OSAOn verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Oppilaitoksen verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 7 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

OSAOn verkkopalvelu-uudistus toteutettiin yhteistyössä Luovan Työmaan kanssa, Valun vastatessa teknisestä toteutuksesta. Tavoitteena uudistuksessa oli tehdä sisällöstä helposti löydettävä eri kohderyhmille. Koulutuspalveluiden osuuteen haluttiin panostaa tekemällä siitä selkeä, myyvä ja informatiivinen. Tavoitteena oli myös sivuston visuaalisen ilmeen uudistus ja ylläpidon helpottaminen. Asiakas totesi tavoitteet kaikilta osin saavutetuiksi.

Toimintaa tehostavat integraatiot ja edistyksellinen haku

Valulla projektista vastanneen Henri Pylvään mukaan verkkosivuston rohkeat visuaaliset elementit tekivät projektin teknisestä toteutuksesta mielenkiintoisen. Omat haasteensa toivat myös sivuilla olevat integraatiot useaan eri järjestelmään, esimerkiksi Wilmaan, Opintopolkuun ja TE-koulutuksiin. Näiden integraatioiden ansiosta ajantasainen koulutustarjonta saadaan esitettyä sivustolla ilman sisällönsyöttäjän toimenpiteitä.

Myös yhteystietojen integrointi MS AD:sta säästää reilusti sisällönsyöttäjien aikaa ja tarjoaa käyttäjille aina ajantasaiset yhteystiedot. Erityistä ylpeyttä koettiin Valun kehittämän hakutoiminnon onnistuneesta jatkojalostuksesta. Valu Searchin kaltainen hakutoiminto oli asiakkaalla uuden sivuston vaatimuksena. “Haku on edistyksellinen. Tutustuimme Valun tekemään hakutoimintoon selvittäessämme muita hyviä oppilaitossivustoja projektin alkuvaiheessa. Emme tässä vaiheessa vielä tienneet sen olevan Valun tuote”, toteaa OSAOn viestintäpäällikkö Marsa Jurvakainen.

Ennakoiva ja huolehtiva projektijohto

OSAO oli tyytyväinen projektin jämäkkään etenemiseen ja aikataulussa pysymiseen. Kaikkien projektin osapuolten käytössä ollut projektinhallintatyökalu takasi viestinnän toimivuuden. “Valu reagoi nopeasti ja vastasi viesteihin. Valu oli asiakkaan edellä ja huolehti asioista, joita me asiakkaana emme osanneet ajatella”, kommentoi Marsa Jurvakainen.

“Sivusto on saavutettava, moderni ja kuvastaa uudistunutta toimintaamme. Verkkopalvelumme on markkinoinnin sydän. Paras digiprojekti, jossa olemme olleet mukana.”
Viestintäpäällikkö Marsa Jurvakainen, OSAO


Sinua voisi kiinnostaa myös

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Insinööriliitto IL ry – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Insinööriliitto tunnetaan teknologia-alan ja insinöörien edunvalvojana, ja verkkopalvelu on tärkeä kanava niin jäsenpalveluille, viestinnälle kuin yhteiskunnalliselle vaikuttamisellekin. Valu toteutti Insinööriliitolle edellisen verkkopalvelu-uudistuksen vuonna 2019. Kuuden vuoden aikana sekä käyttäjien odotukset että organisaation tarpeet olivat muuttuneet, joten oli aika ottaa seuraava askel verkkopalvelun kehittämisessä. Lähtötilanne oli monin tavoin hyvä. Sisällöntuottajat kaipasivat lisää joustoa sisällöntuottamiseen sivustolla, mobiilikokemus […] Lue lisää

Tampereen Energia – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Uusi sivusto antaa markkinoille ja myynnille siivet Tampereen Energian sivustouudistus lähti tarpeesta uudistaa nettisivusto vastaamaan yrityksen uutta, asiakaslähtöisempää strategiaa ja samalla uudistuvaa brändiä. Brändiuudistus alkoi yli kaksi vuotta sitten, ja Valu tuli mukaan kuvaan, kun oli aika lähteä toteuttamaan uutta verkkosivustoa. – Projekti kilpailutettiin vuonna 2021 ja aluksi meillä oli toinen toimittaja, mutta kohtasimme heidän […] Lue lisää

Koas – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Koas vaihtoi Concrete 5:stä WordPressiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä, ja verkkosivut ovat heidän tärkein asiakaspalvelukanavansa. Julkaisualustana toimi pitkään Concrete 5, kunnes se, kuten itse verkkosivustokin, tuli tiensä päähän keväällä 2023. – Vanhan sivuston ylläpidon lopetuksen nopea aikataulu tuli meille yllätyksenä, ja samaan aikaan tulossa oli sivustomme käytön sesonkiaika, joten […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun