Kuvake.net monipuolistaa tulomallejaan

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 17 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Facebook blokkasi uutiset Kanadassa ja pienet mediat kokivat kovimman iskun.

Kuvake.net* vihjasi toimitukselle, että Kuvakkeessa on otettu käyttöön uusia ominaisuuksia joilla monipuolistetaan tarjontaa käyttäjille ja toisaalta kehitetään palvelun liiketoiminnallista puolta. Kuvakkeen uudet kuvienkoristelutoiminnallisuudet (blingit) ovat kieltämättä mielenkiintoinen esimerkki siitä minkälaisia lisäarvopalveluita erilaisilla verkkoyhteisöillä voi olla. Uutukaiset ”blingit” ovat valmiita koristeita joita voi asetella omien kuvien päälle hauskuuttamaan katselijoita.

Yleismeininki Kuvakkeen yhteisössä on aika lailla todettavissa tuosta ”Suosituimmat*” -sivulta, mutta palvelu kätkee pinnan alle kaikenlaista mielenkiintoista josta varmasti moni yhteisö voisi ottaa oppia.  Esimerkiksi Viihde*-osioon tutustuessa huomaa, että ei palvelusta nyt ainakaan tekeminen lopu. Muutenkin Kuvake on nykyisellään harvinaisen viimeistellyn oloinen palvelu joka on kulkenut pitkän matkan alkuvaiheesta. Käyttöliittymässäkin on selkeästi otettu oppia monesta ulkomaisesta palvelusta ja yksityiskohtiin on panostettu myös tekstien muotoilussa. Kuvakkeen takana hommaa pyörittää Reflekto Oy, joka kehittää myös 2006 kesällä julkaistua Herq* -verkkopalvelua. Firma työllistää kuusi (6) työntekijää.

Tulovirtojen kokoluokasta Kuvakkeelta kerrottiin, että mainostulot ja käyttäjiltä saadut tulot ovat suurinpiirtein yhtä suuret. Käyttäjiltä saatavista tuloista haetaan kuitenkin eniten kasvua. Käyttäjiltä saatavia tuloja kertyy mm. Kultajäsenyydestä* (lisäominaisuuksia vuodeksi tai kuukaudeksi), ”Shoutbox”:ista (oma viesti etusivulle, 3 tai 6 minuuttia), maksullisista ominaisuuksista (kuvien lataus kännykkään, wap-käytöstä, äänikommenteista) sekä nyt uusista blingeistä (n. 0,50 euroa per blingi).  Mainostuloja kertyy bannerikampanjoista, kohdennetusta mainonnasta, sponsoroiduista profiileista/klubeista sekä brändätyistä ominaisuuksista. Vaikka kultajäsenyys tuntuu kaikkein selkeimmältä ansaintamallilta, niin oletettavasti 2€/kk -maksulla ei vielä kovinkaan monen koodarin palkkaa makseta (vaikka kävijöitä olisikin viikossa yli 140 000 ja palvelussa katsottavissa yli miljoona kuvaa). Erikseen tilattavista lisäominaisuuksista haetaankin varmaan sitä suurinta rahavirtaa.

Kilpailijoikseen Kuvake katsoo lähinnä muut suomalaiset suositut yhteisöt. Sinänsä mielenkiintoisena yksityiskohtana Kuvake näkee oman toimintansa keskeisenä kulmakivenä uusien ominaisuuksien tuomisen Suomeen maailmalta. Eli importataan ihan suoraan hyviä juttuja maailmalta. Ainakin vierityspalkin toimituksen mielestä tämä on erittäin tärkeätä sanoa ääneen, koska näin sen pitääkin olla. Paikallista yhteisöä rakennettaessa ei tarvitse välttämättä keksiä itse pyörää uudestaan vaan voi soveltaa sitä mitä on tehty maailmalla jo kertaalleen. Kuvakkeen Elmo Saukko toteaakin oivaltavasti, että ”Tärkeintä on saada yhteisöön oma ainutlaatuinen porukka, koska sitä kilpailijoiden on haastavin kopioida.”. Täten ainakin yhteisön rakentamisessa kaverilta kopioiminen voi olla keskeinen osa menestystä.

Uutisen lähteenä Kuvakkeen lehdistötiedote ja Elmo Saukon sähköpostihaastattelu.

[* Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina ja koska nykyinen Kuvake.net ei enää ole sama palvelu kuin artikkelin julkaisuajankohtana.]

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

4 kommenttia on “Kuvake.net monipuolistaa tulomallejaan”

  1. Kaikella kunnioituksella tästä ”uutisesta” tulee valitettavan suora assosiaatio Digitodayn lähdekritiikittömään firmojen lehdistötiedotteiden julkaisuun ”uutisina”. ;)

    Periaatteessa tuon saman artikkelin voisi julkaista vain parin pikkumuutoksin vaihtamalla kuvakkeen tilalle sen isomman nettiyhteisön nimen.

  2. Noh, me vasta harjoitellaan. Ei ole pelkoa, että digitodayn linjalle mentäisiin.

    IRC-gallerian ja Kuvakkeen välisestä suhteesta olisi mukava kirjoittaa, mutta ei ainakaan allekirjoittaneella ole aiheesta riittävästi tietoa – huhupuhetta toki riittää.

  3. ”Sinänsä mielenkiintoisena yksityiskohtana Kuvake näkee oman toimintansa keskeisenä kulmakivenä uusien ominaisuuksien tuomisen Suomeen maailmalta.”

    Tällaista toimintaa soisi useammankin firman harrastavan, sillä toistaiseksi ”not invented here” -syndrooma tuntuu estävän monen loistavan konseptin rantautumisen tänne Suomeen. Tässä blogissa aikaisemmin mainittu sumpli.com on oiva esimerkki alunperin ulkomaisen toteutuksen menestyksekkäästä lokalisoinnista.

  4. En arvosta kuvake.netin tapaa kopioida jatkuvasti muilta yhteisösivustoilta ominaisuuksia itselleen – oma ideointi olisi paikallaan. Bligit vastaavat Irc-gallerian Sälää, joten en näe asiaa edes uutisen arvoisena. Kopiointia harrastava on aina ikuinen kakkonen.

    Kuvake.net näyttää tunkevan lehditötiedotteita yms. ”uutisointia” ties mistä mitättömistä aiheista useille medioille. Toivottavasti tietävät, millaista mediakuvaa heikkoarvoisten uutisten tyrkyttäminen luo.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun