuotearvostelujen ongelman ydin. Verkkokaupoille arvostelut ovat tärkeitä hyvin monesta syystä, eikä verkkokaupoilla ole insentiivejä pyrkiä äärimmäiseen totuudellisuuteen. Verkkokaupan näkökulmasta kauppa on aina kauppa, ja kuluttajan ärtymys kohdistuu kuitenkin ensisijaisesti tuotteen valmistajaan.

Tuotteen valmistajallakaan ei ole luonnollisesti insentiiviä tasapainoisten arvosteluiden edistämiseen, vaan pääasia on saada mahdollisimman paljon positiivisia arvosteluita – tai ainakin sellaisia, jotka vaikuttavat todellisilta arvosteluilta, mutta kuitenkin suosittelevat tuotetta viimeisessä lauseessa.

Kuluttajien tekemien arvioiden luotettavuus voi olla mennyttä

Kun verkkokauppiailla ei ole insentiivejä erotella huijareita todellisista arvosteluista ei amatööriarvosteluille voi luvata kovin hyvää tulevaisuutta. Todennäköisesti yhä useampi kuluttaja oppii olemaan lukematta tuotearvosteluita tai ainakin lukemaan ne hyvin kursoorisesti.

Sama kehityskulku lienee myös monien bloggaajien, tubettajien ja muiden some-tähtien niin sanotulla kaupallisella yhteistyöllä, jossa yleensä nämä käytännössä vain kehuvat sponsoreidensa tuotteita. Jossain vaiheessa yhä useampi kuluttaja alkaa suhtautumaan näihinkin kriittisemmin.

On tosin vaikea sanoa, että miten nopeata tämä kehitys on käytännössä. Kuluttajien ”lukutaito” kehittyy hitaasti, ja on myös mahdollista, että valheelliseen tilaan totutaan, eikä osata edes odottaa parempaa.

Monella tuotealueella ei ole minkäänlaisia riippumattomia tahoja, joilla olisi intressiä tuottaa perusteellisia arvosteluita. Ja kuten todettua, valmistajilla ja jälleenmyyjillä ei ole todellista intressiä edistää riippumatonta arviointikulttuuria. Maksetut kommentit ja kaupalliset yhteistyöt some-vaikuttajien kanssa ovat monelle valmistajalle juuri ihanteellista myynninedistämistoimintaa. Tällä toiminnalla Google-tulokset saadaan näyttämään siltä kuin tuotteesta käytäisiin aitoa keskustelua, ja verkkokauppojen lukuisat arvostelut luovat illuusiota suositusta tuotteesta, jolla on intohimoisia käyttäjiä.

Journalistisista julkaisuista ei ole tilanteeseen apua

Monella tuotealueella olevat journalistiset julkaisut ovat myös käytännössä hyvin kaupallisia julkaisuja. Esimerkiksi monet naistenlehdet ja erilaiset sisustuslehdet ovat jo pitkään olleet käytännössä vain tavallista kalliimmalla tehtyjä tuotekatalogeja. Sama ilmiö on Suomessa käynnissä monella muullakin alueella, koska lehtien vanhat liiketoimintamallit kohtaavat haasteita. Tässäkin blogissa on raportoitu aiemmin esimerkiksi A-lehtien ja verkkokauppojen tiivistyvästä yhteistyöstä.

Onkin helppo sanoa, että tulevaisuus menee kohti yhä kaupallisempaa maailmaa, jossa yhä useammassa tuotekategoriassa riippumattomia asiantuntija-arvosteluja ei ole olemassa. Verkkokauppojen tuote-arvioinnit ovat sikäli vain jäävuoren huippu tässä laajemmassa ilmiössä.

Vastailmiö on olemassa, mutta lähinnä isoilla markkina-alueilla

Ammattilaisten tekemät riippumattomat arvostelut tulevat todennäköisesti taas jossain vaiheessa suurempaan muotiin tämän kehityksen myötä. Ei olekaan ihme, että esimerkiksi The New York Times maksoi muutama vuosi sitten 30 miljoonaa dollaria The Wirecutterista, joka tuottaa erittäin perusteellisia arvosteluita teknologia-alan tuotteista kuluttajille.

On kuitenkin syytä epäillä tämän ilmiön kantavuutta Suomen kaltaiseen pieneen markkinaan. Englanninkielisenä julkaisuna ja USA:han keskittyen, voi Wirecutterin kaltainen media pärjätä, etenkin The New York Timesin kaltaisen toimijan omistuksessa.

Suomessa tuskin vastaavaa erikoistunutta mediaa voisi pyörittää. Täten perusteelliset arviointijutut lienevät jatkossakin vain satunnaisia palasia mediatalojen isommissa juttuvirroissa. Ja mitä tiukemmalle mediatalojen liiketoiminta menee, sitä vähemmän nekään todennäköisesti panostavat tämäntyyppiseen työlääseen tekemiseen, joka myös yhä useammin voi olla ristiriidassa mainostajien intressien kanssa.

Todennäköisesti tilanne siis pahenee entisestään, ennenkuin se mahdollisesti alkaa parantumaan.

Lue lisää: Verkkokaupan alustat ja järjestelmät – kaikki artikkelit Vierityspalkissa

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

2 kommenttia on “Yli 40 % verkkokauppojen tuotearvosteluista väärennettyjä”

  1. GPT-3:sta vaan peliin niin hyvä tulee!

    Meinaan, että oman kokemukseni mukaan myös suomalaiset arviot ovat aika heikkolaatuisia, mistä seuraa se, että koneellisesti näitä ei liene kovinkaan vaikea tuottaa suomenkaan kielellä. Pitäisi itse asiassa joku päivä istua alas, ja yrittää koodata algoritmi tähän, jotta voisi arvioida realistisuutta.

    Mutta tosiaan: tämähän ei ole mikään uusi ongelma. Google Scolarilla tulee 132000 osumaa sanoilla ”fake reviews”.

  2. Kiitos kommentista, Jukka. Täysin samaa mieltä, että tää ei todellakaan ole mikään uusi ongelma, mut just tuosta syystä itekin tähän varmaan herännyt, kun noita koneellisen oloisia roskakommentteja tulee nykyisin niin paljon vastaan myös kotimaisissa verkkokaupoissa.

    Lisäksi tässäkin blogissa on vuosien varrella pohdittu paljon erilaisia web 2.0 -ilmiöitä ja ”UGC”-mullistuksia, joiden lopputulemasta tässä tavallaan on kyse myös. Et vaikka meillä on algoritmit joita voidaan käyttää lieveilmiöiden kitkentään ja vaikutusyrityksiltä puolustautumiseen, niin pääosin me käytetään niitä edellä mainittujen ongelmien lisäämiseen.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun