Savonlinnan kaupunki

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Savonlinnan sivustouudistuksen taustalla oli tarve vaihtaa sivusto elinkaarensa päähän tulleelta alustalta enemmän kehitysmahdollisuuksia tarjoavaan WordPressiin. Sivustolle oli tehty ulkoasu-uudistus pari vuotta aiemmin, joten ulkoasuun ei tarvinnut nyt tehdä muutoksia.

Siirtymästä haluttiin tehdä asiakkaalle mahdollisimman yksinkertainen. Projektin keskeisin osa olikin kaiken sisällön siirto uudelle alustalle siten, että käsin tehtävää sisällön käsittelyä olisi mahdollisimman vähän. Automaattinen siirto sisälsi n. 2000 sivun ja dokumentin siirron. Tämän lisäksi koko vanhan sivuston tiedostoarkiston n. 2000 tiedostoa siirrettiin automaattisesti WordPressin mediakirjastoon. Manuaaliseen sisällönsyöttöön verrattuna säästettiin yli 300 henkilötyötuntia.

Sivusto toteutettiin multisite-asennuksena, mikä mahdollistaa pääsivuston lisäksi kirjaston, museon, jätehuollon ja työllisyyspalveluiden erillissivustojen ylläpitämisen kustannustehokkaasti samalla teknisellä järjestelmällä.

Käyttäjätunnusten hallintaa helpotettiin toteuttamalla ylläpitäjien kirjautuminen Azure AD:ta vasten. Ratkaisun avulla ylläpitotunnukset saadaan perustettua automaattisesti ja poistettua keskitetysti esimerkiksi työsuhteen muutoksissa. Näin säästetään sekä aikaa käyttäjähallinnasta että parannetaan samalla tietoturvaa.

Tiedon löydettävyyttä parannettiin saavutettavalla Valu Search -hakuratkaisulla.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kokemäen kaupunki – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kokemäki on moderni maaseutukaupunki Satakunnan maakunnassa, ja sen lähikuntia ovat mm. Pori, Eura ja Sastamala. Kokemäellä asuu noin 7 000 henkilöä. Väkimäärä lisääntyy loma-aikoina, sillä mökkejä ja loma-asuntoja kunnassa on yli 1 300. Kaupunki on helposti saavutettavissa Pori-Helsinki-valtatien ja Pori-Tampere-rautatien avulla eri kulkuvälineillä. Kokemäeltä Poriin on 42 kilometriä. Kuntalaisten hyvinvointi on Kokemäen kaupungille tärkeä asia, […] Lue lisää

Janakkala – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kimmokkeena kuntalaisten palaute Janakkala on vilkas, yli 16 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Verkkosivuilla tiedotettavaa riittää runsaasti. Kun edellisen sivuston tekninen alusta vaati päivitystä, päätettiin samalla uudistaa sivustoa muutoinkin. Uudistuksen pohjaksi toteutetun palautekyselyn perusteella kuntalaiset kokivat tiedon olevan liian monen klikkauksen päässä ja kaipasivat selkeämpiä polkuja etsimänsä tiedon luo. Viestintäsuunnittelija Heidi Lampsijärven johdolla kunnan sisällöntuottajat tarttuivat […] Lue lisää

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Mielipotti.fi – räätälöity keräysalusta mielenterveystyön tueksi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

MIELI ry halusi käyttöönsä oman, räätälöidyn keräysalustan, joka vastaa järjestön viestinnällisiä, toiminnallisia ja teknisiä tarpeita. Trimedia suunnitteli ja toteutti Mielipotti.fi-verkkopalvelun, joka mahdollistaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen oman varainkeräyksen perustamisen mielenterveystyön tueksi. Käyttäjät voivat luoda keräyksiä esim. tilaisuuden, syntymäpäivän, juhlan tai muistotilaisuuden yhteyteen, seurata lahjoitusten kertymistä reaaliaikaisesti ja jakaa keräyssivun linkkiä sosiaalisessa mediassa tai sähköpostilla. Lahjoituksen voi […] Lue lisää

Rauman kaupungin verkkopalvelu-uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Lähtökohtana vanhentunut alusta ja puutteellinen käyttökokemus Rauman kaupungilla oli tarve uudistaa verkkopalvelunsa vastaamaan paremmin nykypäivän tarpeita. Projektin tarjouspyyntövaiheessa Rauman kumppanina toimi North Patrol, joka auttoi määrittelemään verkkopalvelu-uudistuksen tavoitteet, tarpeet ja keskeiset vaatimukset. Hyvin valmisteltu vaatimusmäärittely loi selkeän pohjan kilpailutukselle ja antoi hyvän lähtökohdan itse toteutukselle. Verkkopalvelut eivät enää vastanneet nykypäivän tarpeita. Erityisesti vanha WordPress-teknologia oli […] Lue lisää

Koas – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Koas vaihtoi Concrete 5:stä WordPressiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä, ja verkkosivut ovat heidän tärkein asiakaspalvelukanavansa. Julkaisualustana toimi pitkään Concrete 5, kunnes se, kuten itse verkkosivustokin, tuli tiensä päähän keväällä 2023. – Vanhan sivuston ylläpidon lopetuksen nopea aikataulu tuli meille yllätyksenä, ja samaan aikaan tulossa oli sivustomme käytön sesonkiaika, joten […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun