Viisi vuotta WordPressiä: Trimedia Jyväskylästä
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 4 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Rajasoft osti Buorren kehitystiimin.
Trimedia on alkuperäisiä Vierityspalkin Toimistot-hakemiston jäseniä, joten toimiston referenssejä on Julkaisut-palstalla nähty jo vuodesta 2014 asti. Verrattuna muihin hakemiston ”alkuperäisjäseniin” poikkeaa Trimedia tästä joukosta yhdellä merkittävällä tavalla: yhtiötä ei ole myyty isommalle toimijalle ja yhtiön toiminnassa WordPress on edelleen ytimessä. Trimediaa voisi näin kuvata leikkimielisesti eräänlaiseksi viimeiseksi mohikaaniksi WordPress-digitoimistojen kotimaisella kentällä.
Nykyiselläänhän hakemistossa on jo 26 WordPressillä tekevää digitoimistoa. Moni näistä toimistoista ei ollut vielä edes syntynyt vuonna 2014.
Mohikaanilla on tosiaan nykyisin aikamoinen joukko kilpailijoita ympärillään, ja WordPressistä on tullut alan valtavirtaa. Siksi tuntui loogiselta kysyä Trimedian Artolta, että miten hän on kokenut viimeiset viisi vuotta alalla, ja mikä on muuttunut omassa toiminnassa eniten. Myös koronakriisin vaikutuksia alaan sivutaan.
Yhtiönä Trimedia on kasvanut varsin tasaisesti viiden vuoden aikana. Reilun puolen miljoonan euron toimistosta on tullut noin miljoonan euron liikevaihtoa tekevä digitoimisto. WordPress-tekemisen laajuus on kasvanut samassa suhteessa, ollen yli puolet yhtiön liikevaihdosta.
Kysymyksiin vastasi Trimedian toimitusjohtaja Arto Saksola.
Kysymys: Mikä sai teidät aikanaan vaihtamaan WordPressiin ensimmäisten joukossa?
Arto Saksola: Rehellisesti sanottuna, yrityksessämme oli aikanaan vallalla mielipide, että WordPress on vain blogialusta — tähän käsitykseen toki törmäämme yhä edelleenkin toimiston ulkopuolella. Innostuimme kuitenkin käyttämään WordPressiä eräässä projektissa työntekijämme ehdotuksesta. Käytetty tekniikka tuntuikin yllättävän hyvältä ja tämän myötä myös muut työntekijämme innostuivat siitä.
Kysymys: Millaisessa asemassa WordPress on teidän toiminnassa nykyisin?
Arto Saksola: Liikevaihdostamme noin 70% tulee projekteista, joissa WordPress on keskeisessä asemassa. Työntekijöistämme kaikilla on kokemusta joltain WordPressin osa-alueelta ja suurin osa meistä työskentelee sen kanssa päivittäin, vähintään viikoittain.
Kysymys: Millä muilla teknologioilla tai tuotteilla teette web-palveluita?
Arto Saksola: Toteutuksissamme on mukana myös Vue ja React. Osassa projekteja backendinä käytetään lisäksi Laravelia. Meillä on myös käytössä oma verkkokauppa-alusta jota käytämme usein suuremmissa, integrointia vaativissa toteutuksissa.
Kysymys: Mikä on muuttunut eniten vuoden 2015 ja 2020 välillä toiminnassanne?
Arto Saksola: Työntekijöiden määrä on tuplaantunut vuodesta 2015, mikä edesauttaa sitä, että pystymme aikaisempaa kattavammin auttamaan asiakkaitamme. Tarjoamme apua esimerkiksi konseptoinnissa, sisällöntuotannossa ja analytiikassa.
Kysymys: Mikä on teidän näkökulmasta muuttunut web-alalla eniten verrattuna 2015 vuoteen?
Arto Saksola: Lainsäädäntö on tuonut viime vuosina paljon lisävaatimuksia tekemiseen, esim. tietoturvaan liittyvän lainsäädännön voimaantulo on ollut iso asia ja sen jälkeen on ollut mahdollista erottua edukseen, kun asiat on hoidettu hyvin ja kattavasti. Saavutettavuusdirektiivien voimaantulon myötä myös saavutettavuuden saralla on mahdollista erottua joukosta osaavana tekijänä, erityisesti niiden asiakkaiden joukossa joille saavutettavuus on välttämättömyys.
Vuonna 2015 oli tyypillistä, että jouduimme nostamaan esille WordPressin etuja verrattuna muihin julkaisujärjestelmiin. Nykyään asiakkaat ovat usein tietoisia siitä, millainen teknologia sopisi heidän tarpeisiinsa parhaiten. Esimerkiksi WordPress on monesti jo ennakkoon valittu julkaisualustaksi. Nykyään tarjouksissa ei tarvitse enää perustella WordPressin etuja, vaan keskitytään kuvaamaan miksi juuri me olisimme paras toteuttaja projektille.
Kysymys: Minkä kokoisiin projekteihin katsotte olevanne parhaiten sopivia?
Arto Saksola: Olemme vuosien mittaan saaneet huomata että 30 000 – 60 000 euron budjetin projektit ovat meidän tiimeille sopivimman kokoisia. Tällaisissa projekteissa kesto ja tämän myötä myös limittyminen muiden projektien kanssa osuvat meidän projektimallimme kanssa parhaiten yhteen, ja budjetin määrä taas antaa yleensä mahdollisuuden toteuttaa projekti myös kokonaisvaltaisemmin.
Kysymys: Oletteko tehneet verkkokauppoja asiakkaillenne?
Arto Saksola: Olemme toteuttaneet asiakkaillemme myös verkkokauppoja. Viimeisen parin vuoden aikana olemme toteuttaneet yhteensä noin kaksikymmentä verkkokauppaa omalla alustallamme sekä kolme WooCommerce-verkkokauppaprojektia. Verkkokauppamme tyypillinen projektikoko on noin 20 000 – 30 000 euroa.
Kysymys: Millaisia digitaalisen markkinoinnin palveluita tarjoatte asiakkaillenne?
Arto Saksola: Meillä on oma tiimi, joka tarjoaa asiakkaillemme myös digitaalisen markkinoinnin palveluita. Toteutamme esimerkiksi hakukonemarkkinointia, facebook- ja instagram-mainontaa, sisällöntuotantoa, uutiskirjemarkkinointia sekä sisällön hakukoneoptimointia.
Kysymys: Teettekö räätälöityjä web-sovelluksia?
Arto Saksola:
Autokorjaamo.fi – Verkkopalvelu kokoaa yhteen autokorjaamoja Suomessa. Palvelusta on mahdollista nähdä vapaat ajat sekä yleisimpien palveluiden hinnat. Ajan varaamisesta on tehty helppoa ja nopeaa. Palvelu on rakennettu Vue-tekniikalla ja kaikki data haetaan ulkoisista järjestelmistä.
Harvia Sauna Designer - Saunan suunnitteluun tarkoitettu verkkopalvelun esillä oleva versio on Angularilla ja Laravelilla rakennettu monipuolinen sekä kuluttajien että jälleenmyyjien verkkosovellus. Julkinen kuluttajaversio on päivittymässä uuteen Vue-versioon tämän vuoden aikana ja se on jo jälleenmyyjien käytössä.
Kysymys: Kuinka monta ohjelmistokehittäjäksi luokiteltavaa henkilöä teillä on töissä?
Arto Saksola: Yrityksessämme on 8 ohjelmistokehittäjää, joista useampi tekee päivittäin töitä niin backendissä kuin frontissakin.
Kysymys: Miten ylläpidätte ja kehitätte toimistonne teknistä osaamista?
Arto Saksola: Tekijämme työskentelevät itsenäisesti ja kehittävät omaa osaamistaan haastavissa asiakasprojekteissa. Projekteja työstetään yhdessä, jolloin suunnittelijoiden ymmärrys tekniikasta kasvaa ja myös tekniikan tekijöille tulee suunnittelun periaatteet tutuksi. Vuosien varrella kertynyt kokemus ja tiedon jakaminen sujuvoittaa projekteja huomattavasti. Jaamme myös omalla keskustelukanavalla Discordissa kiinnostavia tekniseen osaamiseen liittyviä artikkeleita ja tekijämme käyvät myös omaan osaamisalueeseensa liittyvissä koulutuksissa.
Kysymys: Kuinka tekniseksi kuvailisit toimistonne kokemusta?
Arto Saksola: Suurin osa projekteistamme toteutetaan kokonaisuudessaan ”saman katon alla” ja voivat sisältää teknisen toteutuksen lisäksi niin ulkoasun suunnittelua kuin julkaisun jälkeistä markkinointiakin, mutta nykyisten asiakkaidemme tarpeet toki painottavat tarjoamaamme enemmän teknisemmäksi ja ulospäin varmasti näymme edelleen enemmän teknisenä toteuttajana kuin esimerkiksi markkinoinnin kumppanina.
Olemme toteuttaneet useita vaativia integraatioita verkkopalveluihin sekä verkkokauppoihin. Nykyään taitaa itse asiassa olla todennäköisempää, että projektiin kuuluu integraatiota, kuin että sellaista ei olisi.
Kysymys: Millaisia ovat ohjelmistokehityskäytänteenne tyypillisessä hieman laajemmassa, räätälöintejä sisältävässä projektissa?
Arto Saksola: Kehitys aloitetaan staging-ympäristöstä, jossa asiakkaalla on heti alkuvaiheessa mahdollisuus päästä näkemään projektin eri vaiheita ja etenemistä. Kehitys tapahtuu kehittäjien omassa ympäristössä ja versionhallinta toteutetaan Git-versionhallinnalla. Projektista pidetään useita sisäisiä palavereja, siitä keskustellaan Discord-kanavilla ja kehitystyötä tehdään myös pareittain tai pienissä tiimeissä. Lähdekoodia ja sen eri versioita säilytetään GitHub-versionhallintapalvelussa, staging-ympäristössä ja verkkosivuston tuotantoympäristössä.
Kysymys: Millaista ylläpitoa ja jatkuvaa kehityspalvelua tarjoatte asiakkaillenne?
Tarjoamme asiakkaillemme helppoa WordPress ylläpitoa. Sekä WP:n että räätälöityjen sovellusten ylläpito sisältää niinikään varmuuskopiot sivustosta sekä lisäosiin ja alustaan liittyvät päivitykset niin, että kokonaisuus on tietoturvallinen. Kuukausikustannukset ovat tyypillisesti 100-200 euroa kuukaudessa (alv 0%). Hinta sisältää myös erilaisiin integraatioihin kuuluvat palvelintilat ja kehitysvaiheen staging-ympäristön.
Kysymys: Mikä on tarjoamanne hosting-ratkaisu web-palveluille?
Arto Saksola: Yleensä käytetään DigitalOceania ja mikäli palvelin halutaan Suomeen, niin UpCloudia. Joissakin tapauksissa suositellaan myös Seravon WP-palveluita, mikäli se on projektin kannalta järkevämpi ratkaisu.
Kysymys: Oletteko osallistuneet WordPress-yhteisön toimintaan tai julkaisseet esimerkiksi omia lisäosia tai teemoja?
Arto Saksola: Olemme olleet mukana Suomen WordCamp-tapahtumissa. Sponsoroimme mielellämme WordCamp tapahtumia sekä Jyväskylän meet-uppeja. Osaan näistä tapahtumista osallistuminen on ollut vähäistä, erinäisten huonojen tekosyiden vuoksi (kiire).
Kysymys: Mistä referenssiprojektista olette olleet viime aikoina erityisen ylpeä?
Arto Saksola: Kuurojen Liiton projektissa yhdistyi useita erityisosaamista vaativia aihealueita. Usean verkkopalvelun toteutuksessa saavutettavuus oli keskeisessä asemassa. Kun käyttäjät eivät käytä suomen kieltä äidinkielenään, aiheuttaa tämä huomioitavia asioita myös verkkopalvelun käyttöliittymässä ja tavassa esittää asioita. Mielestämme saimme huomioitua hyvin useiden eri käyttäjäryhmien tarpeet ja pääsimme onnistuneeseen lopputulokseen.
Kysymys: Tätä julkaistaessa koronakriisi on Suomessa pahasti niskassa. Millaisia vaikutuksia tällä on tähän mennessä ollut teidän toimintaan ja asiakkuuksiin?
Arto Saksola: Osa yritysasiakkaista on laittanut investoinnit täysin jäihin, mutta meillä on onneksi sen verran paljon kolmannen sektorin asiakkaita, että tällä hetkellä projekteja on kyllä varsin kiitettävästi. Toki jos korona kriisi jatkuu pitkäänkin, niin varmasti silloin alkaa vaikuttamaan meihinkin.
Trimedia Vierityspalkin Toimistot-hakemistossa:
Kuten vastauksista voi lukea, on Trimedia varsin tyypillinen keskikokoinen digitoimisto, joka on painottunut teknisemmälle laidalle, ja jolle WordPressillä tekeminen on keskeinen osa palvelutarjontaa.
Trimedia edustaa WordPressiin erikoistunutta digitoimistoa, jonka referenssilista ulottuu Vierityspalkissa vuoteen 2014 asti. Erityisesti viestinnällisten verkkopalveluiden toteutuksessa Trimedian referenssivalikoima on todella vakuuttava. Kokemusta laadukkaiden ja laajojen verkkopalveluiden toteutuksesta pääosin 10 000 – 30 000 euron budjettiluokassa on todella paljon.
Jonkin verran kokemusta löytyy myös astetta isommista projekteista (muutamia 30 000 – 60 000 euroa -kategoriasta ja muutamia yli 60 000 euron projekteja).
Trimedian referensseistä löytyy varsin nokkelia verkkopalveluita, joissa on osattu käyttää WordPressiä järkevästi yhdessä räätälöityjen kokonaisuuksien kanssa. Myös täysin räätälöidyistä toteutuksista Trimedialta löytyy jonkin verran kokemusta, mutta ei vielä kovin paljoa. Integraatiokokemusta on kohtuullisesti.
WooCommerce-tekijänä Trimedia on vasta alkutaipaleella. Suurin osa verkkokauppakokemuksesta perustuu omalla alustalla tehtyihin projekteihin.