Puheterapeuttiliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Suomen Puheterapeuttiliitto ry on puheterapeuttien ja puheterapeutiksi opiskelevien valtakunnallinen ammattijärjestö, joka valvoo sekä edistää liiton jäsenien yhteiskunnallisia, taloudellisia, ammatillisia ja koulutuksellisia etuja.

Pääsimme veistelemään liiton sivuston kokonaan uusiksi, uutta virkistävää ulkoasua myöten. Sivuston pääkohderyhmä ovat liiton jäsenyyden eduista ja palveluista kiinnostuneet vierailijat. Suunnittelimme sekä toteutimme sisältöjen esillepanon niin, että kunkin vierailijan on mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta löytää etsimänsä sisältö. Kokonaisuudessaan sivuston runsas sisältömäärä ja erilaiset aiheet jäsenneltiin mukavan helpoksi selata sivustolla vierailevalle.

Jäsenille tarkoitettu sisältö ja muu materiaali löytyy jäsenien omalta sivustolta, jolle pääsee kirjautumalla omilla jäsentunnuksillaan sisään.
Uudistuksen yhteydessä integroimme jäsentiedot, kirjautumisen, yksityisterapeuttiluettelot ja muita liiton rekistereitä järjestelmään.

Järjestimme myös Puheterapeuttiliiton mainiolle jengille yhteisiä workshoppeja, sisällönsyöttöpajoja ja anoimme käyttökoulutusta WordPress julkaisujärjestelmästä.

(Toim. huom. Referenssi on julkaistu alunperin Web-veistämön nimissä. Web-veistämön nimi muuttui Avoin.Systemsiksi vuonna 2022.)


Sinua voisi kiinnostaa myös

Costo.fi verkkokauppa

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Costo on suomalainen kestäviä ja laadukkaita asusteita myyvä yritys, jonka myynnistä merkittävä osa tapahtuu verkkokaupan kautta. Costolaisten sydäntä lähellä ovat ajaton suunnittelu, vastuullisesti ja lähellä tuotetut tuotteet sekä hyvä ja asiantunteva palvelu. Pääsimme vastaamaan Coston verkkokaupan uudistuksesta. Projekti lähti liikkeelle tarpeesta vaihtaa soveltuvampaan verkkokauppa-alustaan edellisen Magento-alustan vanhennuttua. Alustaksi valikoitui WooCommerce, johon integroitiin Odoo ERP-järjestelmä Web-veistämön […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Connected Inventions B2B-verkkokauppa

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Connected Inventions tuottaa IoT-laitteita ja palveluita sekä Suomessa että kansainvälisesti ja ylläpitää Sigfox-tietoliikenneverkkoa. Connected Inventions -verkkokaupassa myydään esimerkiksi lämpötilaa, ilmankosteutta ja liikettä mittaavia sensoreita. IoT-laitteiden lisäksi asiakkaat voivat ostaa verkkokaupasta verkkoliittymän laitteisiinsa tai lisätä uuden laitteen olemassa olevaan verkkoliittymään. Verkkokauppa toimii globaalisti B2B-markkinoilla. Projektin tavoitteet ja lähtökohdat Projektin tavoitteena oli tuottaa yrityksen brändin mukainen Connected […] Lue lisää

Työelämäpeli – STTK

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Palkansaajien keskusjärjestö STTK tarjoaa nuorille tietoa työelämän pelisäännöistä sekä työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista Työelämään.fi -sivustolla. Kehitimme yhdessä nuorille suunnatun online-pelin työelämätaitojen treenaamiseen. Pelin tavoitteena on tukea nuoria työelämätaidoissa. Peliin haluttiin vuorovaikutteisuutta, freesi visuaalinen ilme sekä teemoiksi nuoria kiinnostavia työelämätilanteita. Tavoitteena oli, että peli sopii pelattavaksi kouluissa ja lukioissa, mutta pelimuotoisen toteutustavan vuoksi se on itsessään […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Kansan Sivistysrahasto

Tekijä: Avoin.Systems

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Kansan Sivistysrahasto on vuonna 1955 perustettu työväenliikkeen itsenäinen säätiö, joka tukee apurahoin ja tunnustuspalkinnoin yhteiskunnallisesti suuntautunutta tutkimusta, opiskelua, harrastus- ja kulttuuritoimintaa sekä sivistystyötä. Projektin tavoitteet ja lähtökohdat Projektin alkaessa KSR:llä oli melko vastikään rakennetut verkkosivut, jotka koettiin kuitenkin sekaviksi ja vaikeiksi käyttää. Kansan Sivistysrahastolle oli aiemmin otettu käyttöön myös verkkokauppa, mutta palvelu koettiin keskeneräiseksi, joka […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun