Sanomalehtien Liitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Sanomalehtien Liitto on sanoma- ja kaupunkilehtijulkaisijoiden toimialajärjestö. Liiton sivuston uudistaminen tuli ajankohtaiseksi aiemman julkaisujärjestelmän teknisen tuen loppuessa. Samalla haluttiin freesata palvelun visuaalista ilmettä sekä parantaa sivuston toiminnallisuuksia. Valu toteutti sivuston konseptoinnin, visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen. Uudistukseen kuului myös liiton jäsenille tarkoitetun extranetin toteutus.

Uudistuksella tavoiteltiin selkeyttä ja helppokäyttöisyyttä, niin asiakkaan kuin ylläpidonkin näkökulmasta. Sivuston käyttäjät löytävätkin uudistuksen myötä runsaasta sisällöstä tarvitsemansa aiempaa paremmin, kun sisältöjä voi nostaa monipuolisemmin esiin sivuston eri osissa. Uudistuksen myötä sivuista saatiin myös hyvännäköiset sekä responsiiviset.

Integraatio vapauttaa resursseja ylläpidosta

Asiakas oli tyytyväinen sivuston toiminnallisuuteen, josta tärkeimpänä koettiin integraatio Kehätiedon Auvo-jäsenrekisteriin. Integraatio mahdollistaa tietojen pitämisen yhdessä paikassa eli asiakastiedot ylläpidetään vain Auvossa. Lisäksi sivustolla olevat tapahtumatiedot ja lehtihakemisto muodostuvat integraation kautta. Tämä säästää resursseja sekä mahdollistaa kohdistetun markkinoinnin ja muun viestinnän. Lisäksi integraation avulla toteutettiin sivuston käytetyin osuus eli Sanomalehtihaku – aiemminkin hyvin toiminut haku viilattiin vielä vähän paremmaksi.

Sivustolla olevan jäsenextranetin käyttäjähallinta on integroitu jäsenrekisteriin REST-rajapinnan avulla, mikä säästää ylläpitäjät päällekkäiseltä käyttäjätietojen hallinnalta. Käyttäjähallintaintegraatio on kaksisuuntainen ja esimerkiksi salasanan vaihto tapahtuu verkkosivuston kautta ja välittyy jäsenrekisteriin.

Valu luotettava ja nopea kumppani

Asiakas koki yhteistyön Valun kanssa erittäin hyväksi. Erityisesti asiakasta ilahdutti budjetin pitävyys ja onnistunut aikataulutus, jossa huomioitiin asiakkaan kiireiset ajat sekä lomat. Kiitosta sai myös Valun palvelunopeus mahdollisissa ongelmatilanteissa sekä matkan varrella ilmenneiden lisätoiveiden toteuttamisessa.

“Aiempaan verrattuna sivuston ylläpidossa säästetään aikaa ja hermoja, mikä on lisännyt työtyytyväisyyttä. Olemme erittäin tyytyväisiä Valuun, joustava ja onnistunut valinta kumppaniksi. Ja hyvä yhteistyö jatkuu sekä tämän sivuston kehittämisessä että toisen sivustomme uudistamisessa.”
Elina Kuismin, viestinnän suunnittelija, Sanomalehtien liitto


Sinua voisi kiinnostaa myös

Janakkala – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Kimmokkeena kuntalaisten palaute Janakkala on vilkas, yli 16 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Verkkosivuilla tiedotettavaa riittää runsaasti. Kun edellisen sivuston tekninen alusta vaati päivitystä, päätettiin samalla uudistaa sivustoa muutoinkin. Uudistuksen pohjaksi toteutetun palautekyselyn perusteella kuntalaiset kokivat tiedon olevan liian monen klikkauksen päässä ja kaipasivat selkeämpiä polkuja etsimänsä tiedon luo. Viestintäsuunnittelija Heidi Lampsijärven johdolla kunnan sisällöntuottajat tarttuivat […] Lue lisää

Mustankorkea – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille, Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Tieto helpommin esiin Mustankorkea on jäteyhtiö, jonka toimialueella asuu 178 000 asukasta Jyväskylässä, Laukaassa, Muuramessa ja Toivakassa. Sen verkkosivuston tärkein tehtävä on tukea yhtiön päätoimintoja: ​​jätteiden keräystä, käsittelyä ja hyödyntämistä sekä jäteneuvontaa. Viime vuosina Mustankorkea on alkanut myydä myös biokaasua ja multaa. Eri asiakasryhmiä on paljon, samoin viestittävää. Uuden sivuston rakentaminen alkoi konseptointityöpajoilla. Käyttäjälähtöinen sisältörakenne […] Lue lisää

Heinolan kaupunki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Heinolan kaupunki sai keväällä 2021 uuden verkkosivuston. Uudistuksen taustalla oli useita tavoitteita, joista kaupungin viestinnän asiantuntija Riikka Savelan mukaan kaikki saavutettiin. – Kaupunkilaisille ja muille käyttäjille haluttiin tarjota sivusto, jolla olisi entistä helpompaa asioida näyttöpäätteestä riippumatta. – Sivuilla huomioitiin saavutettavuusdirektiivin asettamat velvoitteet. – Sivuston visuaalinen ilme uudistettiin onnistuneesti. Myös pääsivuston ja erillissivustojen ilmeitä yhdenmukaistettiin. – […] Lue lisää

Marttaliitto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Verkkokauppa

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää. “Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun