Ole mitä olet, digitoimisto.
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 9 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Rajasoft osti Buorren kehitystiimin.
Haastattelin viime vuonna Digitoimisto Duden jannuja Jyväskylästä. Olin jo silloin vaikuttunut jätkien suorasta ’no bullshit’ -asenteesta. Eikä tässä ollut kyse kaiken nähneistä veteraaneista, vaan alaa ja yrittämistä opettelevista nuorista miehistä.
Jossain tässä välissä Dude on uudistanut oman sivustonsa, ja pitkästä aikaa olin vaikuttunut jonkun digitoimiston omasta sivustosta. Ei kikkailua, ei sliipattuja palvelukuvauksia, vaan rehellisesti omalla naamalla kaikki pelissä ja asiat sanottuna siten kun ne ovat. Ja jos tunne raivokkaasta avoimuudesta oli jo vahva ennen esittelyvideota, niin muistijälki oli taattu kun miehet juoksivat alasti järveen videon lopussa.
Kyllä, video on tehty aika sliipatusti. Ja varmasti Duden meininki ei pure kaikkiin. Mutta näinhän se on kaikkien yrityksien kohdalla. Kaikkia ei voi miellyttää. Siksi kannattaa valita omat joukkonsa ja olla sitä mitä on. Vaikka sitten pyllyt paljaana järveen juoksemalla, jos se on sitä mikä oman tekemisen meiningin kiteyttää.
Ammatikseen alan toimistoja arvioivana en voi sanoa muuta kuin, että ottakaa ihmiset mallia Dudesta. Älkää kopioiko sellaisenaan, vaan miettikää mikä se teidän juttu olisi. Kaikkine videoineen ja isoine kuvineen webbi mahdollistaa tänä päivänä monenlaisia juttuja. Ei sen oman sivuston tarvitse näyttää ja tuntua samalta kuin kaikilla muillakin.
1 kommentti “Ole mitä olet, digitoimisto.”
Kommentointi on suljettu.
Roni Laukkarinen
On mukavaa huomata että näinkin pienestä ja paikallisesta toimijasta tykätään. Sivustouudistus tuli tarpeeseen jo ihan pelkästään uusien työnäytteiden vuoksi. Samalla halusimme tuoda omaa persoonaa ja asennetta vahvemmin, suoremmin ja läpinäkyvämmin esiin uusien sivujen kautta ja viestinnän kautta osin hieman piikitellä juurikin hintsusti kritisoiden nykymeininkiä viestinnän ja verkkomarkkinoinnin saralla. Kiitosta vaan yllättävästä jutusta jälleen kerran!