Kemi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Kemin kaupungin syksyllä 2018 uusitun brändin myötä tuli ajankohtaiseksi uusia myös kaupungin verkkosivut. Valun toimittamaan verkkopalvelu-uudistuksen kuuluivat konseptointi, visuaalinen suunnittelu ja tekninen toteutus.

Sivustollaan Kemin kaupunki haluaa korostaa sujuvaa arkea, käytännöllisyyttä ja kansalaisen palvelemista organisaatiolähtöisyyden sijaan. Sivustolla pyritään välittämään mielikuvaa aktiivisesta, vastuullisesti vihreästä ja kehittyvästä kaupungista. Sivustolla haluttiin välttää kuvapankkikuvia ja tuoda esille tuoreesti kaupunkia ja sen ihmisiä. Paikallisen valokuvaajan Nina Suden sivustoa varten ottamat valokuvat tuovatkin raikkaasti ja lämpimästi esille kaupunkilaisia ja kaupungin työntekijöitä.

Aiemmalla sivustolla oli hyvin paljon päivittäjiä ja yhtenäiset linjaukset puuttuivat. Osittain siitä johtuen sivusto oli sekava. Uudistuksen myötä sivuston päivittäjien määrä putosi kymmenesosaan aiemmasta. Näin sisältö saadaan jatkossakin pysymään yhtenäisenä. Päivittämistä helpottaa se, että sivustolla on selkeä rakenne ja kaikella on oma paikkansa.

Rakenteellinen selkeys auttaa päivittäjien lisäksi myös sivuston käyttäjiä. Navigointi raikkailla sivuilla on helppoa. Kattava sivustokokonaisuus sisältää palveluita esittelevien sisältösivujen ja ajankohtaissisältöjen lisäksi tapahtumakalenterin, yhteystietohakemiston sekä kriisiviestintätoiminnot. Kuulutukset tuodaan Dynasty-järjestelmästä ja Meri-Lapin uutiset ViidakkoMonitor-palvelusta RSS-syötteenä. Myös Kemin Energian ja Veden häiriötiedotteet tulevat syötteenä.

Toimiva haku on tärkeä sivuston käyttökokemusta parantava tekijä. Kemin sivustolla tiedon löydettävyyteen on panostettu Valu Search -hakupalvelun avulla. Se on asiakkaan mielestä osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi ja muutoinkin uudistuksen lopputulos vastaa odotuksia.

Sivujen julkaisu osui koronan aiheuttamaan poikkeustilaan. Uusista sivuista oli heti hyötyä, koska korona-infosivu saatiin näyttävästi ja selkeästi esille. Sivustosta ovat valmistumassa myös englannin-, ruotsin- ja kiinankieliset versiot.

“Erityisen myönteisesti yllättivät Valun visuaaliset suunnittelijat. Upein oivallus olivat aaltomaiset yläkuvat, joiden muotokieli lähtee Kemin kaupungin silhuettilogosta. Nopeasti ottivat kiinni siitä, mitä kaipasimme ja halusimme.”

“Valu Search kannatti ostaa. Kategorioiva tehohaku toimii hienosti. Toimiva haku on todella tärkeä.”

Teija Laurinolli, viestintäsuunnittelija, Kemin kaupunki

Lue lisää: Kunnan sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Talentia – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Raikas ilme tukee jäsenviestintää Talentia on yli 26 000 korkeasti koulutetun sosiaalialan ammattilaisen ammattijärjestö. Verkkosivuston uudistus käynnistyi jäseniltä kerätyn palautteen pohjalta. Sivustolta toivottiin helpommin hahmotettavaa rakennetta ja pirteämpää ulkoasua. Valun suunnittelema uusi ilme on kepeä, innostava ja lämmin. Se hyödyntää kontrasteja, kuvituksia ja Talentian brändivärejä pelaten saumattomasti yhteen teknisten ratkaisujen kanssa. “Uudistettu rakenne ja selkeä […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Janakkala – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kimmokkeena kuntalaisten palaute Janakkala on vilkas, yli 16 000 asukkaan kunta Kanta-Hämeessä. Verkkosivuilla tiedotettavaa riittää runsaasti. Kun edellisen sivuston tekninen alusta vaati päivitystä, päätettiin samalla uudistaa sivustoa muutoinkin. Uudistuksen pohjaksi toteutetun palautekyselyn perusteella kuntalaiset kokivat tiedon olevan liian monen klikkauksen päässä ja kaipasivat selkeämpiä polkuja etsimänsä tiedon luo. Viestintäsuunnittelija Heidi Lampsijärven johdolla kunnan sisällöntuottajat tarttuivat […] Lue lisää

Neova

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Neova on kansainvälinen, uusiutuvaan energiaan, kestävään kasvattamiseen sekä aktiivihiilituotteisiin keskittyvä yritys. Sillä on toimintaa 10 maassa ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Neovan brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa myös verkkosivusto visuaalisesti moderniksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi. Vanhan verkkosivuston alusta oli tullut tiensä päähän ja tavoitteena olikin uudistaa sivusto nykyaikaiseksi sekä sisältä että ulkoa. Tekniseen toteutukseen sisältyi myös laaja […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun