Ruoka.net uudistui Ihanaksi kaupaksi

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkokaupat panostavat elämyksellisyyteen.

Nettiruokakauppa Ruoka.net* on uudistanut kauppapaikkansa ja tuotevalikoimaansa. Etusivulla avautuu nyt leikisti kolmiulotteinen kauppanäkymä. Vaikutelma latistuu laatikkoestetiikkaan heti osaston nimiä klikatessa. Kauppa tavoitellee nyt asiakkaikseen erityisesti naisia, voisi päätellä “Ihana kauppa.” – iskulauseesta.

Toimitusjohtaja Christina Bromanin mukaan* kätevin uusista toiminnoista on asiakastili, joka luodaan jokaiselle asiakkaalle automaattisesti. Asiakastilille kertyvät esimerkiksi hyvitykset, jotka johtuvat esimerkiksi kilohintaisista tai korvaavista tuotteista (esimerkiksi banaania tilattu 1kg, kerätty 0,99kg). Hyvitys/veloitus otetaan automaattisesti huomioon seuraavassa tilauksessa.

Vähemmän kätevää oli, että vanhoilta asiakkaailta oli pyyhkiytynyt ostohistoria varoittamatta. Kauppalappunsa saa palaava asiakas koota nyt kertaalleen uudelleen.

Uudesta Ruoka.netistä löytyy henkilötietolain vaatima rekisteriseloste*, minkä puuttumisesta huomautin heinäkuisessa kauppavertailussani*, jonka havainnot ovat nyt joiltain osin vanhentuneet.

Uutta on myös tarkempi tuotetieto. Tuotekorteista käy ilmi ravintosisältö, ainesosalista, ravitsemuksellisest ominaisuudet ja mahdolliset pakkausmerkinnät.

Toimitusjohtaja Bromanin mukaan parannuksia on vielä tulossa: tuotekuvia vielä hankitaan ja valikoimaa ja hakua parannellaan. Syytä onkin, sillä esimerkiksi ING KEV SULATEJ 400G MTON* on melko vaikea löytää haulla.

Ruoka.net toimittaa ostokset samana iltana, jos tilaus on tehty puoleen päivään mennessä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.)

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcastaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa

1 kommentti “Ruoka.net uudistui Ihanaksi kaupaksi

  1. […] Tuija kertoo Vierityspalkki-blogissa Ruoka.netin uudistumisesta: “Nettiruokakauppa Ruoka.net on uudistanut kauppapaikkansa ja tuotevalikoimaansa. Etusivulla avautuu nyt leikisti kolmiulotteinen kauppanäkymä. Vaikutelma latistuu laatikkoestetiikkaan heti osaston nimiä klikatessa. Kauppa tavoitellee nyt asiakkaikseen erityisesti naisia, voisi päätellä ”Ihana kauppa.” – iskulauseesta. [- – -] […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun