Lahti Energia OmaWatti -asiointipalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Lahti Energia on lahtelaisten oma energiayhtiö, joka tuottaa asiakkailleen huolettomia energiaratkaisuja. Lahti Energia tuottaa kaukolämpöä ja sähköä paikallisilla kierrätys- ja biopolttoaineilla sekä tarjoaa räätälöityjä energiaratkaisuja yrityksille ja taloyhtiöille.

OmaWatti on Lahti Energian asiakkaille tarkoitettu seurantapalvelu ja sähköinen asiakaspalvelukanava. Sen kautta hoituvat muun muassa sähkön ja lämmityksen kulutuksen raportointi, sopimus- ja laskutusasiat sekä häiriötiedotteet.

Edellinen Lahti Energia Online -palvelu alkoi olla elinkaarensa päässä. Brändi-ilme kaipasi uudistusta, järjestelmän ylläpito oli työlästä ja verkkopalvelu sisälsi runsaasti vanhentunutta tekniikkaa, jonka päivittäminen ei ollut enää järkevää. Uudistusta vauhditti myös verkkopalvelun taustalla toiminut asiakastietojärjestelmä, joka oli vaihtumassa ja tarvitsi oman integraatioalustansa. Sen rakentaminen vanhan järjestelmän yhteyteen ei ollut kestävä ratkaisuvaihtoehto.

Myös käyttäjäkokemus kaipasi uudistusta. Palvelua ei ollut mahdollista käyttää kunnolla mobiililaitteilla, mikä ei ollut enää tavoitteiden mukaista. Uudistunut saavutettavuuslainsäädäntö antoi suuntaviivat uudelle käytettävyyden lähtötasolle, jota noudattamalla haluttiin tarjota entistä parempi käyttäjäkokemus kaikille asiakkaille.

Yhteistyö käynnistettiin asiakastutkimuksella ja osallistavilla työpajoilla, joiden avulla kohderyhmistä luotiin parempaa ymmärrystä. Tuloksena syntyi selainpohjainen sovellus (Vue.js + Node.js-pohjainen välikerros integraatioalustaan), jonka tekninen arkkitehtuuri määriteltiin osana isompaa taustajärjestelmien uudistusta. Sovellus on saatavilla kaikilla laitteilla ja mobiilisovellus (PWA) sisältää tuen myös push-ilmoituksille (Android).

Sovelluksen käyttöliittymää ja käyttäjäkokemusta hiottiin ketterästi iteroiden sekä Lahti Energian graafisen ohjeistuksen mukaisesti. Sovelluksessa asiakkaille näkyvät infograafit piirretään räätälöidysti Javascriptin avulla ja halutessaan kulutustiedot saa vietyä ulos palvelusta CSV-muodossa.

(Huom. palvelu vaatii tunnukset.)


Sinua voisi kiinnostaa myös

Integrata Shoppaamo

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Integrata on henkilöstöhallinnon hiekkalaatikolla uraa uurtava ja ihmisiinsä täysillä panostava asiantuntijayritys. Integratalaiset karsivat kuraa tuottamalla humaania HR-alan prosessimuotoilua kokonaispalveluna pistämällä parastaan HR:ään, palkkahallintoon ja johtamiseen. Tosissaan, mutta ei vakavissaan. Integratan ydinosaamista on tuottaa HR-kokonaispalvelua: Palvelupakissa on HR, palkkahallinto, työajanhallinta, matka- ja kuluhallinta, palveleva johtaminen, ohjelmistorobotiikka, HR-raportointi ja -analytiikka sekä kaikkiin edellä mainittuihin liittyvä konsultointi. Helpompaan […] Lue lisää

Wise Professionals

Tekijä: Genero Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neljä verkkosivustoa, kolme kohderyhmää, 3520 post-it-lappua ja yksi tyytyväinen asiakas Kuinka rakennetaan verkkosivustot useista yrityksistä koostuvalle yritykselle? Tekemällä kompromisseja? Ei todellakaan, vaan saamalla jokainen brändi kukkimaan saman kukoistavan sateenvarjon alla. Miksi me rakastamme tätä asiakasta Tiesimme, että Wise Professionals haastaa rekrytointialan käytäntöjä testaamalla uusia tapoja luoda ja toimittaa palveluita. Meillä oli yhteistyömme alusta alkaen kädet […] Lue lisää

NYAB Group

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

Pohjolan Matka

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Pohjolan Matka tarjoaa linjaliikennettä, tilausajopalveluita ja matkapaketteja niin Suomeen kuin ulkomaillekin erittäin laajalle kohderyhmälle. Verkkopalvelun uudistamisen tärkeimmät tavoitteet oli suunnitella selkeä, moderni ja helppokäyttöinen sivusto vastaamaan monipuolisen kohderyhmän tarpeisiin. Varsinkin hakutoiminnallisuudet ja erilaisten matkojen löytäminen ja esittely olivat keskeisiä kehittämisen kohteita. Myös hakukonelöydettävyys on kriittisessä roolissa liiketoiminnan kannalta ja se otettiin huomioon suunnittelun, teknisen toteutuksen […] Lue lisää

Gofore

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Gofofe on eettisen digimaailman asiantuntija joka auttaa rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Lähdimme toteuttamaan uutta sivustoa johon kohdistui lukuisia erilaisia toiveita. Yhteistyö on jatkunut tiiviinä julkaisun jälkeenkin, Gofofen luottaessa Duden ylläpitopalveluun. Lähtökohdat Sivusto oli jäänyt ajasta jälkeen eikä täyttänyt liiketoiminnallisia tarpeita, hallittavuus oli hankalaa ja ulkoasukin oli päässyt hieman kulahtamaan. Sivustouudistus käynnistettiin Goforella sisäisen markkinoinitiimin voimin, joka […] Lue lisää

Rainmaker

Tekijä: Kaimana

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Rainmaker on Suomen suurin myynnin ja asiakastyön palveluyritys. Yritys palkkaa vuosittain yli 2000 työntekijää ympäri Suomen eri toimipisteisiin, tyypillisesti myynnin ja asiakaspalvelun tehtäviin. Rainmakerin vanha sivusto oli tullut tiensä päähän ja sen epäiltiin jopa hankaloittavan liiketoiminnan kehittymistä, minkä johdosta sivustouudistus oli enemmän kuin ajankohtainen. Tärkeänä tavoitteena oli myös mahdollisimman eheän analytiikkatiedon kasaaminen, sillä lähtötilanteessa merkittävä […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun