Facebook ei hyydy
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Miltä mediatalojen evästelappujen pitäisi oikeasti näyttää?.
Facebookin suosio ei ole hyytymässä Suomessa missään määrin. Ajoittain tiedotusvälineissä esiintynyttä arviointia Facebookin suosion laskusta voi täten epäillä johdetuksi todella heikoista signaaleista. Moni tiedotusväline uutisoikin varsin ohimennen tällä viikolla, että Facebook on ohittanut suosiossa MySpacen* ja Facebook on näin maailman suurin sosiaalinen verkkopalvelu.
Vierityspalkissakin asiaa pohdittiin keväällä ja todettiin, että hyytymiseen ei kyllä ole perusteita. Nyt esimerkiksi Digitalikko viittaa tutkimukseen ja toteaa*, että kävijämäärät ovat kasvaneet, mutta profiililtaan Facebook on pysynyt nuorten aikuisten leikkikenttänä.
Aktiivisin joukko on edelleen (prosentilleen samoilla profiiliosuuksilla) 20-34-vuotiaat. Facebook on siis edelleen pääasiassa opiskelijoiden ja vähän aikaa työelämässä olleiden media. Käyttäjämäärien kasvaessa toki saadaan entistä useampi kiinni tätä kautta: 20-29-vuotiaista yli puolet ovat aktiivisia käyttäjiä.
Etenkin 20-29 vuotiaiden nettikäytöstä puhuttaessa ei Facebookia voikaan ohittaa. Jos joku palvelu yhdistää yli puolet ikäryhmästä niin se on nykymaailmassa melkoinen kummallisuus.
Suomenkin verkkomediamaailmassa Facebook sijoittuu aika komeasti. Verrattuna maan suosituimpiin verkkopalveluihin Facebook sijoittuu jonnekin Irc-gallerian ja Mtv3:n väliin.
Google Trendsin antaman vertailutiedon perusteella Facebook on Suomessa noin miljoonan viikkokävijän palvelu. Samassa sarjassa Ylen ja Helsingin Sanomien kanssa. Ei paha.
[Update: Käytetty screenshot Google Trendeistä oli epähuomiossa otettu hakuliikenteen määrästä, ei arvioidusta domaineihin kohdistuvasta liikenteestä. Tässä oikea graafi. Johtopäätöksiä ei uusi graafi kuitenkaan muuta.]
[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]
5 kommenttia on “Facebook ei hyydy”
Kommentointi on suljettu.
kdude
Eli jos kävijämäärät lisääntyy, volyymi pysyy samana = AVG time per useron the site pienenee (huomattavasti. Ei hyvä asia… ;)
Seppo
Käyttämässänne datassa taitaa olla verrattu kyseisiä hakusanoja, eikä vierailijoita web-sivuilla? Tsekatkaa vertailun vuoksi kyseinen graafi:
[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]
PerttuT
Kiitos tarkennuksesta Seppo. Käytetty graafi oli tosiaan epähuomiossa napattu Search-liikenteestä. Lisäsin artikkeliin oikean graafin. Oikeassa graafissa saitit ovat paljon lähempänä toisiaan, joten ehkä Facebook on jopa isommassa sarjassa kuin alunperin arvioitu.
Tuo search-liikenne ja websites-liikenne ei muuten Trendissä eroa välttämättä kovinkaan paljon. Johtuisiko tästä:
[* Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.]
Hitwisen mukaan jopa 80-90% hakukoneiden liikenteestä olisi navigaatiollisia (tai brändihakuja kuten toinen termi kuuluu), eli jengi kirjoittaa hakukoneeseen facebook.com ja menee saitille klikkaamalla ensimmäistä hakutulosta. Tuo on sinänsä hämmentävää, että tuon perusteella esimerkiksi selaimissa osoiterivin tilalla pitäisi kohta olla hakukoneen hakukenttä…
tekstiurakoitsija
jep facebook porskuttaa siksi että siellä voi tehdä muutakin kuin vain jutella kavereiden kanssa ja koota niistä älytöntä luetteloa.
Suosituimmat Vierityspalkki-blogin artikkelit vuonna 2008 – Vierityspalkki.fi
[…] 13. sija: Facebook ei hyydy […]