Allianssin verkkopalvelu-uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Rakensimme Allianssi ry:lle verkkopalvelun, jossa yhdistyy selkeästi erottuva sivuston ilme sekä kattavaa nuorisoalan informaatiota tarjoava verkkopalvelu.

Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisoalan palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Allianssi on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, ja jäseninään heillä on yli 140 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan organisaatiota.

Tärkein tavoite on nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Allianssi edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi, osallistumista päätöksentekoon ja kansainväliseen toimintaan.

Lähtökohta ja tavoitteet

Allianssin verkkopalvelun lähtökohtana oli parantaa sivuston käyttäjäryhmien hyötyä sivustosta. Toisin sanoen, tuoda informaatio hyvin jäsenneltynä ja selkeästi esille. Sivuston ilmeestä haluttiin käyttäjiensä näköinen – leikkisä, värikäs ja nuorta intoa täynnä.

Suunnittelu

Suunnittelu aloitettiin työpajassa, jossa käytiin läpi palvelun konseptia. Konseptoinnin avulla selvitettiin Allianssin toiveet palvelun tulevaisuudesta, tekniset erikoisvaatimukset, tärkeimmät kohderyhmät ja heidän tarpeensa koskien sekä käyttöliittymälliset ja visuaaliset tyylisuuntatoiveet.

Web briefin ja työpajan tuloksena päätettiin nostaa sivuston päälähtökohdaksi Allianssin toiminnan ja uutisten sekä tapahtumien esilletuominen nuorekkaiden ja hauskojen sivuston taustakuvioiden tyylittelemänä. Navigaatio päätettiin toteuttaa selkeänä, kaksitasoisena ja A/AA -saavutettavusstason kriteeristön mukaisena.

Tekninen toteutus

Tekninen toteutus pohjautuu WordPress-julkaisujärjestelmän päälle rakennettuun helposti hallittavan ja modulaarisesti muokattavaan sivustoon, johon on saumattomasti integroitu Lyyti -tapahtumapalvelu. Allianssi pystyy täysin omatoimisesti kustomoimaan ja rakentamaan yksittäisiä sivuja sivuston suunnitelluilla lohkoelementeillä. Sivusto on luonnollisesti täysin responsiivinen sekä teknisesti hakukoneoptimoitu.

Uuden sivuston tuloksista voidaan nostaa esille esimerkiksi se, että sivusto sitouttaa paremmin kuin aiemmin: keskimääräinen istunnon kesto on kasvanut 46,7 %.

”Kiitos teille! Loistavat sivut ovatkin”
–Salla Merikukka

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Editkilpailun uusi verkkosivusto

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Redandblue pääsi uudistamaan Editkilpailun verkkosivut keväällä 2023. Editkilpailu on Aikakausmedian järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja. Ennen verkkosivuprojektia Editkilpailu oli uudistamassa visuaalista ilmettään. Sen myötä myös sivuston ilme […] Lue lisää

Remod

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Remod tarjoaa tietohallinnon ja tietoturvan ratkaisuja liiketoiminnan digitalisointiin ja IT-infrastruktuurin kehittämiseen. Remod painottaa palvelussaan asiakaslähtöistä kokonaisuutta, jossa hyvä tietohallinto ja hyvä tietoturva kulkevat käsi kädessä. HubSpot-markkinointimasiina strategisella kivijalalla Yhteistyömme Remodin kanssa lähti liikkeelle strategisella työllä. Kartoitimme yhdessä Remodin position tietoturva-alalla. Positioinnissa tunnistimme yrityksen vahvuudet ja erottautumistekijät, jotka pohjautuvat syvälliseen kohderyhmien ymmärrykseen. Nämä erottuvuustekijät ohjasivat verkkosivuston […] Lue lisää

Kuluttaja.fi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Kuluttaja-lehti on Suomen suurin testaaja. Lehti testaa tuotteet puolueettomasti puolestasi, jotta saat rahoillesi parasta vastinetta. Kuluttaja-lehteä ylläpitää Kuluttajamedia ry, joka valvoo kuluttajan oikeuksia. Kuluttaja on julkaissut lehteä jo vuodesta 1967 saakka. Palvelusta löytyy myös musta lista ja lukuisia artikkeleita vuosien varrelta. Lähtökohdat Kuluttajan verkkopalvelu kaipasi uudistamista. Yhdistys oli siirtymässä Salesforce-järjestelmään, ja samalla palvelu haluttiin uudistaa. […] Lue lisää

Elokuvateatteri Gildan verkkopalvelu ja lippujen verkkokauppa

Tekijä: Don & Branco Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Elokuvateatteri Gilda avautui Kampin Lasipalatsikortteliin marraskuussa 2024. Itsenäinen kaupunkikino syntyi halusta tarjota Helsingin paraatipaikalla viimeisteltyjä ja ylellisiä elokuvaelämyksiä. Don & Branco on kokonaisvaltaisena kumppanina luonut Gildan brändi-identiteetin, toteuttanut markkinointia sekä vastannut verkkopalvelun suunnittelusta ja lipunmyyntijärjestelmän teknisestä toteutuksesta. Haaste Uuden elokuvateatterin haasteena on kilpailu: tarjonnan keskellä piti löytää keino erottua ja tehdä Gildasta elokuvanrakastajille kiinnostavin vaihtoehto. […] Lue lisää

Moottori.fi-verkkopalvelun uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Autoliitto valitsi redandbluen vuoden 2023 alkukesästä suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden Moottori.fi-verkkopalvelun. Uusi Moottori-palvelu julkaistiin maaliskuussa 2024. Vuonna 1925 perustettu Moottori on autoalan media, jonka julkaisija ja kustantaja on Autoliitto ry. Nykyisin Moottori ilmestyy painettuna aikakauslehtenä 9 kertaa vuodessa ja Moottorin verkkosivuilla julkaistaan noin 5 artikkelia joka päivä. Autoliiton jäsenet saavat painetun Moottorin jäsenetuna. Nykyisin lehdessä […] Lue lisää

Vuoden huiput -verkkosovellus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Grafian järjestämä Vuoden Huiput on Suomen merkittävin luovan suunnittelun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä vuonna 1980 perustama. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu kilpailu, festivaali, palkintogaala, palkittuja töitä esittelevä näyttely sekä vuosikirja. Kilpailussa on 15 sarjaa luovan suunnittelun eri osa-alueilta. Lähtökohdat Vuoden huippujen verkkosivut […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun