Uudistunut Tulli.fi on reilusti asiointikanava – eikä vain viraston verkkosivu

Monilla viranomaisten sivustoilla on perisyntinä korostaa omaa organisaatiota ja esimerkiksi viimeisimpiä organisaation uutisia. Viranomaisten kanssa asioivat kansalaiset harvoin kuitenkaan kaipaavat tietoa siitä, kuka on pääjohtajana tai miten on pärjätty jossain parhaat työpaikat -kilpailussa. Siksi on kiva nähdä uudistuksia, jotka keskittyvät oikeasti niihin tilanteisiin, joiden takia kansalaiset oikeasti päätyvät viranomaisten sivustoille. Tullin sivusto ei ehkä tule koskaan pärjäämään missään alan hienossa kisassa, eikä visuaalinen ulkoasu todellakaan tihku seksiä, mutta kansalaisen näkökulmasta palvelu on silkkaa rautaa.

Artikkeli

Tullin sivustosta ei tule wow-efektiä kun sinne menee, mutta eipä sinne yleensä sellaista mennä hakemaankaan. Tullin saitille mennään hoitamaan asioita tai etsimään jotain tietoa, jonkinlaista vastausta ongelmaan. Siksi on mahtavaa, että sivuston etusivu todella keskittyy palvelemaan tyypillisimpiä tilanteita ja kysymyksiä, jonka takia sivustolle mennään.

Tähän suuntaanhan verkkosivustot ovat menneet laajemminkin viime vuosina. Kun suurin osa käytöstä on jonkinlaista ongelmanratkaisua tai asiointia, kannattaa näitä tilanteita palvella, jos haluaa saada tyytyväisiä vierailijoita. Oman organisaation strategiat ja avoimet työpaikat kannattaa suosiolla sijoittaa jonnekin syvemmälle, usein kokonaan pois päänavigaatiosta ja etusivulta. Tulli näyttääkin esimerkkiä myös siinä, miten palvelun informaatiorakenne perustuu sen palvelutehtäviin tai palveltaviin asiakasryhmiin, ei minkäänlaiseen organisaatiorakenteeseen tai tiedon hierarkisuuteen.

Käyttäjiähän ei kiinnosta se, onko informaatio jäsennelty jotenkin loogisesti tai ymmärrettävästi. Käyttäjiä kiinnostaa saada omat ongelmansa ratkaistua ja siksi tyypillinen käyttäjä liikkuu sivustolla hieman kuten metsästyskoira metsässä, eli nenä maassa seuraavaa kiinnostavaa hajua etsien.

Tullin sivuston visuaalinen ulkoasu on tosin jännittävä valinta, se ei todellakaan häikäise eikä kikkaile. Ehkä tässä on myös jotain tämän hetken trendejä edustavaa. Moni organisaatio ottaa saavutettavuuden vakavasti, ja valitettavan usein tällöin päädytään aika maltillisiin toteutuksiin, vaikka mitenkään automaattisesti ei saavutettavuuden pitäisi tylsiin käyttöliittymiin johtaa.

Tullin ratkaisua ehkä kuitenkin selittää se, että kyseinen virasto palvelee todella laajasti kaikkia mahdollisia kohderyhmiä, ja sivustosta on tullut varmasti viime vuosina yhä kriittisempi asiointi- ja viestintäkanava. Täten sen kanavan muotoilussa pitää myös huomioida kaikki käyttäjäryhmät, eikä yksityisten yritysten kaltaista priorisointia ehkä vain pysty tekemään.

Muotoilullisesti on myös varmasti perusteltua käyttää navigaatiomallina ohjaavia koontisivuja, joiden avulla käyttäjä pääsee etenemään vaihe vaiheelta kohti sopivaa kohdettaan. Perinteinen hierarkinen navigaatio tulee vastaan vain joissain osioissa, ja vasta kun käyttäjä on varsin syvällä jo sisällöissä. Ohjaavat koontisivut toimivat myös hyvin mobiililaitteissa, joita varmasti on Tullinkin sivuston käyttäjissä varsin paljon.

On Tullin uudistuksessa toki useita outouksiakin. Sivusto on julkaistu selvästi keskeneräisenä, ja moni sisältö linkittää kömpelösti vanhaan sivustoon. Tästä keskeneräisyydestä myös viestitään käyttäjille yllättävän voimakkaasti. Ehkä tänä päivänä voisi jo olettaa, että kaikki sivustot ovat tavallaan jossain määrin kesken aina, miksi siitä pitää erikseen huutaa joka sivun yläreunassa?

Evästelappujen kohdalla on myös tehty asioita laiskasti. On käsittämätöntä, että sivusto kysyy samaa asiaa moneen kertaan, aina kun mennään jotenkin hieman eri osioon. Jopa tärkeimmässä käyttäjäpolussa, eli tullauksessa, joutuu tavallinen käyttäjä hyväksymään evästeet kahteen kertaan. Kun huomioidaan, että moni käyttäjä varmasti käy Tullin palvelussa vain aika harvoin, ja ei ehkä mitenkään kovin innostuneesti, niin tällainen käyttäjien jatkuva keskeyttäminen useammalla evästeluvalla tuntuu kyllä lähinnä byrokraattiselta kansalaisen kiusaamiselta.

On myös ylipäätään outoa, että Tulli.fi edes kyselee evästeistä mitään. Esimerkiksi Vero.fi ja moni muukin taho on luopunut näistä kyselyistä, koska ei katso asialliseksi laittaa sivustolle mitään sellaista seurantaa, joka vaatisi luvan kysymistä. Tullin voisi kuvitella olevan samantyyppinen viranomaistaho, jonka olettaisi kunnioittavan käyttäjiensä yksityisyyttä oletuksena. Toki Hotjar-analytiikkatyökalun tuottamat lämpökartat ja tallenteet sessioista voivat olla kehittäjien mielestä hyvin kiinnostavia, mutta on näiden käyttö tällaisella sivustolla silti kyseenalaista, ainakin tässä laajuudessa.

Chattibottiakin Tulli hyödyntää, mutta se on rajattu vain paketteihin liittyviin kysymyksiin. Chatbotti myös lähinnä ohjaa eteenpäin sivustolla, joten se on tavallaan vaihtoehtoinen navigaatiotapa, vähän kuten sisäinen hakukonekin esimerkiksi. Siksi ehkä onkin outoa, että nämä tällaiset navigaatiolliset chatbotit ovat edelleen sivustojen päälle liimattuja työkaluja. Eikö nämä voisi nähdä keskeisenä osana vaikka etusivua? Näin ne olisivat käyttäjienkin kannalta loogisempia osia sivuston navigaatiojärjestelmää, eivätkä samalla tavalla pomppisi esimerkiksi pienellä ruudulla koko ajan esiin, halusi bottia käyttää tai ei. Selvästi tämäkin asia vielä hakee muotoaan.

Muutamista outouksista huolimatta, Tulli.fi näyttää hyvää esimerkkiä monelle virastolle, jonka etusivu edelleen täyttyy omista uutisista ja viraston itsekorostuksesta. Tullin sivusto huutaa välittömästi käyttäjälleen, että se on olemassa palvellakseen ja auttaakseen. Palvelupolkujen käytännön toimivuudessa on varmasti vielä paljon tekemistä, mutta lähtökohta on hyvä. Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

PS. Tilaa Vierityspalkin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje, joka koostaa artikkelit, linkkivinkit, työpaikat ja julkaisut (uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa).

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun