Sarasvuo pyytää anteeksi toistaitoislausuntoa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Rajasoft osti Buorren kehitystiimin.

Trainers’ Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo pyytää anteeksi toistaitois-lausuntoaan: ”Kovassa paineessa purkautunut parahdukseni ”toistaitoisuudesta” oli väärin, arvojeni vastainen”, hän lausuu Vierityspalkille laatimassaan sähköpostiviestissä. Sarasvuon Vierityspalkille lähettämä koko anteeksipyyntö alla.

Sarasvuo sanoo digi-osaamisen olevan edelleen merkittävä osa Trainers’ House Oyj:n liiketoimintaa ja korostaa suuren muutoksen tarpeellisuutta. Epäilemättä moni firma olisi tyytynyt hoitamaan siirtymävaiheen käynnistämällä isot YT-neuvottelut. Monet ex-Satamalaiset ovat olleet varsin loukkaantuneita Sarasvuon viime aikaisista lausunnoista.

Vierityspalkin esittämiin Trainers’ Housen asemaa yrityksenä täsmentäviin kysymyksiin Sarasvuo ei halunnut vastata, vaan moitti kysymyksenasettelua: ”En valitettavasti voi vastata kysymyksiisi suoraan niiden luonteen tai asettelutavan vuoksi.” Esimerkiksi väite että Trainers’ House keskittyisi koulutus- ja konsultointitoimeksiantoihin, oli toimitusjohtajan mukaan virheellinen. ”En näe mitään mieltä vastata kysymykseen, jonka premissi tekee jokaisesta vastauksestani mielettömän,” hän pahoitteli Vierityspalkille.

Sen sijaan Sarasvuo lähetti seuraavansisältöisen lausunnon:

Kovassa paineessa purkautunut parahdukseni ”toistaitoisuudesta” oli väärin, arvojeni vastainen ja tarkoitti aivan eri asiaa kuin mitä oli luettavissa Kauppalehden kontekstista. Tämän olen kertonut myös omalle henkilökunnallemme neljässä eri tilaisuudessa. Toistaitoisuudella olen viitannut joidenkin poislähtijöiden pahansuovassa verkkokeskustelussa paljastuneeseen tiedolliseen tasoon. Minun ei olisi sellaista pitänyt päästää suustani, vaikka tilanne tuntuikin sietämättömältä. Se että edeltävän vuoden tapahtumien valossa minun käytökseni saattoi olla inhimillisesti ymmärrettävää, ei mitenkään tehnyt siitä hyväksyttävää. Edes se, että olen aikaisempien arvolupausteni mukaisesti pidättäytynyt YT-neuvotteluista työtä vaille jääneiden ihmisten ”siivoamiseksi”, ei oikeuttanut minun asemassani olevaa ihmistä ilmaisemaan vastavuoroista mielipahaa minua demonisoivaa nimetöntä massaa kohtaan. Oloani asian suhteen on hivenen helpottanut se, että olen pyytänyt väärinkäsityksen kohteeksi joutuneilta ihmisiltä anteeksi niin kirjallisesti kuin livetilanteessa.

Trainers’ House Oyj:n liiketoiminnasta karkeasti kaksi kolmasosaa perustuu digi-osaamiseen – ja jatkossa vielä huomattavasti suurempi osa. Tämä on jo nyt nähtävissä toimeksiantojemme kehityksessä. Kun konsernin myynti (ei siis liikevaihto, vaan uusien toimeksiantojen arvo) vihdoinkin kasvaa tuntuvasti, se lienee nykyisessä markkinatilanteessa merkki strategian ja uusiutuvan henkilöstön yhteensopivuudesta.

Olemme keskellä strategian, kulttuurin ja liiketoimintamallin myllerrystä. Se, miten paljon tähän prosessiin on liittynyt huonoa käytöstä, pahansuopuutta ja haitantekoa, kertoo meidän kaikkien kypsyysasteesta. Omaa toissaviikkoista osuuttani tähän pahoittelen ja pyydän anteeksi. Heikkoudestani syntynyttä vahinkoa sovitan pitkään ja hartaasti.

Vierityspalkki lähestyi Sarasvuota sähköpostitse viime viikolla ja pyysi Trainers’ Housen toimitusjohtajan kantaa näihin neljään kysymykseen:

  1. LÄHTIJÖIDEN MÄÄRÄ: Julkisuudessa on ollut ristiriitaisia tietoja TH/Satamasta lähteneistä työntekijöistä. Viime kuussa todettiin lähteneen kolmetoista, mutta samalla poistuma viimeisen kahden vuoden aikana yltänee joidenkin tietojen mukaan satoihin. Mikä on todellinen tilanne Trainers’ House:n lähtijöiden ja tulijoiden suhteen? Millaista osaamista Trainers’ House palkkaa lähtijöiden sijaan?
  2. SATAMAN BRÄNDI: Forrester-tutkimuslaitos piti Satamaa ja sen digitaalisen palvelusuunnittelun palveluita yhä vuoden 2007 lopulla Euroopan TOP 10-joukkoon kuuluvana. Lisäksi Satama oli suomalaisista digitoimistoista vanhin, suurin ja tunnetuin ja usein arvostetuin. Päätitte kuitenkin omien sanojenne mukaan ’tappaa’ Sataman brändin. Mitkä olivat perusteenne tälle toimenpiteelle? Eikö vuosien työllä saavutettua asemaa Euroopan digitoimistojen keskellä pystytty hyödyntämään TH:n kehittämisessä?
  3. OSAAMINEN: Kerroitte (KL, 26.9.) Satamasta lähtijöiden olevan ”toistaitoisia” ja lisäksi olette todennut TH:n siirtyneen ”vanhan Sataman alihankintamoodista arvoketjussa ylöspäin, kaikkien kuitenkaan pärjäämättä tässä arvokkaammassa työssä”. Voisitteko selventää mitä tarkoititte näillä ilmaisuillanne ex-satamalaisten osaamisesta? Kommentti on herättänyt erityisesti ammattilaisten keskuudessa paljon mielipiteitä ja olisi varmasti TH:n edun mukaista tarkentaa tätä kommenttia.
  4. TRAINERS’ HOUSE & DIGIMEDIA: Trainers’ House keskittyy selkeästi koulutus- ja konsultointitoimeksiantoihin. Millaisena näette jatkossa roolinne suomalaisessa digitaalisen markkinoinnin ja palvelusuunnittelun liiketoiminnassa? Mikä rooli WebAnalytics- ja FlashFabriek-yksiköillä on yrityksellenne jatkossa?

Trainers’ House ei selvästikään aio digimedia-alalta kadota, mutta profiilin muuttaminen ei käy kivuttomasti – ja harvoin onnistuu ilman virheitä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

10 kommenttia on “Sarasvuo pyytää anteeksi toistaitoislausuntoa”

  1. Vastasiko Sarasvuo Viertyspalkin kysymyksiin?

  2. Ei, Sarasvuo ei vastannut suoraan lähetettyihin kysymyksiin. Saamamme vastaus on julkaistu yllä kokonaisuudessaan.

  3. Oho, nyt vasta luin jutun kunnolla. Ei vastannut. Olinpas toistaitoinen.

  4. […] Housen toimitusjohtaja, oli sanonut firmasta lähteneitä “toistaitoisiksi”. Nyt Sarasvuo pyytää anteeksi Vierityspalkin […]

  5. Ei ole Sarasvuolla arvot kovin syvässä, kun vähän väliä laukoo jotakin niiden vastaista, jota sitten pitää pyydellä anteeksi

  6. […] lokakuu 2008 PerttuT Vierityspalkin julkaisema Jari Sarasvuon anteeksipyyntö sai huomiota laajasti suomalaisessa mediakentässä. Aiheesta julkaisivat nopeasti omat […]

  7. Mutta eikös ole hienoa että Sarasvuo pyytää sentään anteeksi julkisesti. Virheitähän tekee moni mutta kuinka moni rohkenee myöntää niitä tekevänsä?

  8. Yt prosessia ei ole käynnistetty.

    Olenko ymmärtänyt että tämä tarkoittaa, että ei-toivotuille henkilöille ei ole osoitettu uutta työtä, mutta heille on maksettu palkaa ja mahdollistettu palkallinen työnhaku firman koneilla?

  9. […] käytetään voimia siihen, että todistellaan ettei olla Satamaa lopettamassa. Sarasvuon taannoinen Vierityspalkissa julkaistu anteeksipyyntö oli myös ihan linjassa tämän toiminnan kanssa. Digimedian osaajista halutaan […]

  10. […] 4. sija: Sarasvuon Vierityspalkille lähettämä anteeksipyyntö […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun