Bonnierin Olivia osti Paras aika vuodesta -blogin

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Mitä tapahtui RSS-syötteille?.

Muotiblogi Paras aika vuodesta* siirtyy ensi kuussa naistenlehti Olivian* uudistuvalle sivustolle.

Kun aloitin blogin puolisentoista vuotta sitten, se oli tarkoitettu lähinnä omaksi ja ystävien iloksi ja huvitukseksi. Muutamia kuukausia myöhemmin havahduin siihen, että lukijoita olikin satoja, eivätkä kaikki voineet enää kuulua ihan lähipiiriin. Nyt teitä läheisempiä ja tuntemattomampia ystäviä on yli 40 000 ja käytte blogissa yli 200 000 kertaa kuussa”, (Uusi vuosi ja uudet kujeet*)

Rahasta – blogin Mikko arvioi siirtoa järkeväksi.

Olivian kannalta tämä on tietysti looginen ratkaisu: ostetaan uusmedian puolelta tärkeä kilpailija osaksi omaa julkaisua. Olivia saattoi saada näin 200 000 kuukausittaista kävijää itselleen. Näistä suuri osa on hyvin tiiviisti blogia seuraavia lukijoita, joten ostopäätös oli varmasti Olivian kannalta fiksu veto. (Blogilistan ykkönen kaupallistuu)

Bonnier Publicationsin Mediatiedoissa* mainitaan, että olivialehti.fi – sivuilla olisi käytössä Facebook Connect –palvelu, joka ”hyödyntää Facebookin kävijämassaa ja profiileja”. Lehden sivuilta en tätä kirjoittaessa kyseistä toiminnallisuutta löydä, mutta Facebookissa on Olivian markkinointisivu*.

Bonnier lanseerasi Olivian ystävänpäivänä 2007. Lehden levikki on viimeisimmän levikintarkastuksen mukaan 36 784 ja lukijamäärä 104 000, josta naisia 97 000 ja miehiä 7 000 (LT 2007 (90/10/-/-), KMT Lukija k08). Olivian nettipaneelissa on Mediaoppaan mukaan 4500 naista. Nettikävijämääriä ei esitellä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcastaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa

4 kommenttia on “Bonnierin Olivia osti Paras aika vuodesta -blogin”

  1. Hyvien blogien ostaminen on toki järkevää. Mutta aina se ei toimi: käsityöblogi Viiniä ja villasukkia oli viime vuonna jonkin aikaa MTV3:n sivujen alla (korvausta vastaan tietysti), kunnes sinne ilmestyivät mainokset, joista blogia pitävä Mielitty eli Elina ei taas tykännyt. *linkki poistettu toimimattomina*

  2. Kiinnostava poiminta, josta tein *linkki Digitodayihin poistettu toimimattomana* Digitodayhin uutisen. Mikähän olisi järkevä oletus Olivian nettisivujen käyttäjämäärälle? Sisältöä siellä ei näytä kauheasti olevan, joten Mimmien kymppitonni on varmaan haavetta vain.

  3. Mielenkiintoista, Mari Koo, kiitos linkistä

    OlliS, kaivelit paremman viikkokävijäluvun Oindexistä * muotiblogille (mistä huolimattomuudesta sisäinen journalistini minua soimaa), 14 000 ei ole ollenkaan huono kyllä. Jos kaikki siirtyvät uuteen saittiin, siinä mennään useammastakin aikakauslehdestä* ohi. Jos pitäisi arvuutella, olisin taipuvainen väittämään, että lehden mediatiedoissa mainittu panelistien määrä on suurempi kuin saitin viikkokävijämäärä. Sisältöäkin on sen verran hintsunlaisesti ja sellaisissa formaateissa (näköislehtisivuja, oikeesti?) että hakukoneisiin ei osu mikään.

    [*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.]

  4. Marjaana Toiminen

    Kustantajan terveiset: Paras aika vuodesta -blogi siirtyy Olivian sivuille samalla kun Olivian saitin konsepti uudistuu kokonaan. Olivian uudet sivut lanseerataan maaliskuussa.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun