NettiTV-kenttä uudistuu
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Internetin outo ja ihmeellinen pornomaailma.
NettiTV-rintamalla on tapahtunut alkuvuodesta paljon. Mediayhtiöt ovat laittaneet palvelunsa uusiksi ja kentälle on tullut uusia pelureita paikkaamaan mediayhtiöiden palveluiden puutteita.
Areena vaihtaa flashiin ja parantaa selailtavuutta
Ylen Areena julkaisi tällä viikolla beta-sivustonsa kaiken kansan ihmeteltäväksi. Uusi visuaalinen ilme vielä uupuu, mutta isoimmat uudistukset ovat jo näkyvillä. Tulevaan synkempään ilmeeseenkin saa esimakua kampanjasivustolta*. Palvelun selailtavuutta on parannettu merkittävästi ja palvelu on saanut kokonaan uuden videoplayerin.
Teknologia on vaihdettu videoiden jakelussa flash-formaattiin. Tämä olikin odotettu muutos, koska Windows Median kanssa oli todettu olevan paljon ongelmia käyttäjillä.
Areenaa tosin vaivaa edelleen selailtavuudessa ”umpikuja-ongelma”. Yksittäisen videon sivulla Areena ei osaa suositella YouTube-tyylisesti muita aiheeseen liittyviä videoita. Nyt uudistuksessa jakso- ja genrekohtaista suosittelua on parannettu jonkin verran, mutta ei merkittävästi.
Uuteen Areenaan tulee uutena ominaisuutena myös mahdollisuus upottaa playeri omille verkkosivuille. Jari Lehti kommentoi uudistusta:
– Jo betavaiheen aikana YLE Areena levittäytyy myös yle.fi:n ulkopuolelle. Areenan saa vaikkapa omille nettisivuille uusien yle.fi:n ulkopuolellekin upotettavien playereiden avulla, lupaa YLEn uusien palveluiden päällikkö Jari Lahti.
Areenan uusi playeri* on myös saanut valtavirrasta poikkeavan käyttöliittymän. Uuden playerin käyttöliittymässä on haettu helppokäyttöisyyttä eikä maailmalta ole lähdetty nappulaikoneita kopioimaan.
.
Nelonen yhdistää kaikki sisältönsä yhteen palveluun ja hakee mallia amerikkalaisesta Hulu-palvelusta
Toinen merkittävä uudistus tapahtui hiljattain Sanomien televisiokanava Nelosen puolella. Nelonen avasi uuden NettiTV:nsä* myös beta-statuksella kansan ihmeteltäväksi. Nelosen NettiTV on hakenut vahvoja vaikutteita amerikkalaisesta Hulu-NettiTV:stä jonka käyttöliittymä perustuu lähes täysin automaattiseen suositteluun. Nelosen palvelu ei vielä ole Hulun tasolla, mutta uusi palvelu yhdistää jo nyt kaikkien Nelonen Median brändien (Nelonen, Radio Rock, Radio Aalto, Jim, Liv, Urheilukanava, KinoTV) sisällöt yhden palvelun alle ja kattaa niin lyhyet videomateriaalit, podcastit kuin pitkät NettiTV-jaksot. Nelonen oli jo aikaisemmin siirtynyt flash-formaatin käyttöön, ja nyt uuden palvelun myötä myös videoplayeri on saanut uuden ilmeen.
Nelosen NettiTV:n etusivulla painottuu palvelun monimuotoisuus*. Timo T.A. Mikkosen videobloggaukset, Radio Rockin studiomellastukset, SM-liigan maalikoosteet ja Italian määnjäristysuutiset ovat sulassa sovussa etusivulla kaikki yhdessä.
Myös haku on saanut ansiokkaan kokoisen roolin etusivun leiskassa. Areenaan verrattuna palvelun runsaus ilmenee myös voimakkaasti esiintulevissa mainossisällöissä.
MTV3 luottaa perinteisempään malliin ja pitää kiinni Windows Media Playerista
Kaupallisista kanavista myös MTV3 julkaisi alkuvuodesta uuden NettiTV-palvelunsa nimeltä Katsomo*. Katsomo on edelleen Windows Media -formaatin hyödyntäjä, mutta muutoin palvelu on täysin uudistunut.
Käyttöliittymäratkaisujen osalta MTV3 on Areenaa ja Nelosen NettiTV:tä huomattavasti perinteisempi. Erityisen omituista on, että edellistä palvelua vaivanneet pienet vieritettävät selailuikkunat ovat edelleen käytössä. Pitkistä sivuista ei ole tietoakaan MTV3:n palvelussa vaan selailu tapahtuu pikkuikkunoissa joissa yleensä on omat vierityspalkkinsa. Tällä tavalla ainakin Katsomon valtava sisältömäärä jää helposti hätäisen selailijan ulottumattomiin.
Muutenkin palvelu nojaa perinteiseen hierarkiseen navigointiin huomattavasti kilpailijoitaan voimakkaammin. Osa sisällöistäkin on edelleen rekisteröitymisen takana ja maksullisia sisältöjä markkinoidaan voimakkaasti.
Jaksokohtaista suosittelua ei ole MTV3:lla käytössä ja hulluinta koko palvelussa on, että palvelussa ei ole lainkaan hakutoiminnallisuutta. Videoplayeri on kyllä viimeistelty ja muutenkin palvelun visuaalinen ilme on tyylikäs. Palvelun toiminnallisuuksien ja käyttöliittymän osalta sivusto tuntuu kuitenkin tuulahdukselta menneistä ajoista.
Kokonaisuutena kaikki kolme isoa NettiTV:tä ovat ominaisuuksiltaan hyvin tasaväkisiä. MTV3:nkin palvelu saattaa olla monissa asioissa kilpailijoihinsa nähden toimivampi, mutta jatkuvasti vieritystä vaativa selaus ja haun puuttuminen tuntuvat kyllä aika kummallisilta ratkaisuilta. Nelonen ja Areena ovat ottaneet palvelukonsepteissaan selkeästi MTV3:a rohkeamman linjan.
Täydellisiä suorituksia ei tosin ole yksikään NettiTV. Videoiden jakelussa on kaikilla kehittämistä ja samoin palvelukokemuksen kehittämisessä. Tämä ei tosin ole suuri häpeä, koska videopalvelut ovat kokonaisuudessaan vielä epäkypsä sektori kuten Vierityspalkissakin on aiemmin kirjoitettu (”Miksi YLE haaveilee suomalaisesta YouTubesta?”).
NettiTV-palveluita on kaikkia varsin haastavaa navigoida ja edes yhden televisiokanavan tarjonnasta on vaikea saada kokonaiskäsitystä. Kanavien edes omista ohjelmaoppaista ei näe mitkä ohjelmat ovat katsottavissa NettiTV:ssä. Ylen Nettiopas on askel oikeaan suuntaan*, mutta lienee vain varhainen pilotti toistaiseksi. NettiTV-palveluista ei saa edes järkeviä RSS-syötteitä joiden perusteella voisi rakentaa oman ohjelmaoppaan. Nelonen on ainut joka tarjoaa edes kohtuullisen valikoiman RSS-syötteitä myös NettiTV-tarjonnastaan*. Uudessa NettiTV:ssä Nelonenkaan ei tosin markkinoi RSS-syötteiden olemassa oloa aktiivisesti, ainakaan toistaiseksi. Yleltä taas saa RSS-syötteitä kaikesta muusta paitsi Areenan sisällöistä*. MTV3:n Katsomo ei tarjoa minkäänlaisia RSS-syötteitä.
TVnetti.fi yhdistää monen kanavan sisällöt yhdeksi kanavaksi
Sekavaa kenttää onkin ryhtynyt selkiyttämään muutama aktiivinen yrittäjä. Ensimmäisenä markkinoille ennätti TvNetti.fi joka ryhmittelee eri NettiTV-palveluiden sisältöjä omiin kategorioihinsa*. Palvelusta näkee myös helposti mitä uutta sisältöä eri NettiTV-palveluihin on ilmestynyt. TvNetti.fi:stä voi myös tilata sähköpostimuistutukset lempisarjoistaan.
TVnetti.fi on vielä hyvin tuore palvelu, mutta konseptina ratkaisu on kiinnostava. Tarjoamalla esimerkiksi kaikkien kanavien Fakta-aiheiset ohjelmat yhdessä paketissa voi palvelu löytää oman erityisen kohderyhmänsä. Moni vanhempi saattaa olla myös kiinnostunut mahdollisuudesta saada yhteen näkymään kaikki lastenohjelmat. Käytännössä eri tv-kanavien luokittelumallien yhdistäminen edellyttää paljon käsityötä, joten palvelun ylläpito vaatinee jatkossa myös varsin paljon käsityötä.
Telkkarille.com tarjoaa Telkku.com-tyylisen näkymän NettiTV-sisältöihin
Toinen palvelu on Telkkarille.com* josta myös ITviikko on kirjoittanut*. Telkkarille.comin lähtökohtana on esittää NettiTV-ohjelmat tutussa ohjelmaopas-formaatissa. Tavoitteena on siis tehdä Telkku.comin kaltainen palvelu josta kuitenkin johtaisivat suorat linkit itse ohjelmiin.
Telkkarille.com tarjoaa tutumman käyttöliittymän, mutta ei tuo varsinaisesti mitään uutta NettiTV-kokemukseen. Vastaavan palvelun voisivat periaatteessa mediayhtiöt tehdä itsekin. Onkin yllättävää, että netissä aktiiviset iltalehdet eivät esimerkiksi ole jo julkaisseet vastaavaa palvelua.
Tv-kanavien kannalta tällaiset palvelut tuovat liikennettä samalla tavalla kuin Ampparit.com tuo kävijöitä lehdistölle. Toistaiseksi aggregaattisivustot kärsivät kuitenkin samoista ongelmista kuin Ampparit.com alkuaikoinaan. RSS-syötteiden tarjonta on puutteellista ja sivustojen tutkiminen bottien avulla virhealtista.
Käyttäjien kannalta uudet palvelut tuovat valinnanvaraa ja helppoutta NettiTV-katseluun. Täten toivoisikin, että mediayhtiöt tarjoaisivat laadukkaat RSS-syötteet myös NettiTV-palveluistaan jotta uudet palvelut pääsisivät kehittymään. Yhä useammat käyttäjät myös haluaisivat seurata lempiohjelmiaan ja saada tiedon kun uusia, itseä kiinnostavia ohjelmia ilmestyy palveluihin. Nyt kolmansien osapuolien palvelut täydentävät tv-kanavien palveluiden puutteita.
TV-kanavien kannalta tällainen kehitys voi tosin olla jopa erittäin hyvä asia. Tarjoamalla RSS-syötteet palveluistaan voisivat isot NettiTV-tarjoajat saada edullisesti lisää yleisöä ja innovatiiviset web-kehittäjätkin voisivat keskittyä uusien ominaisuuksien kehittämiseen.
Mielenkiintoinen kysymys on myös, että tuleeko NettiTV-ohjelmien Ampparit.com myös pienestä startup-firmasta vai uskaltaisiko joku mediayhtiökin yrittää?
(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)
11 kommenttia on “NettiTV-kenttä uudistuu”
Kommentointi on suljettu.
Pirkka
Sellainen pikainen lisäys, että uudessa Areena Betassa on RSS-syötteet eri kategorioille ja eri sarjoille, mutta niitä ei ole vielä lisätty tuonne RSS-hakemistoon.
Tero Heiskanen
Hyvä katsaus. Tähän katselmukseen olisi käynyt pikku vilkaisu myös missä-tahansa-telkkariin: *linkki poistettu* . Sehän varsinainen netti-tv vasta onkin.
PerttuT
Kiitos tarkennuksesta Pirkka. Hienoa, että Areena näyttää mallia kunnon syötteille.
Jätin tarkoituksella TVkaistan ja kumppanit pois. Ilmeisesti AnywhereTV on vastaavankaltainen kuin TVkaista?
Signaalin nauhoittaminen, pätkiminen palasiin ja jakelu esim. kahden viikon ajan yleisölle ei ole minusta ihan suoraan verrattavissa tv-kanavien NettiTV-sisältöihin. TVkaistassa on kyse viivästetystä tv:n katselusta joka nyt tapahtuu vain netin yli. Jos kaikki lähtee bittitaivaaseen kahden viikon kuluttua ensijulkaisusta, niin webin tarjoamat mahdollisuudet linkitykseen, keskusteluun ja mash-uppeihin eivät ole käytössä.
Tämä on tietysti vain minun henkilökohtainen erottelu. Monen kuluttajan kannalta asialla ei varmasti ole mitään merkitystä. Ja esim. Nelosen NettiTV:n sisällöistä massiivinen osa lähtee palvelusta viikon tai 30 päivän kuluessa pois. Sama pätee Areenan sisältöihin. Jakelusopimukset jenkkifirmojen kanssa ovat aika rajoittuneita tämän asian suhteen. Mutta esimerkiksi Areenasta olisi todella hienoa saada RSS-syötteet ulos erikseen niistä sisällöistä joissa ei ole ”parasta ennen” -päivämäärää. Ylipäätään RSS:ssä olisi hyvä olla vanhentumispäivämäärä mukana.
Mikko
Hyvä postaus Perttu!
Mitä tulee noihin TVKaistan tapaisiin ratkaisuihin niin Anywheretv on käsittääkseni laiton: se striimaa telkkariohjelmat suoraan käyttäjille ilman mitään maksua, joten selittelyksi ei TVKaistan tavoin kelpaa laitteen vuokraaminen asiakkaalle tmvs.
Mitä tulee varsinaisiin netti-tv-ohjelmiin niin itse olisin nimenomaan kiinnostunut näkemään, mitä lisäarvoa ohjelmien tuominen nettiin voi tuoda. Telkkarille.com ja TVNetti-ohjelmaoppaat ovat hyvä lähtökohta, mutta paljon enemmänkin voisi saada aikaan, varsinkin jos tv-kanavat tosiaan julkaisisivat noita RSS- ym. tietoja enemmän.
Digitytöt nostaa videopodcast-tuotantojen rimaa – Vierityspalkki.fi
[…] myös tuotantotiimi. Videopodcastissa on mukana mainokset. Vierityspalkki noteerasi aiemmin, että mediatalojen Netti-TV-palvelut kehittyvät vauhdilla. Näyttää siltä, että niitä haastamaan nousee yhä kiinnostavampia […]
Timo
Amppareiden omaa Netti-TV-osiota ei varmaan ollut julkaistu jutun tekohetkellä:
*linkki poistettu toimimattomana*
Omasta mielestäni uutta sisältöä tulee ihan hyvään tahtiin, mutta klikit ovat huomattavasti pienempiä kuin uutisilla.
Vierityspalkin lukijamäärätietoja – Vierityspalkki.fi
[…] NettiTV-kenttä uudistuu (julkaistu 7.4.2009) 2. Verkkokauppa.com muttei .fi (julkaistu 18.5.2006) 3. Yhteenvetoa: […]
ATV Admin
Mikko,
Kommentoit anywheretv:n laittomuuta. Suomen lain mukaan TV-lähetystä saadaan toistaa reaaliajassa muillakin katseluun soveltuvilla laitteilla kuin televisiolla.
Mitä tulee äänittämiseen: Suomen lain mukaan jokainen saa äänittää omaan käyttöön ja äänityksen saa antaa toisen osapuolen hoidettavaksi.
Mitä tulee artikkeliin – mielenkiintoinen kyllä. En tosin näe mitään eroa millä tavoin tvkaistan tai anywheretv:n palvelu nyt olennaisesti poikkeaisi tämän artikkelin sisällösta, jos aiheena on nettitv? Kuitenkin käsittelet artikkelissasi palvelua, joka ratsastaa muiden tuottamalla palvelulla – miten tämä liittyy nettitv:hen?
ATV Admin
PerttuT
Artikkelissa keskityttiin vain palveluihin jotka jakelevat itse tuottamiaan tai ostamiaan sisältöjä. Artikkelia laajennettiin hieman muutamilla tuoreilla palveluilla jotka helpottavat näiden ko. palveluiden tarjoamien sisältöjen kuluttamista (eli linkittävät mediatalojen nettitv-toteutuksiin).
Anywheretv ja Tvkaista nauhoittavat itse omat ohjelmansa tv-signaalista ja eivät täten liity mediatalojen NettiTV-palveluihin suoranaisesti. Epäsuoria kilpailijoita ne toki ovat.
On tietysti mielenkiintoinen ajatteluleikki pohtia että millainen maailma syntyisi jos mediatalot ilmoittaisivat että heitä ei nettitv-hommat kiinnosta. Varmaan Elisa ja monet pienemmät toimijat alkaisivat runnoa omia palveluitaan siinä vaiheessa aika lailla parempaan kuosiin ja ryhtyisivät rakentamaan kaikenlaista oheistoimintaa siihen tv-ohjelmien ympärille. Samaa tekisi tietysti TVkaista ja monet muut.
TV ei nettiin tullessaan ole kuitenkaan muuttunut kovin paljoa ja tuskin muuttuu. Suurin osa TV:n kuluttamisesta on aika passiivista toimintaa ja täten webin interaktiivisuudelle ei ole vahvaa kasvuvoimaa. Tämä myös johtanee siihen, että kuluttajat haluavat yhtenäisiä palvelukokemuksia tyyliin Hulu tai jenkkien satelliittikanavaviidakko. Jos ei ole ennenkaan tarvinnut omistaa kahta telkkaa katsoakseen eri kanavien ohjelmia niin tuskin kuluttaja samaa haluaa webissäkään.
Analogiamaailmassa sopuun on päästy valtion ja yhteisyrityksien kautta ja sekin reitti vei vuosia – eikä lopputulos ollut häävi (onko tv kokenut oikeasti jotain kehitystä sen jälkeen kun saatiin värit?). Nettimaailmassa siis suorastaan toivoisi että mikään kansallinen YouTube ei toteudu koska siitä lienee ketteryys ja uudistuminen kaukana. Täten toivoisi todella tv-yhtiöiden tajuavan, että heidän itse kannattaa tukea näitä kolmansien osapuolien rakentamia linkityspalveluita koska näiden menestys voi olla suoraan verrannollinen tv-yhtiöiden omien nettitv-kanavien menestykseen.
Itse toivon, että tv:stä tuttu yhden tuutin malli ei kopioidu nettiin millään tavalla (ei tvkaistana, ei kansallisena youtubena). Toivonkin että nämä eri lähteitä yhdistävät palvelut löytävät yleisönsä ja myös tv:tä kulutetaan tulevaisuudessa kuten esimerkiksi blogeja kulutetaan nykyisin (= jokainen tavallaan).
NNiilo
”Toistaiseksi aggregaattisivustot kärsivät kuitenkin samoista ongelmista kuin Ampparit.com alkuaikoinaan. RSS-syötteiden tarjonta on puutteellista ja sivustojen tutkiminen bottien avulla virhealtista.”
Taitaa pitää paikkansa, koska TVnetti.fi:n etusivulla on seuraava teksti:
Useat TV-kanavat ovat uudistaneet nettiTV-palvelunsa, emmekä ole vielä ehtineet muokata TVnetti sivustoa näille uusituille palveluille. Tästä syystä kaikki linkit eivät tällä hetkellä toimi. Olemme myös kiinnostuneita myymään palvelun kokonaisuudessaan, joten jos palvelun kehittäminen kiinnostaa, niin ota yhteyttä.
netti-tv portaali
Yksi hyvä netti-tv palvelu ja portaali, jonka olen löytänyt on suomalainen *linkki poistettu toimimattomana*, josta löytää kaikki suomalaiset netti-tv:t ja sivustolta löytää myös runsaasti ulkomaalaisia netti-tv sivustoja.