Räätälöityjen web-sovellusten toteuttajat pääsevät esille Toimistot-hakemistossa
Räätälöityjen web-sovellusten tarve on kasvanut tasaisesti. Yhä useammin verkkosivuston osana tai rinnalle rakennetaan jonkinlaisia räätälöityjä ratkaisuja asiakkaille tai yhteistyökumppaneille. Verkkokaupatkin ovat yhä useammin palveluita, joissa on mukana asiakkuuden hallintaan liittyviä toimintoja ja syviä integraatioita taustajärjestelmiin. Tämä alue on myös sellainen, johon osa WordPress-toimistoista on erikoistunut, joten laajentuminen tälle alueelle on luonteva jatko Vierityspalkin Digitoimistot-hakemistolle.

Jatkossa WordPress-digitoimistot voivat tuoda hakemistossa esille myös osaamistaan ja tekemisen laajuutta räätälöityjen web-sovellusten alueella. Ensimmäisenä toimistona tälle alueelle on laajentunut Mediasignal Tampereelta, jonka tekemisestä WordPress on vain yksi osa-alue, ja räätälöityjen web-sovellusten toteutus on heille isoin tekemisen osa-alue.
Jatkossa kaikki hakemiston toimistot voivat kertoa liikevaihtonsa tälle räätälöityjen web-sovellusten toteutukselle, jos referenssejä tästä alueesta löytyy. Tämänkin osa-alueen liikevaihto validoidaan toki samalla luottamuksellisella tavalla kuin WordPress-liikevaihto, eli pelkällä ilmoituksella ei uusia lukuja saa näkyviin.
Hakemiston hinnoitteluun ei tällä muutoksella ole vaikutusta, koska käytännössä tämä laajennus koskee vain niitä toimistoja, jotka ovat jo päässeet hakemistoon WordPress-osaajina. Voi olla, että jatkossa hakemistoon pääsisi myös ilman WordPress-osaamista, mutta toistaiseksi näin ei ole. Hakemiston perustehtävä on jatkossakin toimia luotettavien ja osaavien WordPress-digitoimistojen listauksena. Tämä uusi laajennus tuo perustehtävään vain yhden näkökulman lisää.
Mikä sitten on räätälöidyn ja ei-räätälöidyn kokonaisuuden ero? Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole alalla löytynyt, vaikka aiheesta on väitelty vuosien varrella. Vierityspalkin tulkinta liittyy kahteen asiaan: a) kuinka asiakaskohtaisesta ratkaisusta on kyse, ja b) kuinka uniikki syntynyt tekninen kokonaisuus on. Jos kyse on hyvin erikoisesta, asiakkaan liiketoimintaan liittyvästä sovelluksesta, voidaan varmasti puhua räätälöidystä ratkaisusta. Jos sovelluksen tekninen kokoonpano on lisäksi sellainen, jota ei näe alalla usein, ollaan myös todennäköisesti räätälöinnin alueella.
Nykyaikainen ohjelmistokehitys on aina jonkinlaista koostamista ja yhdistelyä, joten enää ei välttämättä se koodarin tekemä työ sanele sitä, miten räätälöity kokonaisuus on kyseessä. Tällä alueella maali myös muuttuu joka vuosi. Joitakin vuosia takaperin esimerkiksi isot multisite-kokonaisuudet olivat harvinaisia ja vaativia ratkaisuja, mutta nykyisin ne ovat jo aika tavallisia asioita alalla. Täten räätälöidyn sovelluksen määritelmä on aina myös sidoksissa aikaan ja ympäristöön.
Vierityspalkin kohdalla, asian tietysti ratkaisee lopulta allekirjoittanut, joka vastaa julkaisujen moderoinnista tällä sivustolla.
WordPress on yhä useammin yksi komponentti laajoissa räätälöidyissä kokonaisuuksissa
Osittain tässä on toki kyse myös siitä, että WordPressin käyttö on lisääntynyt räätälöityjen web-sovellusten alueella. Esimerkiksi monenlaiset kirjautumisen takana olevat palvelut, esimerkiksi järjestöjen jäsenpalvelut, ovat yhä useammin WordPressin päälle tehtyjä toteutuksia, joissa käytetään ihan WordPressin omaa käyttäjähallintaa. Tällaisten palveluiden sisällä voi myös olla ihan eri teknologioilla toteutettuja sovelluksia, mutta WordPress toimii eräänlaisena kehyksenä näille.
Lisäksi WordPress on yleistynyt räätälöityjen ratkaisujen osakomponenttina, jolloin esimerkiksi mobiilisovellusten taustasovelluksena toimii WordPress. Tällaiseen käyttöön avoimen lähdekoodin ratkaisu sopii hyvin, vaikka WordPressin ominaisuuksista ei käytettäisikään kuin pientä osaa. Tämä tekninen sopivuus on varmasti myös osasyy siihen, miksi osalla WordPress-digitoimistoja on kasvanut tämä räätälöityjen sovellusten alue.
Tällä tavalla WordPress tavallaan lähestyy esimerkiksi Linuxia, johon sitä on usein verrattukin. Kyse on eräänlaisesta internetin perusteknologiasta, joka voi olla mukana monessa, mutta ei ole välttämättä se pääesiintyjä, vaan enemmänkin luotettava taustabändi.
Räätälöidyissä web-sovelluksissa pääteknologioina onkin usein jotain ihan muuta. Tällä hetkellä moni toimisto on jo saanut omaan profiiliinsa merkintöjä näistä räätälöityjen sovellusten toteutusteknologioista, kuten Reactista, Laravellista, Vue:sta. Näistä Javascript-sovelluskehys React on selvästi suosituin yksittäinen teknologiakomponentti, jonka päälle tehdään erityisesti käyttöliittymäratkaisuja. Laravel on taas PHP-pohjainen sovelluskehys, joka toimii enemmänkin käyttöliittymien taustalla olevana taustasovelluksena, esimerkiksi hoitaen tiedonsiirtoja, tietojen tallentamista ja sovelluksen sisäisiä toimintoja.
WordPress-tekemisessähän on viime vuosina korostunut myös React-tekeminen, koska uusi Gutenberg-maailma nojaa siihen vahvasti. Samoin ei ole yllättävää, että erilaiset PHP-sovelluskehykset ovat suosittuja WordPress-digitoimistojen käytössä, koska monet näistä sovelluskehyksistä ovat kohtuullisen nopeasti opittavissa, jos on WordPressin myötä tottunut työskentelemään PHP:n kanssa.
Toisaalta, tämä ilmiö on myös laajempi. Sovellusten tekemisestä on tullut yhä enemmän Javascript-pohjaista ympäri maailman. Lisäksi verkkosivustoihin tiiviisti liittyvissä taustasovelluksissa PHP:n asema on edelleen hyvin vahva ympäri maailman, joten kyse ei ole mitenkään kotimaisesta erikoisuudesta.
Räätälöidyt palvelut sisältävät usein myös valmiskomponentteja, kuten saas-ratkaisuja
Nykyisin toki räätälöidyt kokonaisuudet ovat usein paljon muutakin kuin räätälikoodia. Esimerkiksi mainitut järjestöjen jäsenpalvelut voivat koostua monista erilaisista osa-alueista. Joukossa voi olla verkkokauppaa, verkkokursseja, julkaisuja, erilaisia tietokantoja ja täysin räätälöityjä sovelluksia. Tällöin saatetaan tarvita useita kumppaneita, tai ainakin eri osat kannattaa olla hyvin mietittynä jo ennen kuin projektin aloittaa. Usein näistä puhutaankin alalla koostettavina ratkaisuina, mutta kovin täsmällinen ei tuokaan termi ole.
Selvää on lähinnä se, että verkkopalvelut monimuotoistuvat edelleen, ja yksi osa-alue ovat erilaiset hyvin asiakaskohtaiset web-sovellukset, joiden rakennuspalikoina voi olla WordPressiä, Reactia, Laravellia, Vue-sovelluskehystä ja kaikenlaista muuta. Yhä useammin joukossa on myös erilaisia saas-ratkaisuja, vaikkapa hakukoneen muodossa. Tämä kirjo tosin tarkoittaa, että itselle juuri täydellistä kumppanitoimistoa tuskin on olemassa, mutta jos on mahdollisuus valita, kannattaa aina ottaa se, jolle erilaisista palasista koostuvien himmelien toteutus on tuttua tekemistä.
Räätälisovelluksia on monenlaisia, toiset kestävät, toiset koodataan uusiksi jo parin vuoden kuluttua
Räätäliratkaisujen kehityksen helppouteen ja elinkaareen voi vaikuttaa, jos tekee järkeviä ratkaisuja. Yksittäisen koodarin tai toimiston kannalta ei ole tosin paljon väliä, mitä komponentteja käytetään, mutta koodauksen maksava asiakas joutuu yleensä elämään sovelluksen kanssa vuosia, jolloin asiakkaan etu on aina pyrkiä kestäviin komponenttivalintoihin ja kokeneisiin kumppaneihin.
Jos esimerkiksi omaan sovellukseen liittyy integraatioita, kannattaa kiinnittää huomiota myös toimiston integraatio-osaamisen tähtitasoon. Nykyisin useimmilla toimistoilla on myös asiakastyytyväisyyden tähtiluokitus, joka on toinen tärkeä arvioitava, koska usein räätälöidyissä ratkaisuissa kumppanisuhteesta tulee pitkä ja tiivis.
Kokemusta voi ja kannattaa arvioida. Erityisesti räätälöityjen ratkaisujen kohdalla ei kannata maksaa uusien juttujen opettelusta, jos on mahdollisuus hyödyntää kokeneita osaajia.