Projektitarina: Vierityspalkki.fi 2009 uudistus

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Vierityspalkki uudistui.

Vierityspalkki siirtyi alkuvuodesta uuteen aikakauteen kun blogi siirrettiin WordPress.com alustalta omalle palvelimelle ja oman WordPress-asennuksen päälle. Palvelintilan tarjosi Vierityspalkille Nebula* ja teknisestä toteutuksesta WordPress-alustalle vastasi Aki Björklund. Samalla myös visuaalinen ilmeemme sai kauan kaivatun kirkastuksen kun otimme käyttöön Jaana Björklundin* suunnitteleman logon.

Julkaisujärjestelmänä WordPress-blogialusta

Siirtyminen WordPress-alustaan oli päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta ratkaisevan sysäyksen projektille antoi Aki Björklund, joka tarjoutui vastaamaan teknisestä toteutuksesta. Akin tarjoutuminen tekijäksi olikin ratkaisevaa, koska web-alan blogina olimme myös toimituksen kesken päättäneet, että siirtyminen omaan alustaan tulee tehdä laadukkaasti. Akin työn jäljen tuntien tiesimme, että toteutus tulee olemaan html-koodin ja muiden teknisten yksityiskohtien suhteen erittäin laadukas.

Vierityspalkin toimituksesta projektin pomomiehenä toimi Vierityspalkin perustaja Asmo Halinen*. Kirjoittajista ominaisuuksien ja yksityiskohtien kommentointiin osallistuivat aktiivisimmin Perttu Tolvanen, Tuija Aalto* ja Tommi Pelkonen*.

Sisältöjen siirto ja pluginien valinta olivat keskeisiä toimenpiteitä

Teknisesti siirto WordPress.comista omalle alustalle sujui kohtuullisen helposti. Irtautuminen WordPress.comista maksoi muutaman dollarin ja työtunteja siirron yksityiskohtien pähkäilyyn kului muutaman illan verran. Merkittäviä uudelleensuunnitteluja emme siirrossa tehneet. Lähinnä kävimme läpi WordPressin plugin-tarjoamaa, josta valikoimme käyttöömme kokoelman luotettuja plugineita joiden katsoimme olevan blogille hyödyllisiä. Muutamia erityisen hyväksi havaittuja plugineja WordPressiin:

  • Akismet (peruselintarvike spammin hallintaan)
  • Blog Metrics (tilastot artikkeleista ja kommenteista, koska tähän ei Google Analytics tai mikään kolmannen osapuolen analytiikka pysty)
  • Category Cloud Widget (koska halusimme avainsanapilven ja koska käytämme ensisijaisesti kategorioita artikkeleiden luokitteluun tagien sijasta)
  • CyStats* (hallintapaneeliin integroituva analytiikkapaketti josta näkee tärkeät perustiedot ilman Google Analyticsiin kirjautumista ja toimii täten myös vertailudatan lähteenä kolmannen osapuolen mittaustyökaluille)
  • Do Follow* (koska haluamme antaa kommentoijille kaiken mahdollisen linkkirakkauden ja tämä lisäosa mahdollistaa sen – kommentointi palkissa siis kannattaa!)
  • Google (XML) Sitemaps Generator (koska Google tykkää kun sille annetaan helposti sulateltava sivukartta)
  • Similar Posts (linkittää aiheeseen liittyvät artikkelit automaattisesti ja yllättävän osuvasti)
  • Subscribe to Comments (kommentointia helpottaa kun voi pyytää jatkokommentit tulemaan sähköpostiin automaattisesti)
  • Top Commentators Widget (koska halusimme tuoda paremmin esille ne ketkä keskustelua palkissa käyvät)
  • WordPress Super Cache (koska haluamme blogimme olevan lukijoillemme mahdollisimman nopea)

Muutamia muitakin on käytössä, mutta nämä ovat lähinnä kosmeettisia juttuja varten. Mielellämme kuulemme myös lukijoidemme vinkkejä, että millaisia laajennuksia kannattaa WordPressissä käyttää.

Tavoitteena joustava ja automaattinen yrityshakemisto web-alan yrityksiin

Projektissa toteutettiin myös useita räätälöityjä toimintoja WordPressin päälle, kuten Avoimet työpaikat ja Uudet julkaisut –palstat. Näiden taakse tehtiin mm. tietokanta yrityksistä jotta jatkossa voimme edelleen kehittää esimerkiksi “Ch5 Finland Oy” koostesivua*, joka yhdistää yhdelle sivulle Ch5 Finland –yrityksen* perustiedot, Vierityspalkissa julkaistut artikkelit, Uudet julkaisut –palstalle julkaistut projektit ja työpaikkailmoitukset. Tässä esikuvana käytimme BBC:n Topics –palvelua jossa BBC muodostaa metatietojen avulla dynaamisen koosteen tietyn aihepiirin tai asiasanan artikkeleista, ohjelmista, videoista, blogeista ja muista sisällöistä BBC:n lukuisilta sivustoilta. Katso esimerkkinä Russia-sivu* BBC:n Topics-palvelusta.

Hieman samantyyppisen palvelun tarjoaa Suomessa perusyritystiedoille Kauppalehti. Kauppalehden palvelussa yhdelle sivulle koostetaan yrityksen perustiedot ja lisämaksusta voi ostaa analyysiraportteja (katso esimerkiksi Ch5 Finland Oy:n sivu*). Vierityspalkin tavoitteena ei ole kilpailla tämän tiedon kanssa vaan syventää näkökulmaa digitaalisen median yrityksistä.

Uuden työpaikkailmoituksen voi nyt julkaista itsepalvelulomakkeen avulla

Avoimet työpaikat –palsta koki isoimman muutoksen kun otimme käyttöön itsepalvelumenetelmän jossa kuka tahansa voi julkaista palstalle uuden avoimen työpaikan. Palsta toimii jälkimoderointiperiaatteella, mutta koko kevään aikana ei ilmennyt yhtäkään väärinkäytöstä. Aktiivisten ilmoittelijoiden antaman palautteen perusteella lomaketta on myös muokattu ja nyt hieno Ajax-lomake on myös käytettävyydeltään entistä paremmalla tasolla. Kannattaa kokeilla hienoa lomaketta! Palautetta ja kehitysehdotuksia otetaan edelleen vastaan.

image

Uudet julkaisut palsta on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin

Uudet julkaisut –palstan alku oli varsin tahmea, mutta nyt moni alan yritys on löytänyt palstan ja ilmoittaa palstan kautta kaikki uudistuksensa. Esimerkiksi verrattuna Rekaksois.comin liukuhihnaan* Uudet julkaisut –palstan etuna on, että ilmoittajat kertovat aina projektikuvauksen jokaisesta sivustosta. Näin julkaisuista saa enemmän irti kun tietää ketkä olivat tekemässä, mitä kukin toimisto teki ja mitä erityisen kiinnostavaa sivustolla on.

Myös Uudet julkaisut palstalle voi ilmoittaa sivustot helppokäyttöisen Ajax-lomakkeen avulla. Lomake esimerkiksi osaa ennustaa yrityksen nimiä sen jälkeen kun yritys on ensimmäisen kerran ollut mukana jossain julkaisussa tai avoimessa työpaikassa.

image

Twitter-tilin kautta voi myös seurata Vierityspalkkia

Keväällä otimme käyttöön myös Twitter-tilin kun muutama lukijamme pyysi meitä perustamaan tilin jotta artikkeleita voisi lukea Twitterin kautta. Nyt Twitter-tilillä onkin jo yli 170 tilaajaa. Twitter-profiilissamme on myös Vierityspalkin vinjettikuva hyvin esillä ja moni vaikuttaakin siirtyneen lukemaan palkkia Twitterin kautta.

image

Seuraavia kehityskohteita on listalla useita. Todennäköisesti ainakin blogin sisäistä hakua tullaan kehittämään. Sisäinen haku on sivustolla varsin käytetty ominaisuus ja eniten haetaan hakukoneesta alan yrityksien nimillä. Nykyisin blogin haku kattaa artikkelien lisäksi myös tietokannassa olevat yritykset ja uudet julkaisut, mutta parannusta on vielä luvassa entisestään.

Piakkoin myös RSS-syötteisiin tehdään muutoksia ja Vierityspalkki siirtyy yhteen “megasyötteeseen”, joka kattaa artikkelit, kommentit, avoimet työpaikat ja uudet julkaisut. Palstat voi edelleen tilata myös erikseen, mutta pääsyötteemme tulee jatkossa sisältämään kaiken mitä Vierityspalkki julkaisee.

Jatkossa Vierityspalkissa tullaan näkemään myös enemmän kirjoituksia vierailevilta tähdiltä. Vierailevilta tähdiltä toivotaan artikkeleita jostakin erityisaiheesta tai sitten vieraileva tähti voi esimerkiksi esitellä omaa web-projektiaan avaten myös projektin taustoja. Myös alan firmojen tapahtumista aiotaan kertoa enemmän, koska selkeästi alan tapahtumat kiinnostavat lukijoitamme.

Mitä mieltä olit projektitarinasta? Pitäisikö tällaisia kirjoitella enemmänkin? Olisiko yrityksesi tai sinä itse kiinnostunut kirjoittamaan tällaisen tarinan tuoreesta web-projektistanne?

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

2 kommenttia on “Projektitarina: Vierityspalkki.fi 2009 uudistus”

  1. Yleispätevänä kommenttina kiittelisin Vierityspalkin viime aikoina parantunutta otetta: hyviä juttuja ja usein. Uusi rakennekin vaikuttaa hyvätä (en huomannutkaan, että näin suuria muutoksia on tehty. )Tämä on hyvä piriste muuten niin kovin hiljentyneessä suomalaisessa blogiskenessä.

  2. Kannatti vaihtaa WordPress cms:ssään, ulkoasua ja toimintoja on helppo mukauttaa tuhansien pluginien avulla. Tosin wordpressiä on kehuttu raskaaksi alustaksi, mutta siihen auttaa mm. wordpress super cache plugin.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun