Haetaan: Mielikuvitusolento

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Kesko ja S-ryhmä palkkaavat raivolla ohjelmistokehittäjiä ja tuoteomistajia.

It-alan työpaikkailmoitukset ovat joskus aika koomisia luettavia jos sattuu ymmärtämään jotain haettavan tehtävän edellyttämistä osaamisalueista tai tekniikoista. Luonnollisesti työnantajilla on intressissä laittaa vaatimukset yläkanttiin, mutta rajansa kaikella.

Varsinkin yhden henkilön hakuilmoituksissa tämä piirre ilmenee aina ajoittain. Tulee mieleen, että kun se rekrytointilupa on vihdoin irronnut, niin sitten on lueteltu hakemukseen kaikki ne asiat jotka vaatisivat tekijää tai korjaamista. Esimerkiksi hiljattain Metsäliitto-konserni* haki “Digitaalisen viestinnän asiantuntijaa”*. Toki titteli on laaja ja sen alle mahtuu kaikenlaista, mutta kun tässä tapauksessa iso osa koko toimialasta on tungettu saman tehtävänkuvan alaisuuteen. Kuvaus alkaa lupaavasti suurilla linjoilla: “Osallistut Metsäliitto-konsernin digitaalisen viestinnän strategiseen suunnitteluun ja toteutukseen. Toimenkuvaasi kuuluu verkkopalveluiden kehittäminen ja ylläpito tiiviissä yhteistyössä liiketoimintojen kanssa.

Kuvaus jatkuu johdonmukaisesti, edeten enemmän käytännön tasolle: “Toimit digitaalisen viestinnän hankkeiden projektipäällikkönä osallistuen mm. kumppanivalintaan.

Tämän jälkeen kerrotaan mitä projektipäällikkörooli Metsäliitossa kattaa: “Vastaat hankkeiden budjetoinnista, kustannusseurannasta sekä koulutuksesta ja käyttäjätuesta.

Hyvien periaatteiden mukaan heti johdannossa annetaan sitten esimerkki käytännön hankkeesta: “Ensimmäisenä projektinasi on toteuttaa yhden kansainvälisen liiketoiminta-alueemme digitaalisen markkinoinnin kehittämisohjelma, jonka ensimmäisenä vaiheena on verkkopalvelun uudistaminen.

Tässä vaiheessa tarkka lukija on jo varpaillaan, koska kyseessä ovat isot saappaat ja kovat vaatimukset. Ensimmäisenä hommana olisi jo erittäin laaja hanke, jossa verkkopalvelun uudistaminen on vain ensimmäinen projektikokonaisuus.

Tämän jälkeen olisi olettanut loogisesti, että loppuosa hakemustekstistä keskittyisi syventämään johdannossa esitettyä toimenkuvaa. Ehkä määrittelemään alueita jotka ovat tärkeimpiä päätöksentekokriteereitä kandidaatin valinnassa. Mutta ei.

Metsäliitto on päättänyt hoitaa homman kerralla kuntoon ja sen lisäksi, että hakijalta odotetaan laajojen, kansainvälisten verkkopalveluhankkeiden johtamistaitoa ja strategista kyvykkyyttä, niin saman kaverin on ajateltu hoitavan sitten myös suunnittelijoiden ja toteuttajien hommat: “Hallitset digitaalisen markkinointiviestinnän ja sinulla on kokemusta projektien läpiviemisestä sekä projektihallinnasta kansainvälisessä toimintaympäristössä. Hallitset sisältö- ja käytettävyyssuunnittelun sekä hakukoneoptimoinnin menetelmät. Sinulta sujuvat hyvin myös julkaisujärjestelmien ja/tai portaalien käyttö ja digitaalisen materiaalin muokkaus.

Hakemuksesta oikeastaan puuttuu vain se lista kaikista maailman suosituimmista ohjelmointikielistä ja grafiikkaohjelmista joiden moitteetonta hallintaa hakijalta odotetaan.

Ainakin paikka vaikuttaa sellaiselta jossa ei hommat lopu. (Ennen kuin hermoromahdus tai burn-out siis iskee.)

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

7 kommenttia on “Haetaan: Mielikuvitusolento”

  1. Haa, katsoin itse samaa ilmoitusta ja mietin, että kuuluukohan toimenkuvaan myös kahvinkeitto ja koodaus! :-D

    Tosiasiassa kuitenkin luulen, että koska moista ihmeidentekijää tuskin löytyy, työnkuva muokkautuu sitten sen mukaan, mitä on saatavilla. Mikä onkin järkevämpää, koska, kuten sanoit, tuossa pestissä iskee kyllä ennen pitkää hermoromahdus tai burn-out. Olin itse joskus vähän vastaavassa pestissä, ja aika kuvaavaa on, että kun sen lopetin, tilalleni palkattiin neljä ihmistä…

  2. Daniel Schildt

    Juuri tuo ilmiö tekee työpaikkailmoitusten lukemisen karmeaksi kokemukseksi kun ei oikein aina yrityksissä tunnuta hahmottavan mikä olisi tehtävään riittävän hyvä osaaminen ilman, että työntekijän pitäisi osata ja tehdä kaikkea mahdollista maailmasta löytyvää asiaan jollakin tapaa liittyvää täydellisesti ja kaikenkattavasti. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin, että mahdollisimman osaavia työntekijöitä haetaan, mutta kai silti pitäisi olla jotkut reaaliteetit kun ei työntekijällä kuitenkaan riitä aika tehdä kaikkea esimerkissä mainittua täysipainoisesti. Tulisikin siis tuoda työn todelliset vaatimukset esiin ilman ylikoulutusta ja ylimaallisia vaatimuksia korostavaa ajattelutapaa. Jotkut sen osaavat, mutta valitettavan harvat (ainakaan it-puolen työpaikkailmoituksissa).

  3. Aika hauskaa luettavaa myös ns. historiavinkkelista. 1998-99 teimme LTT:lla hankkeen, jossa määriteltiin digisektorin toimenkuvia (*linkki poistettu*). Tuohon Metsäliiton toimenkuvaan on onnistuneesti saatu aika monta alan tehtävää mukaan. Melkoinen monitekijä on siis tarpeen :)

  4. Olen kommentoijien kanssa hieman eri mieltä. Tuntuu, että katsotte nyt yritystoimintaa mainostoimistosilmin. Plannereita, proikkareita ja muita kapean alan osaajia löytyy harvasta yrityksestä. Metsäliiton hommassa ei ole kyse palvelutuotantoroolista, joten samoja asioita ei toisteta jatkuvasti lyhyillä läpivientiajoilla. Vai montako kertaa viikossa pitää tehdä vuosibudjetti tai hakukoneoptimoida ne yhdet ja samat nettisivut?

    Työ kuulostaa ihan normaalilta markkinointipäällikön tai markkinoinnin projektipäällikön hommalta, joskin rooli painottuu digitaaliselle puolelle. Minun mielestäni on myös väärä lähtökohta kutsua paikkaa “IT-työksi”. Tämä jos mikä on kaupallista työtä. Ensin määritellään kaupalliset tavoitteet, sitten vasta katsotaan millä välineillä se toteutetaan. Eikä päinvastoin.

  5. Joka tapauksessa hienoa, että asia on otettu esille. Tässä töitä hakiessa iskee tosiaankin välillä riittämättömyyden tunne kun pitäisi olla joka alan asiantuntija. Esimerkiksi seuraavaa pestiä en hakenut, toivottavasti ovat löytäneet pätevän tekijän:

    ———–cut———–
    Tehtäviisi kuuluu:
    – Ohjelmistojen määrittely, suunnittelu, vaatimushallinta sekä itsenäinen ohjelmointi ja toteutus. Erittäin keskeinen osa tehtävää on suunnittelu ja ohjelmointi alusta loppuun asiakkaan tarpeen mukaan.
    – Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen, projektinhallinta sekä asiakasneuvottelut ja konsultointi.
    – Myynnin tuki- ja asiantuntijatehtävät, dokumentointi ja raportointi.
    ———–cut—————

  6. Epäpätevän henkilöstöhallinnon ja totaalisen ymmärtämättömyyden IT:n/digimedian suhteen omaavaan organisaatioon ei kannata mennä duuniin. Mielestäni vierityspalkki tekisi palveluksen, jos se keräisi tällaisia ilmoituksia kokonaisuudessaan jonnekin arkistoon. Arkisto olisi hyvä resurssi niin duuninhakijoille (minne ei kannata hakea duuniin koska siellä on nollaymmärrys) sekä työnantajille (minkälaisia naurettavuuksia ei kannata odottaa).

  7. Hei, tuo ilmoitushan kuulostaa ihan omalta työltäni, joskin kunnianhimoisemmalta. Olen töissä pienessä valtion yksikössä, ja osallistun käytännössä kaikkiin verkkoasioihin strategiasuunnittelusta koodaukseen. Työnantajalla kun ei ole varaa palkata tarpeeksi ihmisiä, mutta kaikki halutaan kuitenkin tehdä.

    Tämä on kai sitä valtionhallinon tehostamista… tuloksena on että kaikkea yritetään mutta harva asia saadaan tehdyksi.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun