Interpedia verkkosivusto ja verkkokauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Verkkokauppa

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä

Interpedia ry on 70-luvulla perustettu voittoa tavoittelematon, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kotimainen kansalaisjärjestö.

Interpedia tekee töitä lasten hyväksi. Yhdistyksessä työskennellään sen puolesta, että jokaiselle lapselle kuuluva oikeus hyvään ja turvattuun lapsuuteen toteutuisi mahdollisimman monen kohdalla.

Adoptiovanhempien perustama järjestö on kasvanut keskikokoiseksi järjestöksi, jolla on kaksi toiminta-aluetta: kansainvälinen adoptio ja kehitysyhteistyö.

Lähtökohta

Interpedian vanha verkkopalvelu oli tullut tiensä päähän. Graafinen ilme oli pölyttynyt, sivurakenne oli muuttunut sekavaksi ja teknisesti palvelu vaati uudistamista.

Palvelusta haluttiin saavutettava. Sivuston tarkoituksena oli tukea molempia yhdistyksen painopisteitä, adoptiopuolta sekä kehitysyhteistyötä.

Adoptioprosessi haluttiin kuvata selkeästi, ja palvelusta toivottiin käyttäjälähtöistä ja mutkatonta koko adoptioprosessin varrelle.

Kehitysyhteistyön puolella toivottiin, että kohdemaita saadaan entistä paremmin esille palveluun. Lahjoitusmahdollisuuksia ja aineettomien lahjojen lahjoitusmahdollisuuksia toivottiin parannettavan. Palveluun toivottiin verkkokauppaa aineettomille lahjoille, lahjoituksille että myytäville tuotteille.

Tiedonkeruu suunnittelun tukena

Suunnittelu aloitettiin tiedonkeruuvaiheella. Tutustuimme analytiikkaan ja keräsimme käyttäjäymmärrystä kevyillä haastattelukierroksilla omassa lähipiirissämme. Adoptio on pitkä prosessi, jota valvotaan viranomaisten toimesta. Prosessin aikana adoptiota hakeva vuorottelee asioidessaan adoptiota järjestävän yhdistyksen kanssa sekä viranomaisten kanssa. Pyrimme ymmärtämään millaisia kysymyksiä, haluja ja tarpeita adoptioprosessin eri vaiheissa syntyy. Mietimme miten palvelu voisi tukea jokaisessa vaiheessa entistä paremmin.

Uusi palvelu ottaa adoptiota hakevan paremmin huomioon joka vaiheeessa; tiedonhakuvaiheessa, lupaprosessin aikana ja adoption jälkeen.

Mitä tutkimuksesta selvisi?

Tutkimuksen aikana selvisi, että adotioprosessin turhauttavin vaihe on lapsiesityksien odottaminen, eli kansakielellä jonottaminen. Adoptiolasta odotetaan kauan, ja koska on kyse ihmiskohtaloista, lapsiesityksiä annetaan ilman tarkkoja aikatauluja. Toimme uudessa palvelussa lapsiesitykset isoon rooliin jo palvelun etusivulle. Lisäksi loimme palveluun lohkon, jolla adoptiota miettivä saa ilmaiseksi tilattua verkkokaupasta kotiinsa adoptiotietopaketin.

Kehitysyhteistyöpuolella rakensimme WooCommerce-verkkokaupan. Lahjoittamisesta ja ostamisesta tehtiin virtaviivaisempaa ja helpompaa. Uusia lahjoitustapoja otettiin käyttöön, ja tietoa niistä löytyy uudessa palvelussa helpommin kuin aikaisemmin.

Kaksi eri osiota, kaksi eri kohderyhmää

Palvelun kaksi eri osiota – adoptiopuoli sekä kehitysyhteistyöpuoli – haluttiin erottaa visuaalisesti toisistaan. Eri palvelun osioille valittiin omat värimaailmat. Adoptiopuolella väripaletti on asiallisempaa, kun taas kehitysyhteistyöpuolella iloista ja huomiota herättävää.

Osioita pyrittiin pitämään erillään myös toiminnallisuuksien osalta. Teimme tiukan rajauksen siihen, ettei kehitysyhteistyö osion lahjoituksia mainosteta adoptio-puolella.

Palvelun hallinta

Palvelun käyttöliittymä rakennettiin ylläpitäjälle mahdollisimman joustavaksi ja helpoksi. Dynaamisilla lohkoilla on mahdollista tehdä vaihtelevia sivuja sekä täyteen palstaleveyteen, että kapeampaan sisältöpalstaan. Loimme valmiita sivupohjia, jotka helpottivat palvelun rakentamista.

Hallinnasta on mahdollista kytkeä lahjoitusnostoja yhdellä napin painalluksella, ja erilaisia sisältöjä on vaivaton nostaa sisältösivujen yhteyteen. Jos esimerkiksi sivulla puhutaan Nepalista, voidaan samalle sivulle nostaa helposti ilmoitus, jossa käyttäjää kehoitetaan lahjoittamaan lukutaito muutamalle Nepalilaiselle lapselle pienellä aineettomalla lahjalla.

Visuaalinen uudistus

Kun palvelun uudistuksessa alettiin miettiä verkkopalvelun visuaalisuutta, huomattiin yhdistyksen graafisen ilmeen olevan uudistuksen tarpeessa. Interpedian logo oli vanha, väripaletti suppea eikä yhdistyksellä ollut graafista ohjeistoa. Yhdistyksellä oli paljon valokuvia, mutta kuvat olivat keskenään eriparisia.

Työ aloitettiin täydellä brändiuudistuksella. Vanhassa logossa toistuva “lapsipiiri” säilyi modernisoituna uudessa logossa. Ilmeestä haluttiin samaan aikaan iloinen ja leikkisä, mutta myös vakavasti otettava.

Projektin pääsuunnittelijana toimiva Mika lahjoitti projektiin myös Nepalissa ottamiaan valokuvia paikallisista lapsista, joita nähdään palvelussa. Kuvia täydennettiin Mikan reissukaverin kuvilla.

Graafisen uudistuksen myötä verkkopalvelu sai uuden modernin ilmeen, joka ilmentää yhdistyksen arvoja.

Uudistuksen tulokset

Uusi palvelu alkoi tuottamaan tuloksia välittömästi julkaisun jälkeen. Kehitysyhteistyöpuolelle saatiin uusia kummeja, ja tuotteiden myynti ja lahjoitusten määrässä nähtiin heti kasvua.

“Palvelusta tuli parempi, kuin mitä olisin kuvitellut”
“Mobiilikäyttöliittymä on kerännyt kiitosta.”
“Uutta palvelua pystyy muokkamaan paljon laajemmin, kuin vanhaa.”
“Oli helppoa osallistaa tiimiä sisällönsyöttövaiheessa, kun oli hyvät välineet.”
“Redandbluen työtavoissa ja työkaluissa oli iso edistysaskel aikaisempiin verkkopalveluiden läpivienteihin.”

Lue lisää: Verkkokaupan uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettikirjepalveluiden uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista kansalaisjärjestöistä. MLL on aktiivinen toimija niin paikallisella, maakunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. MLL:n Auttavat puhelin- ja digitaaliset palvelut ylläpitävät useita valtakunnallisia tukipalveluita niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin. Palveluissa tarjotaan anonyymia, luottamuksellista ja maksutonta tukea useiden eri yhteydenottokanavien kautta. Lähtökohdat ja tavoitteet MLL:n Auttavilla puhelimilla ja digitaalisilla palveluilla […] Lue lisää

Pohjantähti verkkopalvelu-uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Palvelun kuvaus Pohjantähti on asiakkaidensa omistama keskinäinen vakuutusyhtiö, jonka toiminta perustuu henkilökohtaiseen palveluun ja vastuullisuuteen. Redandblue suunnitteli ja toteutti Pohjantähdelle uuden, saavutettavan verkkopalvelun, joka julkaistiin kesäkuussa 2025. Verkkopalvelun visuaalinen ilme ja käyttöliittymä uudistettiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia, säilyttäen silti Pohjantähden tunnistettavan ja luotettavan identiteetin. Yhteistyön tavoitteena oli luoda moderni verkkopalvelu, joka ei ainoastaan helpota vakuutusasioiden hoitamista, […] Lue lisää

Laurea-ammattikorkeakoulun verkkopalvelu-uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Laurea-ammattikorkeakoulun aiempi Episerveriin eli nykyiseen Optimizelyyn perustunut verkkopalvelu oli tullut elinkaarensa päähän. Uudistuksen tavoitteena oli rakentaa eri kohderyhmiä paremmin palveleva, helposti ylläpidettävä ja jatkokehitettävä verkkopalvelukokonaisuus sekä vähentää manuaalista tiedon ylläpitoa ja alustaan liittyviä lisenssikustannuksia. Valu toteutti Laurealle uuden WordPress Multisite -ympäristöön perustuvan verkkopalvelun. Kokonaisuus sisältää räätälöidyn lohkoteeman, kymmenen eri sisältötyyppiä, kaksikielisen sisällönhallinnan, laajan integraatioarkkitehtuurin sekä […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

STEK ja Sähkölä verkkosivustot

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

STEK.fi, Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskuksen STEK ry:n verkkopalvelu, on suunnattu energiamurroksesta kiinnostuneille, median edustajille, STEK:n jäsenorganisaatioiden henkilöille sekä hankkeille ja projekteille rahoitusta hakeville. Sivusto toimii alustana hanke- ja projektirahoituksen hakemiseen ja myöntämiseen, hankkeisiin tutustumiseen sekä hankeuutisten ja materiaalien jakamiseen. STEK:n ylläpitää myös Sähkölä.fi-sivustoa, joka on opettajille suunnattu opetusmateriaaleja tarjoava palvelu, jonka tavoitteena auttaa innostamaan oppilaita […] Lue lisää

Kokemäen kaupunki – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kokemäki on moderni maaseutukaupunki Satakunnan maakunnassa, ja sen lähikuntia ovat mm. Pori, Eura ja Sastamala. Kokemäellä asuu noin 7 000 henkilöä. Väkimäärä lisääntyy loma-aikoina, sillä mökkejä ja loma-asuntoja kunnassa on yli 1 300. Kaupunki on helposti saavutettavissa Pori-Helsinki-valtatien ja Pori-Tampere-rautatien avulla eri kulkuvälineillä. Kokemäeltä Poriin on 42 kilometriä. Kuntalaisten hyvinvointi on Kokemäen kaupungille tärkeä asia, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun