Suomen urheilun eettinen keskus SUEK

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

SUEK toteuttaa kansainvälisten sopimusten (antidoping, urheilukilpailujen manipulointi ja katsomoväkivallan ehkäisy) edellyttämiä toimenpiteitä urheilussa. Lisäksi SUEK vahvistaa urheilun eettisyyttä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa sekä toimii aktiivisena keskustelujen käynnistäjänä ja keskustelijana.

Redandblue toteutti SUEKille kokonaisvaltaisen sivustouudistuksen. Työ aloitettiin työpajassa, jossa läpikäytiin SUEKin kohderyhmät ja miten heitä halutaan palvella. Lisäksi selvitettiin kolmansien osapuolien tekniset vaatimukset ja pohjustettiin teknisen määrittelyn raamit. Verkkosivun käyttöliittymä suunniteltiin huolellisesti sekä ylläpidon että käyttäjien kannalta, jotta se vastaisi lukuisten erilaisten käyttäjien tarpeisiin. Sivuston intuitiivisen navigaation kautta käyttäjä saa selkeää informaatiota antidopingista, urheilukilpailujen manipuloinnista ja katsomoväkivallan ehkäisystä. Sivustolta edellytettiin A/AA -tason saavutettavuuskriteeristön täyttymistä.

Verkkopalvelun visuaalinen ilme johdettiin SUEKin logosta. Teknisistä ominaisuuksia tärkeimpinä voidaan mainita filtteröitävä materiaalipankki sekä Erkka-erivapauskone. Vanhalta sivustolta tuotiin uudelle sivustolle massana mm. uutisarkisto sekä materiaalipankin dokumentit. Sivusto on redandbluen ylläpidossa.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Journalistiliiton verkkosivustouudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Journalistiliitto on jäsentensä perustama ja johtama, vahva ja itsenäinen ammattiliitto. Journalistiliiton verkkosivusto oli vanhentunut ja haasteita oltiin huomattu sekä sisältöjen hallinnassa että löydettävyydessä. Verkkosivuston uudistuksen tavoitteena oli vastata saavutettavuusvaatimuksiin, jäsenten toiveisiin ja palvelemiseen sekä saada sivustolle nykyaikainen brändin mukainen visuaalisuus sekä toimivat kieliversiot. Materiaaleille, etenkin työehtosopimuksille, toivottiin helposti selailtavaa arkistoa. Sivustouudistuksen suunnitteluvaihe Journalistiliitto ja redandblue […] Lue lisää

Kuluttaja.fi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Kuluttaja-lehti on Suomen suurin testaaja. Lehti testaa tuotteet puolueettomasti puolestasi, jotta saat rahoillesi parasta vastinetta. Kuluttaja-lehteä ylläpitää Kuluttajamedia ry, joka valvoo kuluttajan oikeuksia. Kuluttaja on julkaissut lehteä jo vuodesta 1967 saakka. Palvelusta löytyy myös musta lista ja lukuisia artikkeleita vuosien varrelta. Lähtökohdat Kuluttajan verkkopalvelu kaipasi uudistamista. Yhdistys oli siirtymässä Salesforce-järjestelmään, ja samalla palvelu haluttiin uudistaa. […] Lue lisää

Energiateollisuus ry:n verkkopalvelu ja jäsenextra

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Redandblue toimi Energiateollisuus ry:n kumppanina energia.fi-sivuston ja jäsenextran uudistuksissa. Energia.fi yhdistää samaan verkkopalveluun julkisen verkkosivuston ja jäsenille tarkoitetut jäsenextran ominaisuudet ja toiminnalliset vaatimukset. Energiateollisuus ry edustaa energia-alan yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Energiateollisuus vastaa jäsenyritystensä henkilöstön työehtoja koskevasta sopimustoiminnasta sekä neuvoo ja kouluttaa […] Lue lisää

Hollolan kunnan verkkosivusto

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Hollolan kunta on Päijät-Hämeessä sijaitseva, n. 23 000 asukkaan kunta. Hollolan kunnan brändi oli uudistettu muutama vuosi aiemmin, ja nyt oli aika tuoda brändi esiin entistä paremmin uuden verkkopalvelun (www.hollola.fi) myötä. Hollolan kunnan aiemmassa, sekä tekniikaltaan että sisällöiltään paikalleen jämähtäneessä verkkopalvelussa kokonaisuus oli hajanainen ja vaikeasti hahmotettava. Uuden verkkopalvelun lähtökohtana olikin käyttäjälähtöisyys ja selkeys. Uudistuksessa […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun