Kiinteistölehti

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Uutissivusto, verkkolehti tai blogi

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Uutissivusto, verkkolehti tai blogi -kategoriasivulta.

Kiinteistöliiton julkaisema Suomen Kiinteistölehti välittää alan tuoreimmat uutiset, ilmiöt ja asiantuntija-artikkelit. Uudistimme verkkolehden moderniksi kokonaisuudeksi jota on miellyttävä lukea ja joka tukee toimituksen prosesseja.

# Lähtökohdat

Maan johtavan taloyhtiöiden asioihin erikoistuneen median, Suomen Kiinteistölehden, sivusto oli kasvanut vuosien aikana tietomäärältään massiiviseksi paketiksi, josta oli hankala löytää kaikkea sisältöä. Myös ulkoasu oli päässyt vanhenemaan, eikä se tehnyt oikeutta artikkeleille.

Uutta verkkolehteä lähdettiin toteuttamaan osana laajempaa toimituksen prosessien uudistamista, jossa otettiin käyttöön printin ja digin yhdistävä toimitusjärjestelmä.

# Mitä tehtiin

Projekti aloitettiin klassiseen tapaan aloitustyöpajalla, jossa tehtiin uuden verkkolehden palvelumuotoilua.

Kiinteistölehden toimituksen kanssa jäsensimme sisällöt puhtaalta pöydältä selkeäksi kokonaisuudeksi. Palvelumuotoilun alussa lähdettiin hahmottamaan uutta verkkolehteä erilaisten mallikäyttäjien kautta. Lehteä lukee niin eläkeläiset, pariskunnat, taloyhtiön aktiivit kuin alan ammattilaisetkin. Osana suunnittelua mietittiin myös, miten houkutella uutta nuorempaa lukijakuntaa lehden pariin.

Tärkeänä osana palvelumuotoilua mietittiin myös erilaisia kävijäpolkuja Kiinteistöliiton jäsenistä sosiaalisen median kautta sivustolle päätyvään lukijaan. Ideoimme uuden verkkolehden maksumuurin toimintaa, kuka pääsee lukemaan mitä sisältöä milläkin tilauksella. Uutta lukijaa ohjataan hienovaraisesti käyttämään aikaa artikkeleiden parissa ja lopulta tilaamaan lukuoikeus.

Suunnittelussa kiinnitettiin huomiota mainosten ja kaupallisten sisältöjen luontevuuteen osana sivustoa. Palvelumuotoilussa ja visuaalisessa suunnittelussa käytettiin paljon aikaa käytön sujuvuuden miettimiseen, läpi sivuston toistuvaan lukukokemukseen sekä monipuolisten sisältöjen korostamiseen.

# Lopputulos

Uuden verkkolehden käyttökokemus on saanut paljon kiitosta ja sivustolla käytetty aika on kasvanut huomattavasti. Digijulkaisun sekä printtilehden lukijamäärät ovat kasvaneet tavoitellusti käsi kädessä. Verkkolehden artikkelien aiempaa tasaisempi tahti tukee kymmen kertaa vuodessa julkaistavaa paperista lehteä, korostaen Kiinteistölehden ajantasaisuutta.

Myös toimituksen sisäinen työ on helpottunut, ja nykyään aikaa voidaan käyttää enemmän laadukkaan sisällön tuottamiseen teknisen painin sijaan.

# Projektin kohokohdat
– Toimituksellinen etusivu
– Integraatio toimitusjärjestelmään
– Maksumuuri
– Integraatio jäsenrekisteriin
– SSO-kirjautuminen
– Erilaiset artikkelityypit
– Sujuva sisältömigraatio

”Onnistuimme yhdessä toteuttamaan projektin yhdistämällä palvelusuunnittelun sekä ketterän kehityksen puhtaasti etänä. Projektityöskentelyssä yhteistyömme perustui avoimuuteen ja rehellisyyteen: haastoimme toisiamme, annoimme palautetta ja arvioimme toistemme ideoita niin liiketoiminnan kuin teknisen toteutuksen osalta. Onnistuneiden projektien edellytys on läpinäkyvä kommunikointi ja säännölliset tapaamiset.”
– Jani Ojala, kehitysjohtaja


Sinua voisi kiinnostaa myös

Eläkeläisten yhdistys-sivustot

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat Valtakunnallisen Eläkeläiset ry:n paikallisyhdistykset olivat tuoneet toimintaansa nettiin ja luoneet monenkirjavia sivustoja omatoimisesti. Toisaalta kaikilla pienemmillä yhdistyksillä ei ollut vielä sivustoa ollenkaan. Näistä lähtökohdista Eläkeläiset ry halusi ryhtyä tarjoamaan paikallistoimijoille yhtenäistä ja helppokäyttöistä sivustopalvelua. 200+ paikallisyhdistystä 180+ sivustoa Tavoitteet Äärimmäisen helppo sisältöjen hallinta Selkeät ja saavutettavat sivustot Yhteisen tapahtumakalenterin jouheva toiminta Yhteyshenkilöiden päivittämisen suoraviivaisuus […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on paljon muutakin kuin ammattikoulu. LHKK pitää sisällään mm. sivuston lhkk.fi, Forssan ammatti-instituutin sivuston (fai.fi) ja Faktian sivuston (faktia.fi), jotka toimivat kaikki sulassa sovussa WordPressin Network-, eli Multisite-ympäristössä. Tavoitteet Käyttäjäkokemuksen parantaminen loppukäyttäjille ja sisällöntuottajalle Saavutettavuuden parantaminen (AA-taso) Kärkikohderyhmien palveleminen Koulutus- ja kurssihaun parantaminen Täysin räätälöity, ei valmisteemaa sekä tyylikäs ja selkeä käyttöliittymä Visuaalisesti […] Lue lisää

Padasjoen kunta

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtötilanne Padasjoen kunnan sivustoa lähdettiin uudistamaan loppuvuodesta 2022, koska vanhan verkkopalvelun käytettävyys ei vastannut enää tämän päivän vaatimuksia, muunmuassa saavutettavuudeltaan. Tavoitteet Uusien asukkaiden houkuttelu Padasjoelle Matkailun elävöittäminen (vapaa-aika, kesäkävijät) Elinvoiman kasvattaminen Erinomainen käyttökokemus niin kävijälle kuin ylläpitäjällekin Yksi kumppani sivuston toteutukseen, ylläpitoon ja jatkokehitykseen Ylläpidon ja hallintapaneelin helppous Moninaisten kohderyhmien huomiointi (saavutettavuus) Latausnopeus, saavutettavuus, hiilijalanjälki […] Lue lisää

Ylva

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Ylva halusi uudistaa verkkosivustonsa tukemaan strategisia tavoitteitaan entistä vahvemmin ja vahvistamaan liiketilojensa näkyvyyttä. Yhteistyön lopputuloksena syntyi tyylikäs ja käyttäjäystävällinen sivusto, joka esittelee Ylvan liiketilat selkeästi ja uskottavasti, tavoitteenaan kasvattaa yhteydenottojen ja konversioiden määrää. Tavoitteet Esitellä Ylvan omistamat tilat ja asunnot helposti löydettävästi ja selkeästi. Selkeyttää käyttäjäpolkuja, jotka johtavat laadukkaisiin liideihin. Päivittää sivuston ilme vastaamaan […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun