Tiera lopettaa kuntien yhteisen Drupal-verkkosivustoalustan tarjoamisen

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkopalveluiden alustat Suomessa - markkina alkaa kypsyä.

Tivi raportoi uusimmassa printtinumerossaan Kuntien Tierasta, ja yhtenä kohtana artikkelissa todetaan, että kesällä käytyjen yt-neuvottelujen myötä Kuntien Tiera lopettaa kannattamattoman verkkosivut-liiketoimintansa. Jo keväällä Tivi uutisoi Tieran tilanteesta, ja totesi verkkosivut- ja sähköinen asiointi -liiketoiminnan olevan ollut pitkään tappiollista.

Lainaus Tivin Tiera-jutusta (syyskuu 2016 -lehdestä):

”Keskeneräisenä markkinoille tuotu julkaisualusta johti räätälöintiin ja siten kalliiseen ylläpitotyöhön.”

Tieran verkkosivusto-hanke on ollut hyvin suljettu projekti, josta tämäkin blogi on yrittänyt kysellä Tieran suunnasta useita kertoja, ilman konkreettisia vastauksia.

Kuntien verkkoviestijät eivät ole samaa hiljaisuutta kuitenkaan toteuttaneet, vaan varsin avoimesti ilmaisseet tyytymättömyyttään palvelua kohtaan. Moni kunta on siirtynyt esimerkiksi WordPressiin vaikka Tieran toteuttamasta Drupal-sivustouudistuksesta ei ole välttämättä kulunut kuin pari vuotta (esimerkiksi Pieksämäki). Silti Tieran sivustopohjalla tehtyjä kuntasivustoja lienee tässä maassa lähes parikymmentä (Tiera ei ole kertonut asiakastoteutuksien määrää julkisuuteen).

Allekirjoittanutkin oli mukana tuon hankkeen alkutaipaleella konsulttina suosittelemassa Tieralle Drupal-järjestelmää kuntien yhteisen alustan pohjaratkaisuksi. Siksikin hanketta on tullut seurattua tämän jälkeen, mutta kovin miellyttävää ei seuraaminen ole ollut.

Voisi jopa sanoa, että hanke lähti jo aivan alusta asti haasteelliselle polulle. Tieran paine nopeisiin tuloksiin johti alustan toteutuskumppanin kilpailutuksen ohittamiseen, ja Drupal-resurssit hankittiin lopulta aiemmin kilpailutetun Liferay-puitesopimuskumppanin kautta ketjutettuna. Tämä lienee perussyy siihen miksi perustoteutuksen kanssa on oltu koko ajan ongelmissa. Hyviä Drupal-resursseja tuskin saa hankittua puitesopimusketjutuksien kautta, eikä tätä kautta hankituilla resursseilla ole myöskään välttämättä kovin suurta ammattiylpeyttä työnsä lopputuloksiin.

Noh, vaikeista lähtökohdista huolimatta Tieran verkkosivustohankkeessa on ollut paljon hyvää. Yhteinen peruspohja kunnille on todella järkevä ajatus, koska jokaisen pienen kunnan ei kannata suunnitella uniikkeja tapahtumakalentereita ja matkailumarkkinointisivustojensa teknisiä toiminnallisuuksia.

Alussa Tierassa myös maisteltiin ajatusta mallista, jossa yhteisen alustan päälle tehtyjä projekteja voisivat tehdä useat eri toimittajat. Käytännössä Tieran halu toimia kaupallisen it-toimittajan kaltaisesti kuitenkin johti siihen, että yhteisen mallin ainut toimittaja oli Tiera, tai tarkemmin Tieran puitesopimuskumppani. Tämä ei varmasti helpottanut kunta-asiakkaiden kokemaa toimittajaloukkua, vaikka alustan eteen tiettävästi tehtiin lopulta paljon töitä usean eri Drupal-tahon toimesta.

Voinee myös esittää kysymyksen, onko yksi alusta mahdollista saada järkevästi skaalautumaan kirkonkylän kokoiselle pikkukunnalle sekä Mikkelin tai Vaasan kaltaiselle kaupunkikeskukselle? Tai onko keskitetty Drupal-tuotteistus ylipäätään riittävän edullinen ja kevyt ratkaisu pientenkin kuntien tarpeisiin? Tieran ja hankkeessa mukana olevien kuntien kokemukset ehkä puhuvat kielteisen vastauksen suuntaan, vaikka totuudessa lienee melkoinen joukko harmaan sävyjä tässä tapauksessa. Yhtenä tekijänä tässäkin on varmasti ollut Tieran paine toimia liiketoiminnallisesti kannattavasti, ja sitä kautta suunnata palvelukehitystään isompien asiakkaiden tarpeita paremmin vastaavaksi. Pienten kuntien kannalta Tieran hanke lienee ollut alusta asti kaikkein haasteellisin.

Selvää lienee vain, että toiminnan keskeytys on hyvin valitettava lopputulos, niin kuntien kuin Tieran kannalta.

Toisaalta, ehkä on hyvä, että Tiera keskeytti hankkeen lopulta. Ehkä sen olisi voinut tehdä jo aiemminkin.

Tekee mieli myös kysyä, että opittiinko tästä jotain?

Ainakin yhteiskehittelyn vaikeus varmasti tuli monelle taholle selväksi. Silti sitä on vaikea pitää perusongelmana. Tieran hankkeessa oli selkeitä rakenneongelmia alusta saakka sekä kova paine kannattavaan liiketoimintaan ja laadukkaisiin lopputuloksiin. Hyvät tavoitteet ja perusajatus ei vain riittänyt onnistuneeseen lopputulokseen.

Silti, perusidean hyödyllisyyttä ja tarvetta tuskin kyseenalaistetaan kunnissa edelleenkään. Tieran tarjoama malli ei vain käytännössä toiminut. Toive yhteisestä alustasta, ja jollain tavalla jaetusta kehitystyöstä toivottavasti jää elämään.

Tästä täytyy vain ponnistaa eteenpäin.

Lue lisää: Web-sovellukset ja räätälöidyt tietojärjestelmät – kaikki artikkelit Vierityspalkissa

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Tiera lopettaa kuntien yhteisen Drupal-verkkosivustoalustan tarjoamisen

  1. Kuntaliiton saitilla myös laaja Tieran toimitusjohtajan haastattelu aiheesta. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti lukea. Toimittaja myös haastatellut useita asiakkaita, mm. Raumaa, joka julkaisee joulukuussa uudet sivut WordPressillä.

    kuntalehti.fi/kuntauutiset/tekniikka/tiera-ajaa-verkkosivupalvelunsa-alas-kunnat-pettyivat-ohjaukseen/

    Tieran Halttusen perusväite siitä, että kuntien saitit ovat liian erilaisia, jotta niitä voisi keskitetysti palvella, on kyllä mielestäni erittäin epäuskottava. Tieran tapauksessa ymmärrän kyllä väitteen taustan, koska Tieralla ei varmaan missään vaiheessa ollut kunnollista neuvotteluvaltaa kuntien suuntaan eikä kykyä ottaa jonkinlaista konseptillista johtajuutta/omistajuutta asiasta. Näin kunnat ovat käytännössä varmaan sanelleet kaikki kummallisuutensa Tieralle, ja tämä on johtanut teknisen pohjan rapautumiseen ja ylläpitohelvettiin.

    Esim. Kirkkohan on tehnyt asian siten, että keskitetyn Lukkari-alustan käyttö on seurakunnille ilmaista, mutta räätälöinneistä jokainen maksaa erikseen (tällä hetkellä jotain 100 seurakuntaa on yhteisen alustan päällä). Tällä tavalla keskitetty alusta pysyy hallinnassa, eikä rapaudu samalla tavalla. Samantyyppistä tekemisen mallia on varmasti mediataloissakin jonkin verran, mutta Kirkon malli lienee samankaltaisin siihen mitä Tiera on yrittänyt (vaikkakin Kirkko päätyi aikanaan kilpailutuksessa Liferay-alustaan). Tiera on kuitenkin ollut tavallaan asiakkaidensa armoilla, kun taas Kirkko on johtanut kehitystä keskitetysti eikä ole päästänyt seurakuntia sanelemaan kaikkia kummallisuuksia osaksi keskitettyä alustaa.

    sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content49B659

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun