ToimivaNet on nyt Really Helsinki Oy

Perttu Tolvanen

Julkaisujärjestelmä- ja verkkopalvelutoteuttajana tunnettu ToimivaNet Solutions Oy muuttuu Really Helsinki Oy:ksi. Nimenmuutoksella tavoitellaan profiilimuutosta lähemmäksi markkinointi- ja mediatoimistoa.

Aiemmin erityisesti pk-yritysten verkkosivuja toteuttanut ToimivaNet aikoo panostaa enemmän internet-markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen. Really tosin säilyttää myös teknisen tuotantotiimin ja yhteistyötä mainostoimistojen kanssa aiotaan jatkaa. Really tulee myös jatkamaan ToimiSait Express-palvelun kehittämistä.

Toimitusjohtaja Sara Henrikssonin mukaan Reallyn painopiste tulee olemaan tuottavien verkkopalvelujen ja markkinointikampanjoiden konseptoinnissa sekä sisällön suunnittelussa. Henriksson näkee monien verkkopalveluiden puutteena juuri heikon sisältösuunnittelun: “Sisällöllä ohjataan kävijöiden käyttäytymistä aina tarpeen herättämisestä ostopäätökseen. Hyvän sisällön tuottaminen onkin useiden yritysten kompastuskivi. Visuaalisesti ja teknisesti hyvin tehdyn palvelun tuottavuus voi kaatua huonosti suunniteltuun sisältöön.”

Henriksson uskoo Reallyn erottuvan markkinoilla juuri konseptointiosaamisessa, jossa hyvä idea jalostetaan toimivaksi verkkopalveluksi.  Noin kymmenen henkeä työllistävä Really toimii samoissa toimitiloissa analytiikkafirma Snoobin kanssa. Snoobi onkin Reallylle tärkeä, strateginen kumppani verkkopalveluprojekteissa.

Aiheet: uudet yritykset

Tagit:

Perttu Tolvanen

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja omistaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton toimija, joka auttaa asiakkaita suunnittelemaan digitaalisia palveluita, valitsemaan sopivimmat teknologiat ja kilpailuttamaan osaavimmat kumppanit. Pertun yhteystiedot.

Comments are closed.