Talented

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Talented kehittää työelämää ensisijaisesti devaajien näkökulmasta, tekijän etu edellä, ja pyrkii ravistelemaan yleistä tapaa rekrytoida ohjelmistoalan ammattilaisia Suomessa ja maailmalla. Talentedin yhteisöön kuuluu jo yli 1800 ohjelmistoalan ammattilaista, jotka saavat yritykseltä tukea uusien haasteiden etsimiseen, urapolun pohtimiseen, projektien löytämiseen ja muihin työelämän kiemuroihin. Yritys avasi ensimmäisen ulkomaan toimipisteensä Norjaan marraskuussa 2019.

Verkkosivu-uudistuksen taustalla oli brändin päivitys ja liiketoiminnan muutokset. Vanha sivusto oli omin voimin nopeasti kokoon kasattu versio, joka toimi kiitettävästi mutta oli hieman jäänyt ajassa jälkeen. Uuden sivuston tavoitteina oli mm. viestiä paremmin Talentedin nykyistä strategiaa ja kasvanutta palveluvalikoimaa sekä tavallaan myös palata juurille ja huokua brändi-identiteettiä, joka puhuttelee nimenomaan devaajia, sillä heille koko toiminta on alunperin suunnattukin.

Sivuston julkaisujärjestelmäksi valikoitu WordPress, sillä sisällön pitää olla helposti ja nopeasti päivitettävissä ja muokattavissa Talentedin markkinoinnin toimesta (toisin kun edellisessä staattisessa saitissa). Jatkokehityksen sujuvuus ja muutoksiin sopeutuminen korostuivat myös jo alkumetreillä sillä tiedossa oli mahdollisesti uusien liiketoiminta-alueiden käynnistämistä lähitulevaisuudessa.

Verkkosivujen konseptoinnista vastasi Talentedin oma suunnittelija ja yhdessä Pixelsin UX & UI -suunnittelun myötä saatiin valmis ulkoasu kasaan ketterästi. Toteutus perustuu Pixelsin aloitusteemaan. Sivusto on pystytetty multisite-asennuksena, jonka myötä siitä on luotavissa omat versiot eri markkinoille.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Pixelsin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

iTapsa

Tekijät: Kaimana, Markkinointitoimisto WDS Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

iTapsa on Suomen tunnetuin puhelinhuoltoketju, jonka tavoitteena on tehdä puhelimistamme pitkäikäisiä oli sitten kyseessä puhelinten huolto, kierrätys tai käyttöopastus – sekä ihmisten että ympäristön tähden. iTapsa palvelee verkkokaupan lisäksi asiakkaitaan ympäri Suomen 20 liikkeen voimin. Osana brändiuudistusta iTapsa halusi yhdistää erillisenä liiketoiminta-alueena alkaneen huollettujen puhelinten myyntiin pyhitetyn verkkokaupan yhteen pääsivustonsa alle, jotta verkkopalvelun käyttäjäkokemus on […] Lue lisää

Sorcolor

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Sorcolor on Raumalta lähtöisin oleva maalausalan perheyritys, joka nykyisin toimii laajalti usean maakunnan kattavasti ja tarjoaa palveluita mm. ulko- ja sisämaalaukseen sekä kattojen kunnossapitoon niin kotitalouksille kuin taloyhtiöille ja urakoitsijoillekin. Sorcolor työllistää yli 200 osaajaa ja on kasvanut vauhdilla Suomen johtavaksi maalausliikkeeksi. Digitaaliseen markkinointiin panostava Sorcolor koki tarpeen uudistaa verkkosivustoaan, jotta se palvelisi entistä paremmin […] Lue lisää

Valio-mobiilisovellus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Valion uusi mobiilisovellus tarjoaa ideoita ja inspiraatiota päivittäiseen ruoanlaittoon ja leivontaan yksilöllisillä reseptisuosituksilla, ottaen huomioon käyttäjän tarpeet ja ruokavalion. Kuluttajille suunnattu sovellus tarjoaa laadukkaan digitaalisen käyttökokemuksen kaikille leivonnasta ja ruoanlaitosta kiinnostuneille. Projektin tavoitteet Valion vanha mobiilisovellus oli käytännössä sovelluksen muotoon rakennettu verkkosivusto, jolla ei pystytty tarjoamaan mitään Valio.fin sivustosta poikkeavaa toimintoa. Sovellus oli myös teknisesti […] Lue lisää

Suomen Uusyrityskeskukset ry

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Suomen Uusyrityskeskukset ry:n päätavoite on tukea suomalaista yrittäjyyttä ja auttaa asiakkaita perustamaan mahdollisimman kannattavia yrityksiä. Redland valittiin parantamaan asiakaskokemusta sekä uudistamaan brändiä ja verkkopalvelua palvelumuotoilun keinoin. Projektin keskeisimpiä tavoitteita oli selvittää palvelun kriittisimmät kipukohdat ja tärkeimmät asiakastarpeet, jotta asiakkaita pystyttäisiin palvelemaan paremmin. Asiakasymmärryksen lisäämiseksi ja asiakaskokemuksen parantamiseksi tarvittiin kattavasti käyttäjätietoa. Tätä varten käynnistettiin palvelumuotoiluprosessi, jonka […] Lue lisää

Fatman.fi verkkosivu-uudistus

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Lähtökohta: Fatman on vuonna 1991 perustettu suomalainen ohjelmistotalo, joka tarjoaa edistyneitä ohjelmistoratkaisuja asiakkaille, jotka hallinnoivat suuria määriä kohteita ja tietoa. Projektin tavoitteena oli suunnitella verkkosivuille uusi visuaalinen ilme sekä selkeä, moderni ja ketterä WordPress-verkkosivusto. Ratkaisu: Projekti aloitettiin käyttöliittymä- ja visuaalisen ilmeen suunnittelulla. Tämän lopputuloksena syntyi interaktiivinen Adobe Xd -protoyyppi verkkopalvelusta. Tekninen toteutus on toteutettu WordPressillä […] Lue lisää

Varaudu vanhuuteen – vanheneminen.fi

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Vanhustyön keskusliitto on maan laajin valtakunnallinen vanhustyön järjestö, joka toteuttaa vanhuuspoliittista vaikuttamista ja jäsenistön edunvalvontaa. Vanheneminen.fi -sivusto on suunnattu kansalaisille sekä tietoa tarvitseville ammattilaisille. Sivusto tarjoaa tietoa ja työvälineitä erilaisista vanhuuteen varautumisen teemoista. Tavoitteena oli tuoda nämä tiedot verkkosivustolle helposti omaksuttavassa ja saavutettavassa muodossa. Asiakas oli tehnyt palvelumuotoilua koskien sivuston rakennetta, toiminnallisuuksia ja sisältöjä. Tämä […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun