Suomen kansallinen ruokahävikkitiekartta

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Suomen kansallinen ruokahävikkitiekartta -sivusto on Luonnonvarakeskus Luken ylläpitämä verkkopalvelu, jossa alan toimijat voivat viestiä innovaatioista, keinoista ja hankkeista, jotka vähentävät elintarvikejätettä ja ruokahävikkiä. Sivustolle on koottu ja kootaan jatkossa Suomessa toteutettavia ruokahävikin vähentämisratkaisuja, meneillään olevia hankkeita sekä oppaita alan toimijoille ruokahävikin vähentämiseksi.

Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat käyneet läpi lukuisia tieteellisiä artikkeleita, pitäneet työpajoja alan toimijoille, haastatelleet asiantuntijoita sekä työstäneet sisältöä lukuisissa tutkimusryhmän aivoriihissä. Sen pohjalta syntyivät kuusi keihäänkärkeä, jotka ohjaavat Suomea kohti ruokahävikin puolittamistavoitetta vuoteen 2030 mennessä. Jokainen keihäänkärki sisältää tarkempia ruokahävikin vähentämiseen tähtääviä ratkaisuja ja tavoitteita ja ovat olennainen osa verkkopalvelun konseptia.

Palvelu auttaa tunnistamaan keskeisiä ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseksi niin, että jatkossa olemassa olevat hävikkiratkaisut tunnistetaan ja niitä seurataan osana hävikkitiekarttaa.

Verkkopalvelu hyödyntää räätälöityä WordPress-julkaisujärjestelmää, jonka kokonaisratkaisun toteuttajana ja jatkokehityskumppanina Mediasignal toimii.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Katepal -verkkosivustouudistus

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Katepal Oy on maamme johtava bitumisten kateaineiden ja bitumituotteiden valmistaja. Päätuoteryhmiä ovat SBS-kumibitumipohjaiset rullatavarat, kattolaatat, sivelyaineet ja pakattu bitumi. Projektin tavoitteena oli uudistaa sekä verkkosivut että tuotetiedonhallinta kokonaisuudessaan. Kokonaistoteutuksemme kattoi verkkosivuston WordPress-alustalla sekä tuotetiedonhallintajärjestelmä Akeneo PIMin käyttöönoton ja implementoinnin. Verkkopalvelu on integroitu PIM:n ja kaikki tuotetieto aineistoineen sekä tuotelehtien automaattigenerointi julkaistaan automaattisesti verkkosivustolla. Tekninen toteutus […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Digitaalinen infonäyttösovellus Helsinki-Vantaan Alepalle

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Helsinki-Vantaan lentokentän Alepalla oli tarve hyvin monipuolisen informaation esittämiseen myymälässä, sillä lentokentällä Alepan työntekijät joutuvat vastaamaan matkustajien mitä moninaisimpiin kysymyksiin. Alepa halusi tarjota asiakkailleen näytöltä käytettävän sovelluksen, johon he voisivat ohjata asiakkaitaan löytämään lisätietoa heitä kiinnostavista aiheista. Sovelluksen tietojen päivitys haluttiin hoitaa ylläpitäjille tutulla WordPress-järjestelmällä. Toimitimme 55″ kosketusnäyttöihin 4K ja FullHD skaalautuvan sovelluksen, jonka alustaratkaisuna […] Lue lisää

Himos

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Himos on vuonna 1984 perustettu, hiihtoväen hyvin tuntema talviurheilukeskus ja perheyritys. Himokselle rakennettiin kattava verkkosivusto, joka palvelee monipuolisesti talviurheilun ja -liikunnan kävijäkuntaa. Verkkopalvelu rakennettiin WordPress-alustalle ja merkittävänä osana ostopolkua on Axess-verkkokauppaintegraatio, jonka avulla lipputuotteet hintoineen ovat ostettavissa sivustolta. Rinneinformaatiota tukee alueen web-kamerat, joiden myötä sivustolle päivittyy automaattisesti uusimmat kuvat Himoksen rinteistä ja palvelupisteistä. Lisäksi laskettelijoita […] Lue lisää

Polarputken B2B-verkkokauppa

Tekijä: Mediasignal

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Selkeyttä, nopeutta ja sujuvuutta B2B-verkkokauppaan räätälöidyn headless-ratkaisun myötä Mediasignal toteutti Polarputkelle headless-teknologiaa hyödyntävän julkisen verkkosivuston sekä B2B-verkkokaupan, johon sisällytettiin WorPress-sisällönhallinta ja Akeneo PIM:iin pohjautuva tuotetiedonhallintaratkaisu. Verkkokaupan kehitystyö sai alkunsa, kun Polarputki halusi tarjota asiakkailleen mahdollisuuden verkko-ostamiseen ajasta ja paikasta riippumatta. Verkkokaupparatkaisun myötä Polarputki haki myös varmempaa tilaustenkäsittelymallia, myyjille lisää aikaa asiakaspalveluun sekä tietysti myös verkkokaupan […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun