Reilusti digitoimisto: Barabra Helsinki
Etenkin moni markkinointipainotteinen toimisto näkee paljon vaivaa puhuakseen itsestään mainitsematta ”digitoimisto”-sanaa, vaikka oma tekeminen olisikin juuri sitä, mitä asiakkaat digitoimistoilta yleensä odottavat. Ehkä siksi on aina virkistävää, kun joku sanoo olevansa digitoimisto ja tekevänsä ihan mielellään tavallisia saittiprojekteja ja verkkokauppoja – että ei ole asiakkaalla pakko olla maailmanvalloitussuunnitelmia tai innovatiivisia ”business strategioita”, joita toimisto voi sitten olla sparrailemassa osana projektia.
Helsingissä toimiva Barabra on myös ollut digitoimisto jo vuodesta 2006 lähtien, joten kyse on yhdestä alan tunnetuimmista toimistoista. Barabra on kenties parhaiten tunnettu alalla alihankkijana mainostoimistoille. Nykyisin Barabra on kuitenkin toimistona siirtynyt pääosin suoriin asiakkuuksiin, eikä alihankkijarooli ole enää päätoimintaa.
Barabra on myös siitä harvinainen pitkän linjan linjan toimisto, että se toimii edelleen alkuperäisellä nimellään, vaikka toimisto myytiin jo vuonna 2010 osaksi Heku-ryhmää, eikä nykyisin mukana ole enää alkuperäisistä perustajista ketään. Vuonna 2017 erillinen osakeyhtiö sulautettiin osaksi emoa, mutta toiminta jatkuu edelleen Barabra-nimellä. Kovin montaa yhtä pitkällä historialla olevaa, ja samalla nimellä edelleen toimivaa, toimistoa ei tässä maassa ole.
Barabra on ollut mainittuna WordPress-tekijänä tässä blogissa jo vuonna 2014, mutta vasta nyt toimisto tulee virallisesti mukaan Vierityspalkin Toimistot-hakemistoon. Edelleenkään Barabra ei ole mikään erityisen erikoistunut WordPress-tekijä, vaikka nykyisin WordPress onkin Barabran pääteknologia niin sivustoihin kuin verkkokauppoihin. Pieni tekninen tiimi yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa on kuitenkin julkaissut runsaasti sivustoja, ja toimisto sijoittuu hakemistossa yli 300 000 euron liikevaihtoa tekevien haastajatoimistojen kategoriaan.
Barabran referensseissä on pääosin viestinnällisia ja markkinointipainotteisia sivustoja, ja selvästi yleisin budjettiluokka on 10 000 – 30 000 euroa. Toimisto myös itse määrittelee olevansa parhaiten sopiva juuri tähän budjettiluokkaan, jossa toki tehdäänkin paljon sivustoja tällä hetkellä Suomessa.
Barabra nimeää kilpailijoikseen muun muassa Redanbluen, Into-Digitalin ja Sohovan. Yleensä toimistojen itse nimeämät kilpailijat ovat joko niitä alan isoja firmoja tai selvästi erilaisia toimistoja, koska moni vastaaja ei halua kertoa asiakkaille niitä firmoja, jotka ovat niitä todellisia kilpailijoita – tai joskus toimistot eivät myöskään itse yksinkertaisesti tiedä, mitkä toimistot ovat niitä eniten samantyyppisiä. Barabran lista on tästä trendistä poikkeava, koska Redanblue, Into-Digital ja Sohova ovat aidosti samantyyppisiä toimistoja ja tekevät paljon hyvin samankaltaisia projekteja kuin Barabra.
Astetta pienemmät haastajat ovat Helsingin alueella muun muassa Sininen Härkä, iasy ja Paper Planes.
Noin 2 miljoonan euron liikevaihdolla toimiva Barabra työllistää tällä hetkellä 18 osaajaa, ja sijoittuu näin digitoimistona markkinan keskisarjaan. Osana Heku-ryhmää, Barabra pystyy tarjoamaan myös sisällöntuotannon palveluita sivustojen ja verkkokauppojen teknisen toteutuksen lisäksi. Heku-ryhmän kokonaisliikevaihto on noin 4 miljoonaa euroa ja yhtiö on ollut pääosin voitollinen viime vuosina. Heku-ryhmää vastaavia toimijoita, joskin Hekua isompia toimistoja, ovat muun muassa Kaimana, Avidly ja Genero.
Vierityspalkin kysymyksiin vastasi COO Kimmo Rantala.
1) Millainen toimisto on Barabra nykyisin? Teidäthän tunnetaan alalla pitkän linjan tekijänä, joka ainakin aiemmin teki myös paljon alihankintaa mainostoimistoille.
Meillä Barabrassa työskentelee tällä hetkellä 18 henkilöä. Tarjoamme teknisen osaamisen lisäksi laajan design- ja sisältöosaamisen verkkopalvelujen ja digitaalisen markkinoinnin suunnitteluun ja tuotantoon.
Barabra fuusioitui Heku-ryhmään vuonna 2017 ja sen myötä pystymme tarjoamaan digitoimistotekemisen tueksi brändi- ja konseptisuunnittelua, filmi- ja video- ja kuvatuotantoja sekä painetun markkinoinnin asiantuntemusta. Barabran osuus liikevaihdosta on 2 miljoonaa euroa.
Nykyisin pääpainomme on yhä vahvemmin suorissa asiakassuhteissa, mutta teemme yksittäisiä projekteja mainostoimistojen kanssa.
2) Mitä asioita näette vahvuuksinanne digitoimistona ja WordPress-tekijänä, ja keitä vastaan kilpailette tyypillisesti?
Olemme aidosti hyvä digitoimisto eli teemme sen mitä lupaamme rehellisesti ja luotettavasti. Vahvuutenamme on laaja-alainen osaaminen ja asiakaslähtöisyys. Pystymme ottamaan projektin kokonaisvaltaisesti haltuun suunnittelupöydältä itse toteutukseen ja julkaisun jälkeiseen pienkehitystyöhön ja sivuston markkinointiin. Meillä on WordPress-tekijätiimissä kokenut ja hyvin yhteen puhaltava ydintiimi, joten pystymme ketterästi vastaamaan asiakkaiden vaativiinkin tarpeisiin. Palvelutasomme on korkea ja useat asiakkaat ovatkin jatkaneet yhteistyötä useiden vuosien ajan.
Kilpailemme laajalla rintamalla riippuen projektien luonteesta. Kilpailutuksissa esiin ovat nousseet esimerkiksi Redandblue, Into-Digital, Sohova.
3) Minkäkokoisiin projekteihin katsotte olevanne parhaiten sopivia?
Valtaosa projekteistamme on 10-30 000 euron luokassa. Pystymme yksittäisinä projekteina toteuttamaan laajempiakin projekteja ja ajoittain olemme tehneet myös alle 10 000 euron toteutuksia. Pienemmät yksittäiset projektit liittyvät usein koko ryhmätason asiakkuuksiin, joita palvelemme laaja-alaisemmin markkinointiviestinnän palvelujen osalta.
4) Millaisessa asemassa WordPress on teidän toiminnassa? Teettekö muilla teknologioilla myös projekteja?
WordPress on lähes kaikissa verkkopalvelupalvelutoteutuksissamme keskiössä. Verkkokaupat toteutamme WooCommercella.
5) Oletteko osallistuneet WordPress-yhteisön toimintaan tai julkaisseet esimerkiksi omia lisäosia tai teemoja?
Emme ole olleet kovin aktiivisia WP-yhteisön toiminnassa viime vuosina, tosin Korona-pandemia on vaikuttanut tähän merkittävästi. Tarkoituksena on osallistua ainakin seuraavaan WordCamp Finlandiin ja mahdollisesti Helsingin tapahtumiin. Emme ole julkaisseet omia lisäosia tai teemoja.
6) Kuinka monta ohjelmistokehittäjäksi luokiteltavaa henkilöä teillä on töissä?
Meillä on kolme kokenutta kokopäiväistä ohjelmistokehittäjää, joita tukevat sisältö-, analytiikka- ja digitaalisen markkinoinnin ammattilaiset verkkopalveluiden toteutuksissa. Tavoitteenamme on vuoden aikana kasvattaa ohjelmistokehittäjien määrää 1-2 henkilöllä.
7) Oletteko itseoppineita koodareita vai onko käytännön kokemuksen lisäksi myös kouluttauduttu? Miten ylläpidätte ja kehitätte toimistonne teknistä osaamista?
Kehittäjämme ovat saaneet alan koulutuksen pääosin ammattikorkeakoulusta. Arvojemme mukaisesti pyrimme jatkuvaan uuden oppimiseen. Jokaisen kehityssuunnitelmassa yhdistyy sekä yksilön että yrityksemme tavoitteet ja kaikkien kohdalla haluamme aina löytää luontevimman tavan uuden opetteluun. Usein miellyttävin ratkaisu on ollut oppia asiakasprojektien tai sisäisten projektien kautta, mutta toisaalta webinaarit, itseoppimismateriaalit ja soveltuvat koulutukset täydentävät oppimisen kulttuuria.
8) Millaisia ovat ohjelmistokehityskäytänteenne tyypillisessä hieman laajemmassa, räätälöintejä sisältävässä projektissa?
Toteutamme pelkästään räätälöityjä WordPress- tai WooCommerce-toteutuksia, joita täydennetään lisäosilla ja integraatioilla.
Rakennamme jokaisen sivuston tekemämme teemapohjan päälle, jota kehitämme jatkuvasti. Suurin osa sivuston toiminnallisuuksista koodataan itse projektiin räätälöityinä, mutta esimerkiksi lomakkeisiin käytämme hyväksi todettuja valmiita lisäosia. Jokaisessa projektissa käytetään git-versiohallintaa ja suurimmat projektit voidaan toteuttaa kahden koodarimme yhteistyönä.
Kehitystyön loppuvaiheessa projekti viedään staging-ympäristöön, jossa myös asiakas pääsee tutkimaan ja selaamaan sivustoa. Projekti testataan manuaalisesti eri selainympäristöissä ja testauksessa otetaan huomioon myös sivuston erilaiset käyttäjäryhmät ja vaadittu saavutettavuustaso. Koodi ja sivuston toiminta optimoidaan analyysityökalujen avulla ennen julkaisua.
9) Millaista ylläpitoa ja jatkuvaa kehityspalvelua tarjoatte asiakkaillenne?
Tarjoamme erilaajuisia ylläpitopaketteja asiakkaillemme, joiden kustannukset ovat 100 ja 500 euron väliltä. Yleisin asiakkaidemme ylläpitopaketti on 100-150 euroa, jota räätälöidään jatkokehityksen osalta tarpeen mukaan. Jatko- ja pienkehitystä tarjoamme tuntihinnoittelun mukaan joko jatkuvana tai pienprojektikohtaisesti.
Yhteistyökumppaninamme palvelinympäristön puolella on UpCloud, joka mahdollistaa kehittäjillemme kokonaisvaltaisen palvelinympäristön optimoinnin projektikohtaisesti ja he pystyvät reagoimaan muutostarpeisiin nopeasti. Yksittäisten projektien osalta olemme toimineet muidenkin hosting-palvelutarjoajien kanssa.
Verkkopalvelun toteutuksen lisäksi tarjoamme web-analytiikan, hakukoneoptimoinnin ja -markkinoinnin palveluja muun digitaalisen markkinoinnin sisältöpalveluiden lisäksi.
10) Millaista on tehdä projektia teidän kanssa asiakkaan näkökulmasta?
Projekti alkaa aina aloituspalaverilla, jossa käydään projektin läpivienti yksityiskohtaisesti vaiheittain läpi. Projektilla on aina projektipäällikkö ja/tai asiakasvastaava, joka pitää langat käsissä koko projektin ajan ennen julkaisua ja sen jälkeen.
Pyrimme tekemään projektista asiakkaan näkökulmasta mahdollisimman helposti lähestyttävän ja hallittavan kaikissa työvaiheissa selkeällä kommunikoinnilla. Tämä siitä syystä, että asiakkaamme yhteyshenkilölle verkkosivuprojekti voi olla työuran ensimmäinen. Haluamme myös kommunikoida asioista selvästi, emmekä piiloudu liiaksi teknisten termien taakse.
Aloituspalaverissa sovitaan asiakkaan kanssa aina työvaiheiden mukaiset palaverit ja aikataulutus. Projektin suunnittelu- ja designvaiheessa on keskimäärin viikoittaiset palaverit ja sen jälkeen hieman harvemmin.
Kommunikoimme asiakkaan kanssa heidän toiveensa huomioiden. Käytössämme on mm. Slack- ja Trello-järjestelmät, mutta voimme käyttää myös asiakkaan omia järjestelmiä kautta tai muita erikseen sovittavia viestintäkanavia.
11) Teettekö muutakin kuin verkkosivustoja, esimerkiksi räätälöityjä web-sovelluksia?
Olemme keskittyneet vain WordPress-verkkosivustoihin ja WooCommerce-verkkokauppoihin.
12) Millaisia digitaalisen markkinoinnin palveluita tarjoatte asiakkaillenne?
Suunnittelemme ja toteutamme asiakkaillemme digitaalisia sisältöjä maksettuihin ja omiin kanaviin. Digitaaliset sisällöt ovat tekstiä, kuvaa, animaatiota, videota tai html5-pohjaisia display-aineistoja. Lisäksi teemme hakukoneoptimointia ja -mainontaa, web-analytiikkaa ja sosiaalisen median mainontaa.
13) Mistä referenssiprojektista olette olleet viime aikoina erityisen ylpeä? Miksi?
Olemme ylpeitä Finland Festivalsin verkkosivustosta. Asiakkaamme oli haastavassa tilanteessa koronapandemian aikana, kun tapahtuma-alalla oli tiukkoja rajoituksia ja näkymä tulevaan oli sumuinen. Ylpeyttä projektissa tuottaa se, että asiakkaan kanssa projektin läpivieminen sujui äärimmäisen hienosti ja pääsimme toteuttamaan kevyen brändi-ilmeen kirkastuksen proaktiivisella otteellamme. Sivuston hallinnointi ja muokkaus on helppoa ja selkeää, vaikka sivusto koostuu laajasta sisältömäärästä.
>> Barabra Vierityspalkin Toimistot-hakemistossa
Lue lisää aiheesta: