Flowrox

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Flowrox on erikoistunut virtauksensäätö-, suodatus- ja ympäristötekniikoihin sekä teollisiin automaatioratkaisuihin. Flowrox palvelee asiakkaita yhdeksän tytäryhtiönsä ja yli 230 edustajansa kautta kuudessa maanosassa.

Verkkopalvelua oli tarve uudistaa niin, että se palvelisi paremmin käyttäjiä useissa eri maissa sekä tukisi yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita. Lähtökohtana oli saada sivustolta enemmän toteutuneita konversioita, kuten asiakkaiden yhteydenottoja. Samalla oli tarve päivittää yrityksen brändi verkkoon sekä mahdollistaa sivuston helpompi hallinnointi.

Redland lähti toteuttamaan verkkopalvelun uudistusta WordPress-julkaisujärjestelmän avulla. Responsiivisuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota, jotta laaja sivusto onnistuisi palvelemaan hyvin myös mobiilikäyttäjiä. Verkkopalvelu toteutettiin monikielisenä, valittavissa on kaikkiaan kuusi eri kieliversiota.

Yrityksen kansainväliset uutiset ja tapahtumat nostettiin entistä näyttävämmin esiin. Toteutimme integraation erilliseen sisältömarkkinointijärjestelmään, josta uutiset ja tapahtumat päivittyvät nyt automaattisesti verkkopalveluun. Toinen integrointi tehtiin Apsiksen markkinoinnin automaatiopalveluihin. Lisäksi tuotetiedon hallinta uudistettiin palvelemaan paremmin asiakkaiden tarpeita sekä minimoimaan tuotehallintaan liittyvää työmäärää. Integraatiot otettiin huomioon sekä verkkosivuston suunnittelussa että teknisessä toteutuksessa.

Myös laaja jälleenmyyjien haku uudistettiin.

Uuden sivuston lanseerauksen jälkeen liikenne on pysynyt hyvällä tasolla ja ollut jatkuvassa kasvussa. Tärkein asia, eli sivuston konversiot ja yhteydenotot lisääntyivät heti uuden sivuston julkaisun jälkeen.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Redlandin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

NYAB Group

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

C. Hagelstam

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Cecil Hagelstamin Antikvaarinen Kirjakauppa on Helsingin keskustassa toimiva asiantunteva antikvaarinen kirjakauppa, joka toimii sekä kivijalkaliikkeenä että verkkoantikvariaattina. Antikvariaatti on sijainnut Fredrikinkadulla Helsingissä samoissa tiloissa jo yli 40 vuotta. Heidän kokoelmansa painottuu pääasiassa tieteellisiin julkaisuihin, laadukkaaseen kaunokirjallisuuteen sekä erityisesti vanhoihin karttoihin ja painokuviin. Saimme kunnian uudistaa perinteikkään helsinkiläisen kirjakaupan verkkopalvelut 2020-luvulle kun vanha verkkokauppa alkoi olemaan […] Lue lisää

Jitakauppa.fi -verkkokauppa

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Jita Oy on pirkanmaalainen muoviteollisuusyritys, jonka päätuotteita ovat muoviputket, maanrakennuskaivot ja jätevesijärjestelmät. Tarpeena oli perustaa b-to-b -verkkokauppa myynnin tueksi ja uudeksi myyntikanavaksi. Tavoitteena oli suunnitella verkkokauppa, jota olisi tulevaisuudessa mahdollista laajentaa Jitan ja sen asiakkaiden tarpeita vastaavaksi verkkopalveluksi. Verkkokaupan tavoitteena oli myös parantaa asiakaskokemusta ja käytettävyyttä, nopeuttaa ostoprosessia sekä helpottaa ylläpitoa. Käyttöliittymä suunniteltiin visuaalisesti miellyttäväksi, […] Lue lisää

GymPlus – web-pohjainen sovellus

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Indoor Informaticsin GymPlus© on analytiikkapalvelu, jolla kuntosaliomistajat voivat tehdä laitehankintapäätöksiä laajan käyttäjädatan pohjalta. Näin he voivat maksimoida investointiensa tuoton, ja samalla varmistaa mahdollisimman hyvän asiakaskokemuksen kuntosaleillaan. Redland työskenteli tiiviissä yhteistyössä GymPlus© -tiimin kanssa, ja yhteistyö aloitettiin sisätilojen analytiikkatyökalun brändin kehittämisellä, minkä jälkeen keskityttiin analytiikkapalvelun käyttäjäkokemuksen ja käyttöliittymän suunnittelemiseen. Tavoite oli lanseerata MVP pilottiasiakkaille keväällä 2018. […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun