Linkityskeskustelu jatkuu

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Miltä mediatalojen evästelappujen pitäisi oikeasti näyttää?.

Tämän aamun Helsingin Sanomissa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoittavat siitä, miten verkkojulkaisut käyttävät hyväkseen toisten julkaisujen artikkeleita. He kertovat jättäneensä Julkisen sanan neuvostolle esityksen, jonka mukaan ”neuvoston on ryhdyttävä tulkitsemaan ja valvomaan kirjoitusten ja juttujen lainaamisen hyvää tapaa”.

He myös ehdottavat Journalistin ohjeisiin seuraavaa lisäystä:

”Julkaistaessa verkossa kirjoitus, jossa hyödynnetään toisen julkaisemia tietoja, on tietojen välittömään yhteyteen liitettävä alkuperäiseen lähteeseen vievä linkki”.

Me täällä Vierityspalkki.fi:n toimituksessa kannatamme tätä ehdotusta lämpimästi. Kyseistä aihettahan olemme käsitelleet joitakin kertoja aiemminkin. Vierityspalkinkin uutisointeja on siteerattu muualla usein, mutta valitettavan harvoin* julkaisuumme johtavan linkin kera.

Omalta osaltamme olemme blogissamme pyrkineet jo pitkään toimimaan asiassa esimerkillisesti. Mikäli huomaatte Vierityspalkissa linkityslapsuksia, otamme aiheesta mielellämme vastaan palautetta. HS:n tämänpäiväiseen kirjoitukseen aiheesta emme valitettavasti voineet linkittää, sillä kyseistä artikkelia ei ainakaan tällä hetkellä löydy verkosta.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Asmo Halinen

Vierityspalkin perustaja Asmo Halinen on yksi maamme kokeneimmista yhteisöllisten verkkopalveluiden sekä verkkomedioiden asiantuntijoista. Tällä hetkellä Asmo toimii verkkoliiketoimintajohtajana Iltalehdessä sekä advisorina tai hallituksen jäsenenä useissa muissa yhtiöissä/startupeissa (mm. Sofanatics, Eat.fi, Grey Area). Hän oli perustajana ja toimitusjohtajana vuonna 2001 digitaalisen markkinointiviestinnän toimisto Apaja Creative Solutions Oy:ssä ja sittemmin sen spinoffina syntyneessä Apaja Online Entertainment Oy:ssä, jonka tunnetuin tuote on 2,5 miljoonaa eri käyttäjää kuussa tavoittava Aapeli/Playray-peliyhteisöpalvelu.

7 kommenttia on “Linkityskeskustelu jatkuu”

  1. Matti Lintulahti

    Miten tulikaan mieleen tämä tulkinta juttujen lainaamisen paitsi hyvästä tavasta myös laillisesta tavasta:
    *linkki MTV3:n sivustolle poistettu toimimattomana*

  2. Äkkiä miettien en muista että esim. bloggaajien keskuudessa asia olisi koskaan ollut ongelma. Yleensä on muistettu sekä mainita lähde että linkittää siihen. Sen sijaan ”ison median” verkkojulkaisuissa ainakaan linkkiä ei aina löydä vaikka maininta alkuperäisestä tiedon lähteestä jossain muodossa olisikin.

  3. No, perinteisessä mediassa on totuttu siihen, että mitään ei anneta kilpailijoille ilmaiseksi. Netissä ollaan sitten sormi suussa, kun koko sfääri on rakentunut jakamisen ja ristiinlinkittämisen ympärille. Bloggaajan vinkki perinteisille medioille on tämä: linkitä tai luovuta.

  4. Hienoahan se on kun asiasta huolehditaan, mutta olisiko aika ottaa käytäntö ensin mediatalojen omissa sisällöissä paremmin käyttöön? Riippumatta siitä onko linkityksen kohde kilpailevan mediatalon tuote, kaipaisi eri julkaisutalojen juttusisällöissä linkkejä alkuperäisiin tietolähteisiin, jos juttu on verkosta löydetyn materiaalin perusteella rakennettu.

  5. Danielin kanssa olen ihan samaa mieltä. Isompi muutos olisi varmasti siinä, että linkittämisestä tehtäisiin osa juttujen tekemistä. Samalla tavalla kuin hyvään artikkeliin haalitaan valokuvat, tietonurkat, taustat ym. niin samalla tehtäisiin myös ”linkkilista” artikkeliin liittyen. Paperilehdessä voisi muutaman parhaimman linkin myös painaa loppuun, mutta päähuomio pitäisi olla tekstin sisäisten syvälinkkien laittamisessa kohdalleen. Esim. tuo viitattu Talouselämän artikkeli on huomattavasti vaikeampi kilpailijan kopioidakin kun linkityksistä on huolehdittu. Tämä olisi ihan käytännön keino ainakin tehdä vähän hallaa kilpailijoille (tämä kun tuntuu tosiaan mediataloille olevan tärkeätä).

    Itselle on ainakin tullut mieleen, että muutama nettiaiheinen perinteisen median juttu olisi ihan piruuttaan pitänyt julkaista Vierityspalkissa sellaisenaan uusiksi, mutta lisäten kaikki linkit ja viitteet artikkelissa mainittuihin tahoihin. Sitten artikkelin lopussa olisi voinut mainita, että ”Aikaa linkkien lisäämiseen meni 8 minuuttia.”. -> Mutta artikkelin kopiointi hidastui enemmän kuin sen 8 minuuttia ja lisäksi Google arvioi artikkelin huomattavasti uskottavammaksi ja arvokkaammaksi (mistä taas syntyisi pitkällä tähtäimellä merkittävä kilpailuetu mediatalojen saiteille).

    Viittaamiskäytänteiden parantaminen on kyllä toinen todella iso asia. Pentikäisen ja Pietiläisen kirjoitus ja ehdotus on erittäin hyvä avaus erittäin tärkeään asiaan. Journalistien merirosvouskulttuuri on jatkunut verkossa aivan liian pitkään ilman minkäänlaisia kohteliaisuussääntöjä. Pelkästään kohteliaisuussääntöjen saaminen käytäntöön (=ne linkit) olisi merkittävä askel.

  6. Mielenkiintoista, että tämä aloite tulee juuri Sanoman suunnalta, kun Hesarin verkkotoimitus ei meinaa kirveelläkään linkittää mihinkään. Kannattaisi ehkä parantaa oman talon toimintaa ensin ja sitten kritisoida muita. Tosin täytyy antaa myös tunnustusta, että Sanoman Digitoday ja Taloussanomat linkittävät ainakin nykyään enimmäkseen hyvin.

    Itseäni tämä linktyksen puute on jo pidempään häirinnyt näiden perinteisempien uutismedioiden verkkotoimituksissa. Varsinkin kun on tottunut blogien tapaan linkittää lähes kaikkeen mahdolliseen (joskus mennen vähän liiallisuuksiinkin). Ehkä olen vain liian skeptinen ihminen, mutta minusta se vähentää uutisen luotettavuutta, jos ei pääse lukemaan alkuperäistä lähdettä.

  7. Antti Vilpponen

    ArcticStartupissa olemme pyrkineet aina linkittämään muihin medioihin startuppeja käsittelevissä jutuissa, mikäli olemme niitä siteeranneet. Itse olen vielä noudattanut sitä, että jo ensimmäisessä lauseessa paljastan lähteen linkillä höystettynä.

    Kokemuksen perusteella voin sanoa ettei ulospäin menevien linkkien määrä vähennä ainakaan meidän lukijakuntaa :) Toisekseen voin sanoa myös senkin, ettei sieltä perinteisten medioiden puolelta nyt ole aivan älytöntä kävijäryöppyä tullut ArcticStartuppia siteeratessa tai jopa meihin linkitettäessä. Varsinaisesta asiakaskadosta ei tässä tapauksessa voida puhua perinteisten medioiden kohdalla mitä linkittämiseen tulee.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun