Sovelluskehittäjän mielikuva: AppStore idearikkaalle “kultakaivos”
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Apu360-sovellus on kiinnostava kokeilu A-lehdiltä.
ReittiGPS oli ensimmäinen ostamani maksullinen iPhone-sovellus. Viime viikolla sain sitä käyttäessä aikaan virhetilanteen ja tulin lähettäneeksi sovelluksen kehittäjälle virheraportin. Virhetilanne johtui siitä, etten löytänyt keinoa pakottaa sovellusta lukemaan edellisestä käyttökerrasta vaihtunutta sijaintiani. Miellyttävä yllätys oli, että siihen tuli kohtelias vastaus tunneisssa. Samalla tuli tilaisuus udella AppStore-kokemuksia sovelluskehittäjältä.
Utelin Essentia Solutionsin Markus Halttuselta, miksi hän oli toteuttanut Reittioppaaan, paljonko sillä on käyttäjiä ja mitä kokemuksia hänellä on iPhone AppStoresta sovelluskehittäjän näkökulmasta.
– Idea Reittioppaan ja GPS -paikannuksen yhdistämisestä on ollut minulla jo pitkään. iPhone on ensimmäinen puhelimeni, jossa GPS on integroituna ja ajattelin, että ohjelma voisi olla hyvä projekti tutustua iPhone-ohjelmointiin. Ajatuksena oli siis tehdä jotain sellaista mistä tiesin olevan iloa itselleni, ja siten toivottavasti myös muille.
Halttunen asennoitui jo valmiiksi siihen, ettei tuotteella rikastumaan pääse.
– Kun potentiaalinen asiakaskunta ei ole miljoonissa vaan rajoittunut käytännössä iPhonen omistaviin pääkaupunkiseutulaisiin, myyntiluvut eivät ole kovin suuria. Asiakkaiden määrä lasketaan sadoissa eli en ainakaan vielä ole päässyt käytännössä edes järkeville tuntipalkoille, hän virnistää Vierityspalkin sähköpostihaastattelussa.
– Toteutin muutama kuukausi sitten ohjelman, jolle olisi varmasti ollut käyttöä, mutta se perustui erään amerikkalaisen yrityksen palveluun enkä saanut heiltä lupaa datansa käyttöön, joten en pistänyt ohjelmaa myyntiin, hän kertoo. Hyville ideoille hän uskoo silti menestystä.
– Tietyllä tapaa AppStore tuntuu yhä eräänlaiselta kultakaivokselta – jos keksii hyvän idean ja toteuttaa sen laadukkaasti, työstään voi saada todella hyvän korvauksen.
Halttunen ei usko toiste toteuttavansa pelkästään Suomen markkinoille suunnattua ohjelmaa.
- Syyskuussa 2008 julkaistu ReittiGPS AppStoressa 3,99€*. ReittiGPS Lite* on ilmainen.
(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)
Lue lisää: Web-sovellukset – kaikki artikkelit Vierityspalkissa
1 kommentti “Sovelluskehittäjän mielikuva: AppStore idearikkaalle “kultakaivos””
Kommentointi on suljettu.
Interested
Eikö symbianille voisi saada tätä softaa? Markkinat ovat suuremmat kuin iPhonella ja itse maksaisin 5-10e toimivasta ohjelmasta. Tiedän, ettei tällöinkään markkinat liikkuisi miljoonissa, mutta jokunen nokian omistava varmasti ostaisi ohjelman.