Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Facebook blokkasi uutiset Kanadassa ja pienet mediat kokivat kovimman iskun.
Sami Salmenkivi on koostanut mielenkiintoisen listan suomalaisista brändeistä Facebookissa.* Isoimmilla brändeillä on listan mukaan jo muutamia satoja tuhansia faneja. Erityisesti isoilla yhtyeillä, kuten Nightwishillä, Children of Bodomilla ja HIMillä on massiiviset fanikeskittymät Facebookissa.
Myös Suomen Poliisi on kerännyt yli 30 000 fania. Määrä on kasvanut nopeasti, koska elokuun lopussa faneja oli noin 5000 YLEn artikkelin mukaan. Poliisi onkin selkeästi johtava valtionhallinnon organisaatio Facebookin hyödyntämisessä.
Lisätietoa Poliisin läsnäolosta Facebookissa:
- Poliisin infosivut, aiheena Poliisin läsnäolo Facebookissa (ei vaadi Facebook-tunnusta)*
Tällä hetkellä eri brändien välillä on massiivisia eroja. Salmenkivi toteaa tyypillisimmin syynä olevan sisällön määrä ja laatu. Suunnitelmallisesti uutta sisältöä julkaisevat brändit ovat omilla lukemillaan kuin kilpailijat jotka ovat vain perustaneet sivun ja jääneet ihmettelemään. Toisaalta pelkkä sisällön määrä ei toki ratkaise eroja. Nokkelimmat brändit julkaisevat fanisivuillaan erikoistarjouksia ja muuta vain faneille suunnattua sisältöä.
Myös Vierityspalkki.fi on listalla noin 500:lla fanillaan. Useimmilla suomalaisilla brändeillä kun näyttäisi olevan haasteita saada oma fanilukema edes muutamiin satoihin.
Alkuperäinen lista: Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa*
(Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)
13 kommenttia on “Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa”
Kommentointi on suljettu.
MikkoK
Aika puutteellinen lista, josta ei kyllä voi suuria päätelmiä tehdä. Listasta puuttuu esimerkiksi VR, jonka fanisivuilla on reilut 8500 ihmistä.
Eli tuossa on kyse vain yhden henkilön mieltymysten mukaan tehty lista, jota ei voi oikein kutsua TOP-100 brändilistaksi.
Jori
Toinen suomalainen listaus löytyy osoitteesta *linkki poistettu toimimattomana* joka sisältää myös VR:n.
Kyseinen sivu listaa myös muita kotimaisia yhteisöjä eikä rajoitu ainoastaan yrityksiin. Listan taustalla on San Francisco Oy (http://www.facebook.com/sosiaalinen.media).
Perttu Tolvanen
Otsikointi ehkä vähän harhaanjohtava. Tosin Facebook on Suomen suurin yhteisö ja jonkun brändin ’fanittaminen’ on aika vahva signaali siitä että suhtautuu ko. brändiin positiivisesti. Täten ainakin potentiaalisesti Facebook voisi olla ihan hyvä benchmark-tietolähde kovimmista suomalaisista brändeistä.
Toinen tietolähde näyttäisi olevan *linkki poistettu toimimattomana*
Fanilistankin ylläpito tosin näyttää perustuvan manuaalisesti ylläpidettyyn taulukkoon ja tuon sivun ylläpitäjäkään ei ole mielestäni tuolla saitilla edes ilmoitettu. (?) Google-mainoksia on kyllä pistetty sivu täyteen.
Tokihan tuollainen yhteisöllisesti ylläpidetty palvelu olisi parempi tapa pitää tuota listaa.
MikkoK
”Tosin Facebook on Suomen suurin yhteisö ja jonkun brändin ‘fanittaminen’ on aika vahva signaali siitä että suhtautuu ko. brändiin positiivisesti.”
Näin se tosiaan on ja mielestäni tuo fanisivun ylläpitäminen on jo sinänsä ihan mielenkiintoinen markkinoinnintiväline. Aikamoisia eroja löytyy siitä, että miten eri tahot noita sivuja hoitavat ja miten hyvin niiden potentiaalia hyödynnetään.
Petteri Numminen
Fanilistan on regannut Juhani Polkko. Olisikohan sama hemmo: fi.linkedin.com/in/juhani
Vakavammin: odotan mielenkiinnolla caseja, joissa Facebookin fanisivut on saatu käännettyä lisämyynniksi. Tunnen case Siljan, mutta tänä vuonna olisi mukava, jos joku avautuisi muistakin luvuista kuin vain fanien määrästä.
Jussi-Pekka Erkkola
@petteri Sama mies. Kiitokset vaan Fanilista.fistä Juhanille :D
Juhani Polkko
Kiitos pojat, lisäsin firman logon Fanilista-sivulle. Täytyy myös potkaista koodaria hieman, että saadaan lista pian päivittymään viikottain.
Lista oli ollut työn alla jo pidempään, mutta Salmenkiven postaus pakotti julkaisemaan tuon Google Sites -räpellyksen ennätysajassa :)
Perttu Tolvanen
Laita Juhani tänne vaikka kuittaus kun teidän saitilla on joku päivitysratkaisu, niin tehdään aiheesta artikkeli. Voit myös ilmoittaa toimituksen sähköpostilistalle toimitus-lista (at) vierityspalkki.fi
Ja listalle tai allekirjoittaneelle saa laittaa kyllä mailia kaikista Facebook-fanisivuihin liittyvistä caseista joita Petteri peräänkuuluttaa kommentissaan. Niitä tosiaan tarvitaan ja eiköhän niistä jotain artikkeliakin saada sitten aikaiseksi.
Petteri Numminen
Vinkkinä caseksi saman tien tuo Aku Ankan eilen julki tullut fanisivusto.
Sudenpentuarvonimigeneraattori on jo kymmenisen vuoden ajan tuonut Akkariin sen suurimman kävijävirran. Nyt homma pyörii hittinä Naamakirjassa, mutta edelleen olen ymmälläni: missä bisnes? Ilmeisesti ”brändimielikuvan lujittaminen” on edelleen se pätevin syy tehdä näitä hommia.
Tarkoitan nyt sitä, että tuon Facebook-sovelluksen voi jopa ajatella pienentävän (sinänsä jo minimaalisia) tuloja Akkarin omilta nettisivuilta. Vai?
facebook.com/apps/application.php?id=262780890832
ja akuankka.fi/pelit/sudenpentukenraali-arvonimigeneraattori
Jyri
Tuo Faniliasta vaikuttaa hyvältä idealta.
Päivittyykö *linkki poistettu* jo automaattisesti?
Oindexistä tuli supersuosittu.. Todennäköisesti myös Fanilistastakin tulee suosittu, jos siihen saa vertailumahdollisuuksia (kk-nousija jne.).
Tuija Aalto
Lista on kyllä esim. YLEn osalta aika vajavainen. Tässä joitakin aktiivisimpia virallisia YLEn sivuja.
Alueita
facebook.com/ylehelsinki
facebook.com/yleturku
facebook.com/yleperameri
facebook.com/pages/Tampere-Finland/YLE-Tampere/141733389996?ref=mf
facebook.com/pages/YLE-Lahti/227515436637
facebook.com/pages/YLE-Pohjanmaa/366734725407
facebook.com/pages/YLE-Oulu/190153419756?ref=nf
facebook.com/pages/YLE-Kymenlaakso/185521831442
Genrejä
facebook.com/#!/yleuutiset?ref=nf
facebook.com/pages/YLE-Draama/192674817211
facebook.com/#!/pages/YLE-Urheilu/252166562460?ref=nf
Verkkopalveluita
facebook.com/elavaarkisto?ref=ts
facebook.com/?ref=logo#!/yleolotila?ref=ts
facebook.com/search/?q=satumaa&init=quick#!/ylesatumaa?ref=mf
Ihmisiä ja tekijöitä kulissien takaa
facebook.com/suomenyleisradio?ref=mf
facebook.com/pages/YLE-etusivun-beta-2010/272687402965?ref=mf
facebook.com/#!/socialwebtoolsyle?ref=ts
facebook.com/#!/ruuduntakaa?ref=nf
facebook.com/pages/Mikko-Kekalainen/283883188894?ref=mf
facebook.com/pages/Marja-Hintikka/155916942074?ref=ts
facebook.com/pages/Tuija-Aalto/160964182233?ref=ts
TV- ja radiokanavia
facebook.com/ylex.fi?v=app_4949752878
facebook.com/search/?q=YLE&init=quick#!/yleteema?ref=mf
Ohjelmia
facebook.com/#!/pikkukakkonen?ref=nf
facebook.com/pages/YLE-Radio-1-aamun-puheohjelmat/1498156416
Juhani Polkko
Perttu: Päivitysratkaisua testataan parhaillaan, otan pian yhteyttä! Kiitos.
Jyri: Kiitos palautteesta. Otimme mallia TNS Metrixistä, eli vertailu tapahtuu viikottain – sen verran nopeatempoista kasvu on tällä hetkellä. Kaikki tiedot tallennetaan toki, joten kuukausikohtainen vertailukin on mahdollinen.
Tuija: Loistavaa! Lisään nämä myös Fanilistalle piakkoin.
Myyntipuheena sen verran, että moderoimme myös asiakkaidemme FB-sivuja 365 päivää vuodessa (esim. spammin/laittomuuksien varalta), ja tuotamme kuukausiraportin mukana sentimenttianalyysin siitä, miten eri päivityksiin on suhtauduttu, eli onko palaute enemmän positiivista tai negatiivista, ja miten se muuttuu ajan myötä. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, tekee sen sitten itse tai ulkoistettuna.
Juhani Polkko
Moikka,
Nyt on automaattisesti joka maanantai päivittyvä Fanilista livenä – käykää tsekkaamassa ja kertokaa mitä mieltä olette! Aika paljon sivuja (kuten noi Tuijan antamat YLE:n sivut) on lisätty tällä viikolla, joten ne näkyy seuraavassa päivityksessä.
www-fanilista-fi (*linkki poistettu toimimattomana*)