Keravan Energia

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Keravan Energian aiempi verkkopalvelu rajoitti liikaa brändin digitaalista markkinointia. Sivustouudistuksessa Keravanenergia.fi ja Sipoonenergia.fi sivustot yhdistettiin samalle alustalle, ja markkinoinnille toteutettiin paremmat työkalut sivustojen omatoimiseen päivittämiseen.

Vastasimme uuden Keravanenergia.fi-sivuston konseptoinnista, käyttöliittymäsuunnittelusta, teknisestä toteutuksesta, laadunvarmistuksesta ja käyttöönotosta. Uusi sivusto julkaistiin tammikuussa 2021.

Yksi sivusto, jonka omistajuus on markkinoinnin käsissä

Keravan Energian verkkopalvelu on yrityksen tärkein sähkösopimusten myyntikanava, mutta vanhalta verkkosivustolta puuttuivat työkalut sivuston optimointiin ja digitaaliseen markkinointiin. Enimmäkseen samaa sisältöä sisältävät Keravanenergia.fi ja Sipoonenergia.fi sivustot olivat jakautuneet eri alustoille ja sisältöä tuli päivittää moneen paikkaan. Sivustot oli myös toteutettu kankeiden sivupohjien päälle, mikä rajoitti markkinoinnin mahdollisuuksia sivuston optimoinnissa.

Ratkaisumme tarjosi Keravan Energian markkinoinnille ketterät työkalut muokata kaikkea sisältöä itse. Keravan Energian markkinointi voi nyt luoda uusia sivuja ja kampanjoita helposti sekä optimoida nykyisten sivujen konversioita. Ratkaisu toteutettiin responsiivisesti WordPress-sisällönhallintajärjestelmällä omaa Everblox-työkaluamme hyödyntäen. Uusi sivusto mahdollistaa sivuston aika- ja kustannustehokkaan, omatoimisen päivittämisen.

Data ja tavoitteet päätöksenteon pohjana

Suunnittelutyö edellytti ymmärrystä sivuston toiminnasta, käyttäjäryhmistä ja tavoitteista. Sivuston kävijäseuranta tuki ja ohjasi toimenpiteitä sekä kehitystä alusta alkaen. Suunnittelutyön alkaessa otimme huomioon, kuinka sivusto on aiemmin toiminut ja olivatko sille asetetut tavoitteet toteutuneet. Kävimme läpi sivuston kävijämäärät, liikenteenlähteet, suosituimmat sivut sekä muut sen toiminnasta kertovat mittarit, jotta saisimme kattavan näkemyksen kokonaistilanteesta ja kehitystä vaativista alueista. Keskustelut Keravan Energian markkinointitiimin kanssa auttoivat ymmärtämään sivuston tavoitteita ja sitä, mihin käyttäjiä haluttiin sivustolla ohjaavan.

Yhdessä asetetut tavoitteet antoivat pohjan käyttäjäpolkujen suunnittelulle. Esimerkiksi sähkösopimuksen tekeminen on yksi sivuston tärkeimmistä konversioista, joten käyttäjien on pystyttävä navigoimaan oikealle sivulle helposti ja solmimaan sähkösopimus vaivattomasti. Navigaatiorakenne suunniteltiin tukemaan eri käyttäjäryhmien asiointia sivustolla. ”Kotiin” ja ”Yrityksille” -jako navigaatiossa suunniteltiin helpottamaan sisältöjen kohdentamista oikeille käyttäjäryhmille.

Brändin mukainen ulkoasu

Keravan Energian markkinointitiimi koki vanhan sivuston turhan insinöörimäiseksi ja persoonattomaksi, joten visuaalisen ilmeen suunnittelu oli luonteva osaksi projektia. Suunnittelutyön alussa halusimme kuulla, millaista mielikuvaa Keravan Energia halusi välittää itsestään. Lämminhenkisyys, paikallisuus, maanläheisyys ja osaaminen nousivat keskusteluissa vahvasti esille. Vaikka sivuston ulkoasun suunnittelussa hyödynnettiinkin Keravan Energian graafista ohjeistoa, saimme kuitenkin melko vapaat kädet visuaalisen ilmeen muokkaamiseen. Halusimme, että visuaalisesta ilmeestä välittyy Keravan Energian tiimin esiin nostamat adjektiivit. Suunnittelimme myös brändin mukaisen ikonikirjaston tuomaan sivustolle leikkisyyttä.

Tekninen toteutus

Yksi sivustouudistuksen tavoitteista oli ylläpidon helppous. Sivuston toteutukseen valikoitui WordPress CMS, joka on paitsi helppokäyttöinen, tarjoaa myös hyvät työkalut digitaaliseen markkinointiin. WordPressin ylläpitotyökalut ovat yksinkertaiset ja intuitiiviset käyttää ja avoimeen lähdekoodiin pohjautuva järjestelmä on helposti jatkokehitettävä. Lisäksi kolmansien osapuolien lisäosien integroiminen WordPressiin on mahdollista REST-rajapinnan avulla. Modulaarinen ratkaisumme helpottaa sisällöntuottajien työtä ja tarjoaa Keravan Energialle monipuolisen työkalupakin, jonka avulla ylläpitäjät voivat luoda uutta sekä muokata olemassaolevaa sisältöä.

Sivusto suunniteltiin ja toteutettiin vastaamaan teknisesti WCAG 2.1 AA-saavutettavuustasoa. Saavutettavuuteen kiinnitettiin huomiota jo suunnitteluvaiheessa, esimerkiksi kontrastien ja fonttikokojen osalta. Saavutettavuuden arvioinnissa käytimme WebAIM:in suosituslistoja sekä omaa saavutettavuuden tarkistuslistaamme. Panostamalla saavutettavuuteen, täytettiin paitsi lakisääteinen saavutettavuuskriteeri, tavoitetaan kaikki kohderyhmät paremmin, voidaan parantaa konversioita sekä nostaa sijoitusta myös Googlen hakutuloksissa.

Vanhalla sivustolla Keravan Energian asiakaslehti oli irrallinen kokonaisuus, ja uudella sivustolla se haluttiin integroida paremmin osaksi sivustoa. Päivittyvä, aina ajankohtainen sisältö tukee sivuston hakukonenäkyvyyttä. Nostamalla ajankohtaisia sisältöjä eri puolella sivustoa saadaan käyttäjiä ohjattua artikkeleiden pariin paremmin.

Sivustolle toteutettiin React-teknologialla dynaaminen kaukolämpölaskuri, jonka taustalla on kaukolämpöhinnasto. Käyttäjän syöttämien arvojen mukaan laskelmat vaihtuvat dynaamisesti ilman turhia viiveitä.


Sinua voisi kiinnostaa myös

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Valio.fi

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Valio.fi on Suomen suosituin reseptisivusto, joka tavoittaa reilut 1,5 miljoonaa verkkosivukävijää kuukaudessa. Olemme toimineet Valion kumppanina digipalveluiden kehityksessä vuodesta 2022 saakka. Skaalautuva ratkaisu Valion globaaleihin tarpeisiin Valion aiempi sisällönhallintajärjestelmä oli useita vuosia vanha, Valiolle räätälöidysti rakennettu järjestelmä. Tilalle haluttiin moderni, käyttäjäystävällinen, helposti muokattavissa oleva järjestelmä, joka ei olisi täysin toimittajariippuvainen. Valinnaksi muodostui WordPress. Uudistuksen fokuksessa […] Lue lisää

Finlandia Group

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Finlandia Group on täyden palvelun finanssikonserni, joka auttaa yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä ihmisiä saavuttamaan heidän taloudelliset tavoitteensa. Yritys tarjoaa kaikki säästämisen ja sijoittamisen palvelut saman katon alta. Uudistimme Finlandia Groupin sivuston, joka toimii tärkeänä markkinointiviestinnän kanavana ja tukee kasvokkain tehtävää myyntiä. Verkkosivuston konseptin ytimessä oli asiantuntijasisällöt ja Finlandia Groupin palvelutarjoaman tuominen selkeämmin sivustolla vierailevan tutkittavaksi. Finlandia […] Lue lisää

Evac

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Jo vuosikymmenten ajan Evac on ollut edelläkävijä kestävien teknologioiden ja ratkaisujen kehittämisessä. Evac tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja kestävään veden, jätteen ja jäteveden hallintaan sekä maalla että merellä. Evermade toteutti Evacin sivuston uudistuksen, huomioiden paitsi uudistuvan brändi-ilmeen, myös Evacin vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan. Sivustouudistuksen tärkeänä tavoitteena oli ympäristöystävällisyys. Ympäristöystävällisyys ja kestävyys ohjasivat projektia On arvioitu, että vuoteen […] Lue lisää

Drum

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Loimme Drumille modernin ja raikkaan sivuston, joka tuo esiin viestintätoimiston asiantuntijuutta ja houkuttelee lukijoita uppoutumaan mielenkiintoisiin sisältöihin. Aiemmalla drum.fi-sivustolla ei ollut selkeää punaista lankaa. Sivusto ei vastannut Drumin brändiä eikä kannustanut lukijoita kuluttamaan sisältöjä tarpeeksi hyvin. Sivuston ilme oli vanhentunut, se oli rakenteeltaan sekava ja lisäksi sen ylläpito oli turhan työlästä.  Drumin toiveena olikin moderni, […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun