Seinäjoki

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Erityistä: Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista. Seinäjoen sivustouudistuksen tavoitteena oli saada kaupunkilaisten käyttöön visuaalisesti hyvännäköiset ja helppokäyttöiset verkkosivut. Seinäjoki toteutti konseptoinnin jo aiemmin ja sen pohjalta lähdettiin pohtimaan tarkempia tarpeita. Valu toteutti sivustouudistuksessa konseptoinnin tarkennuksen, visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen.

Seinäjoen sivustoa lähdettiin rakentamaan organisaatioajattelun sijaan käyttäjälähtöisesti ja suunnittelun keskiössä oli koko ajan sivuston tärkein kohderyhmä eli kaupungin asukkaat. Päänavigaatiossa on tuotu selkeästi esiin kaupunkilaisten kannalta tärkeät kaupungin toiminnot, kuten asuminen ja ympäristö, kasvatus ja opetus jne. Kohderyhmän heterogeenisyys on huomioitu kohderyhmänavigaatiossa, jossa ryhmiksi on valittu lapsiperheet, nuoret, ikäihmiset, vammaiset, yrittäjät ja matkailijat. Kullekin kohderyhmälle on valittu heitä puhuttelevaa ja heille tärkeää sisältöä.

Tiedon löydettävyyteen panostettu

Käyttäjäystävällisyyteen on pyritty navigaation lisäksi sillä, että käyttökokemuksen perusratkaisut pidetään hyvin selkeinä ja yksinkertaisina. Uudistuneelta sivustolta käyttäjä löytää etsimänsä tiedon paremmin kuin ennen. Tiedon löydettävyyttä paransi myös Valu Search -hakupalvelu, joka auttaa esittämään hakutulokset nopeasti, selkeästi ja järkevässä järjestyksessä.

Lukuisat integraatiot

Sivustolle toteutettiin useita erilaisia integraatiota, joilla helpotetaan sisällönsyöttäjien työtä ja saadaan tieto mahdollisimman ajantasaisesti kaupunkilaisten käyttöön. Ylläpitoa ja käyttäjätunnusten hallintaa helpottamaan toteutettiin AD-integraatio kahta eri identiteettipalvelinta vasten. Yhteystietojen ajantasaisuus varmistettiin Elisan Mobiilivaihde –ratkaisun integraatiolla, jonka avulla halutut yhteystiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa kaikkialle, jonne niitä on sivustolla nostettu.

PTV-integraation avulla palvelutietovarantoon syötettyjen palveluiden ja asiointikanavien tietoja voidaan hyödyntää luontevana osana sivuston muuta sisältöä. Seinäjoen karttapalvelua (kartat.seinajoki.fi) hyödynnetään palvelutietovarannosta tuotujen palvelupaikkojen sijainnin näyttämisessä. Lisäksi kartoille toteutettiin helppo upotusmahdollisuus pelkän url-osoitteen perusteella. Tapahtumat tuodaan sivustolle Etelä-Pohjanmaan alueellisesta tapahtumakalenterista, työpaikat Kuntarekrystä ja kuulutukset, esityslistat ja pöytäkirjat KTweb-palvelusta.

“Sisällöntuottajan näkökulmasta verkkosivuja on nyt nopea ja mukava tehdä. Uskoisin, että toimiva sivusto motivoi tekemään hyviä sisältöjä.”

– Krista Rintala, viestintäpäällikkö, Seinäjoen kaupunki

Lue lisää: Kunnan sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Tampereen Energia – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Uusi sivusto antaa markkinoille ja myynnille siivet Tampereen Energian sivustouudistus lähti tarpeesta uudistaa nettisivusto vastaamaan yrityksen uutta, asiakaslähtöisempää strategiaa ja samalla uudistuvaa brändiä. Brändiuudistus alkoi yli kaksi vuotta sitten, ja Valu tuli mukaan kuvaan, kun oli aika lähteä toteuttamaan uutta verkkosivustoa. – Projekti kilpailutettiin vuonna 2021 ja aluksi meillä oli toinen toimittaja, mutta kohtasimme heidän […] Lue lisää

Pelastakaa Lapset ry

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Tärkein ulkoinen viestintäkanava koki isoja muutoksia Pelastakaa Lapset ry työsti pitkään omatoimisesti verkkosivustonsa uudistusta. Hanke oli alkanut elää omaa elämäänsä ja siitä oli tullut jo hyvin sokkeloinen. Lopulta Pelastakaa Lapset ry päätti joulukuussa 2022, että se haluaa tehdä selkeän ja kokonaisvaltaisen uudistuksen omat kohderyhmänsä huolellisesti huomioiden. Yhteistyökumppaniksi valittiin Valu Digital. Pelastakaa Lapset ry:n hankkeen vetäjänä […] Lue lisää

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Koas – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Koas vaihtoi Concrete 5:stä WordPressiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä, ja verkkosivut ovat heidän tärkein asiakaspalvelukanavansa. Julkaisualustana toimi pitkään Concrete 5, kunnes se, kuten itse verkkosivustokin, tuli tiensä päähän keväällä 2023. – Vanhan sivuston ylläpidon lopetuksen nopea aikataulu tuli meille yllätyksenä, ja samaan aikaan tulossa oli sivustomme käytön sesonkiaika, joten […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun