Fiksuhuuto laajensi monimediaiseksi ja kansainväliseksi

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ruoan verkkokauppa jämähti kolmeen prosenttiin.

Ensimmäiseksi ja maailman suurimmaksi senttihuutokaupaksi itseään tituleeraava Fiksuhuuto.fi* on laajentanut toimintaansa myös netin ulkopuolelle.

Koska myös itse uteliaisuuttani rekisteröidyin palveluun, tipahti tänään postiluukusta  palvelun oma kanta-asiakaslehti. Yhtään huutoa en ole tehnyt, mutta se ei näemmä estä minun kanta-asiakkuuttani.

Printtilehti (pdf*) esittelee senttihuutokaupan toimintaa, mutta ennen kaikkea myös tyytyväisiä ostajia sekä firman yhteistyökumppaneita.

Eikä 100 000 kappaleen painoksen lehti ole firman ainoa laajennus verkon ulkopuolelle, vaan kesän aikana huutokauppa on käynnistynyt myös televisiossa. Digi-tv:n antenniverkon kanavapaikalla 68 pyörivä Fiksuhuuto Channel mahdollistaa kaupan käynnin suoraan kotisohvalta.

Vaasalaisen Jussi Mäntylän ja oululaisen Tuomo Siuruan yrittäjän ura ei ole ollut helppo, sillä sisäasiainministeriö tutkii parhaillaan erilaisten senttihuutokauppojen laillisuutta*. Miehet kieltävät ehdottomasti laittomuuden*, mutta varmuuden vuoksi yrityksen kotipaikka on siirretty nyt Iso-Britanniaan.

Itse en tunne arpajaislakia niin paljon, että osaisin ottaa kantaa sivuston laillisuuteen. Minua kuitenkin hämää suuresti se, että useassa eri maassa toimiva yritys ei kerro oikeastaan missään, että mitä ilmeisemmin jokaisessa maassa käydään samanaikaisesti kauppaa myös useista samoista tavaroista.

Kansainvälisissä palveluissa ymmärtäisin välittömästi, että huudan kilpaa tuotteista eri maalaisten ihmisten kanssa, mutta suomenkielisellä sivustolla* ei hiiskutakaan siitä, että huudot tulevat sisään palveluun samalla hetkellä myös ruotsiksi*, englanniksi* ja espanjaksi*.

Tämä ei ole varmasti laitonta, mutta kun vertailee eri kielisten huutokauppasivustojen Myydyt tuotteet -sivuja, ei voi välttyä ajatukselta, että kansainvälistä kilpailua peiteltäisiin tarkoituksella.

ssä myyty kamera eri maiden palvelussa
Fiksuhuuto.fi:ssä myydyn kameran tiedot eri maiden palveluissa

Suomenkielinen sivusto* (kuvakollaasin vasen kuva) kertoo Susanna Luoman Karijoelta ostaneen tänään 1.9.2008 JVC:n videokameran, kun taas Ruotsin* ja Iso-Britannian* sivustoilla (kuvat keskellä ja oikealla) ostajaksi nimetään suski512. Jos siis ostaja on kotimainen, nimi ja paikkakunta mainitaan, kun taas muuten ostajaksi merkitään vain nimimerkki.

Osa huutokaupattavista tuotteista näyttää olevan maakohtaisessa kaupassa, mutta useimmat tuotteet ovat samalla hetkellä myynnissä jokaisella sivustolla. Firman kansainvälistyminen tarkoittaa siis käyttäjille selvää kilpailun kiristymistä, ja ainakin minun mielestäni tämä tulisi kertoa käyttäjille nykyistä selvemmin.

Kun suomalainen korottaa hintaa sentillä, saattaa Johan korottaa sitä sen jälkeen 10 äyrillä ja Mike lopuksi yhdellä pencellä. Tuote saattaa kuitenkin päätyä madridilaiselle Joselle, joka viime sekunnilla nostaa hintaa vielä yhdellä sentillä.

Onko Vierityspalkin lukijoilla kokemuksia Fiksuhuudosta tai muista senttihuutokaupoista?

Monipolvista keskustelua aiheesta löytyy mm. Muropaketista* ja Suomi24:stä*.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina tai uudelleenohjauksien johdosta.)

4 kommenttia on “Fiksuhuuto laajensi monimediaiseksi ja kansainväliseksi”

  1. Vähintään yhtä harhaanjohtava on koko bisneksen idea. Firmahan mainostaa, että ”Petteri osti kameran 34,57 eurolla”. Näinhän ei ole käynyt, vaan Petteri vain jätti viimeisen, vähintään about euron maksaneen tarjouksen. Sitä ennen Petteri oli voinut jättää vaikka 200 tarjousta.

    Konsepti on nerokas, mutta perustuu väärän asian aggressiiviseen promoamiseen, joten ei ole mikään ihme, jos myös Kuluttajaviranomaiset kävisivät yrityksen kimppuun.

    Veikkaisin, että näin fiksut yrittäjät pistävät pystyyn myös ”Näin Suomessa pientä yrittäjää vainotaan” -kampanjan, jos uhkat toteutuvat.

  2. Näin ohjelmistokehittäjänä tulisi mieleen sellainen, että en ”myisi” tuotetta ennen kuin tuo tuotteen oikea arvo on saatu kerättyä. ts. Luo pari bottia jotka huutelee hintaa ylös, kunnes tuo tuotteen hinta + kate on saatu kerättyä.

  3. Onpa myös niin, että Fiksuhuudossa voi jättää huutoautomaattiin sopivasti valuuttaa ja kone huutaa automaattisesti tarjouksen, ennen kuin sekunnit kuluvat loppuun.

    Hauskaksi tilanne menee silloin, kun aktiivisia huutoautomaatteja on useammalla käyttäjällä samasta kohteesta eripuolella maailmaa, kuten oli Bemarin kohdalla. Silloin Fiksuhuuto haluaa antaa jokaiselle huutoautomaatille tasapuolisen mahdollisuuden olla korottava huutaja, joten korotuksen tekijä arvotaan.

    Siten niin kauan kun on useampia kuin yksi aktiivinen huutoautomaatti samalle kohteelle, et voi voittaa korottamalla kännykällä tai muuten ”manuaalisesti”, koska aktiiviset huutoautomaatit kuitenkin korottavat huutosi päälle.

    Eli kansainvälisellä ja paljon huutajia olevalla kohteella, kuten viimeksi oli Bemari, jossa on paljon aktiivisia huutoautomaatteja, täytyy vain toivoa, että oma huutoautomaatti ei tule arvotuksi kovin montaa kertaa, jottei rahat lopu heti kesken.

  4. Onhan tuo palvelu nyt selvästi jo aika hämärän busineksen rajamailla. Arvontaahan tämä ennenkaikkea on, kaukana huutokaupasta. Harhaanjohtavaa siis.

    Nämä ovat juuri niitä palveluita joihin ainoastaan niillä on varaa, kenellä niihin ei oikeasti todella varaa olisi…

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun