Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Sosiaalisen median kausi 2.0 on alkanut - eikä se ole erityisen sosiaalinen.

Sami Salmenkivi on koostanut mielenkiintoisen listan suomalaisista brändeistä Facebookissa.* Isoimmilla brändeillä on listan mukaan jo muutamia satoja tuhansia faneja. Erityisesti isoilla yhtyeillä, kuten Nightwishillä, Children of Bodomilla ja HIMillä on massiiviset fanikeskittymät Facebookissa.

Myös Suomen Poliisi on kerännyt yli 30 000 fania. Määrä on kasvanut nopeasti, koska elokuun lopussa faneja oli noin 5000 YLEn artikkelin mukaan. Poliisi onkin selkeästi johtava valtionhallinnon organisaatio Facebookin hyödyntämisessä.

Lisätietoa Poliisin läsnäolosta Facebookissa:

Tällä hetkellä eri brändien välillä on massiivisia eroja. Salmenkivi toteaa tyypillisimmin syynä olevan sisällön määrä ja laatu. Suunnitelmallisesti uutta sisältöä julkaisevat brändit ovat omilla lukemillaan kuin kilpailijat jotka ovat vain perustaneet sivun ja jääneet ihmettelemään. Toisaalta pelkkä sisällön määrä ei toki ratkaise eroja. Nokkelimmat brändit julkaisevat fanisivuillaan erikoistarjouksia ja muuta vain faneille suunnattua sisältöä.

Myös Vierityspalkki.fi on listalla noin 500:lla fanillaan. Useimmilla suomalaisilla brändeillä kun näyttäisi olevan haasteita saada oma fanilukema edes muutamiin satoihin.

Alkuperäinen lista: Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa*

(Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

13 kommenttia on “Top-100 suomalaiset brändit Facebookissa”

  1. Aika puutteellinen lista, josta ei kyllä voi suuria päätelmiä tehdä. Listasta puuttuu esimerkiksi VR, jonka fanisivuilla on reilut 8500 ihmistä.

    Eli tuossa on kyse vain yhden henkilön mieltymysten mukaan tehty lista, jota ei voi oikein kutsua TOP-100 brändilistaksi.

  2. Toinen suomalainen listaus löytyy osoitteesta *linkki poistettu toimimattomana* joka sisältää myös VR:n.

    Kyseinen sivu listaa myös muita kotimaisia yhteisöjä eikä rajoitu ainoastaan yrityksiin. Listan taustalla on San Francisco Oy (http://www.facebook.com/sosiaalinen.media).

  3. Otsikointi ehkä vähän harhaanjohtava. Tosin Facebook on Suomen suurin yhteisö ja jonkun brändin ‘fanittaminen’ on aika vahva signaali siitä että suhtautuu ko. brändiin positiivisesti. Täten ainakin potentiaalisesti Facebook voisi olla ihan hyvä benchmark-tietolähde kovimmista suomalaisista brändeistä.

    Toinen tietolähde näyttäisi olevan *linkki poistettu toimimattomana*

    Fanilistankin ylläpito tosin näyttää perustuvan manuaalisesti ylläpidettyyn taulukkoon ja tuon sivun ylläpitäjäkään ei ole mielestäni tuolla saitilla edes ilmoitettu. (?) Google-mainoksia on kyllä pistetty sivu täyteen.

    Tokihan tuollainen yhteisöllisesti ylläpidetty palvelu olisi parempi tapa pitää tuota listaa.

  4. “Tosin Facebook on Suomen suurin yhteisö ja jonkun brändin ‘fanittaminen’ on aika vahva signaali siitä että suhtautuu ko. brändiin positiivisesti.”

    Näin se tosiaan on ja mielestäni tuo fanisivun ylläpitäminen on jo sinänsä ihan mielenkiintoinen markkinoinnintiväline. Aikamoisia eroja löytyy siitä, että miten eri tahot noita sivuja hoitavat ja miten hyvin niiden potentiaalia hyödynnetään.

  5. Petteri Numminen

    Fanilistan on regannut Juhani Polkko. Olisikohan sama hemmo: http://fi.linkedin.com/in/juhani

    Vakavammin: odotan mielenkiinnolla caseja, joissa Facebookin fanisivut on saatu käännettyä lisämyynniksi. Tunnen case Siljan, mutta tänä vuonna olisi mukava, jos joku avautuisi muistakin luvuista kuin vain fanien määrästä.

  6. Jussi-Pekka Erkkola

    @petteri Sama mies. Kiitokset vaan Fanilista.fistä Juhanille :D

  7. Kiitos pojat, lisäsin firman logon Fanilista-sivulle. Täytyy myös potkaista koodaria hieman, että saadaan lista pian päivittymään viikottain.

    Lista oli ollut työn alla jo pidempään, mutta Salmenkiven postaus pakotti julkaisemaan tuon Google Sites -räpellyksen ennätysajassa :)

  8. Laita Juhani tänne vaikka kuittaus kun teidän saitilla on joku päivitysratkaisu, niin tehdään aiheesta artikkeli. Voit myös ilmoittaa toimituksen sähköpostilistalle toimitus-lista (at) vierityspalkki.fi

    Ja listalle tai allekirjoittaneelle saa laittaa kyllä mailia kaikista Facebook-fanisivuihin liittyvistä caseista joita Petteri peräänkuuluttaa kommentissaan. Niitä tosiaan tarvitaan ja eiköhän niistä jotain artikkeliakin saada sitten aikaiseksi.

  9. Petteri Numminen

    Vinkkinä caseksi saman tien tuo Aku Ankan eilen julki tullut fanisivusto.

    Sudenpentuarvonimigeneraattori on jo kymmenisen vuoden ajan tuonut Akkariin sen suurimman kävijävirran. Nyt homma pyörii hittinä Naamakirjassa, mutta edelleen olen ymmälläni: missä bisnes? Ilmeisesti “brändimielikuvan lujittaminen” on edelleen se pätevin syy tehdä näitä hommia.

    Tarkoitan nyt sitä, että tuon Facebook-sovelluksen voi jopa ajatella pienentävän (sinänsä jo minimaalisia) tuloja Akkarin omilta nettisivuilta. Vai?

    http://www.facebook.com/apps/application.php?id=262780890832

    ja http://www.akuankka.fi/pelit/sudenpentukenraali-arvonimigeneraattori

  10. Tuo Faniliasta vaikuttaa hyvältä idealta.
    Päivittyykö *linkki poistettu* jo automaattisesti?

    Oindexistä tuli supersuosittu.. Todennäköisesti myös Fanilistastakin tulee suosittu, jos siihen saa vertailumahdollisuuksia (kk-nousija jne.).

  11. Lista on kyllä esim. YLEn osalta aika vajavainen. Tässä joitakin aktiivisimpia virallisia YLEn sivuja.

    Alueita

    http://www.facebook.com/ylehelsinki
    http://www.facebook.com/yleturku
    http://www.facebook.com/yleperameri
    http://www.facebook.com/pages/Tampere-Finland/YLE-Tampere/141733389996?ref=mf
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Lahti/227515436637
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Pohjanmaa/366734725407
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Oulu/190153419756?ref=nf
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Kymenlaakso/185521831442

    Genrejä
    http://www.facebook.com/#!/yleuutiset?ref=nf
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Draama/192674817211
    http://www.facebook.com/#!/pages/YLE-Urheilu/252166562460?ref=nf

    Verkkopalveluita
    http://www.facebook.com/elavaarkisto?ref=ts
    http://www.facebook.com/?ref=logo#!/yleolotila?ref=ts
    http://www.facebook.com/search/?q=satumaa&init=quick#!/ylesatumaa?ref=mf

    Ihmisiä ja tekijöitä kulissien takaa

    http://www.facebook.com/suomenyleisradio?ref=mf
    http://www.facebook.com/pages/YLE-etusivun-beta-2010/272687402965?ref=mf
    http://www.facebook.com/#!/socialwebtoolsyle?ref=ts

    http://www.facebook.com/#!/ruuduntakaa?ref=nf
    http://www.facebook.com/pages/Mikko-Kekalainen/283883188894?ref=mf
    http://www.facebook.com/pages/Marja-Hintikka/155916942074?ref=ts
    http://www.facebook.com/pages/Tuija-Aalto/160964182233?ref=ts

    TV- ja radiokanavia

    http://www.facebook.com/ylex.fi?v=app_4949752878
    http://www.facebook.com/search/?q=YLE&init=quick#!/yleteema?ref=mf

    Ohjelmia

    http://www.facebook.com/#!/pikkukakkonen?ref=nf
    http://www.facebook.com/pages/YLE-Radio-1-aamun-puheohjelmat/1498156416

  12. Juhani Polkko

    Perttu: Päivitysratkaisua testataan parhaillaan, otan pian yhteyttä! Kiitos.

    Jyri: Kiitos palautteesta. Otimme mallia TNS Metrixistä, eli vertailu tapahtuu viikottain – sen verran nopeatempoista kasvu on tällä hetkellä. Kaikki tiedot tallennetaan toki, joten kuukausikohtainen vertailukin on mahdollinen.

    Tuija: Loistavaa! Lisään nämä myös Fanilistalle piakkoin.

    Myyntipuheena sen verran, että moderoimme myös asiakkaidemme FB-sivuja 365 päivää vuodessa (esim. spammin/laittomuuksien varalta), ja tuotamme kuukausiraportin mukana sentimenttianalyysin siitä, miten eri päivityksiin on suhtauduttu, eli onko palaute enemmän positiivista tai negatiivista, ja miten se muuttuu ajan myötä. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille, tekee sen sitten itse tai ulkoistettuna.

  13. Moikka,

    Nyt on automaattisesti joka maanantai päivittyvä Fanilista livenä – käykää tsekkaamassa ja kertokaa mitä mieltä olette! Aika paljon sivuja (kuten noi Tuijan antamat YLE:n sivut) on lisätty tällä viikolla, joten ne näkyy seuraavassa päivityksessä.

    www-fanilista-fi (*linkki poistettu toimimattomana*)

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun