Heinolan kaupunki

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Heinolan kaupunki sai keväällä 2021 uuden verkkosivuston. Uudistuksen taustalla oli useita tavoitteita, joista kaupungin viestinnän asiantuntija Riikka Savelan mukaan kaikki saavutettiin.

– Kaupunkilaisille ja muille käyttäjille haluttiin tarjota sivusto, jolla olisi entistä helpompaa asioida näyttöpäätteestä riippumatta.
– Sivuilla huomioitiin saavutettavuusdirektiivin asettamat velvoitteet.
– Sivuston visuaalinen ilme uudistettiin onnistuneesti. Myös pääsivuston ja erillissivustojen ilmeitä yhdenmukaistettiin.
– Ylläpitäjien työ helpottui, sillä uusi alusta on erittäin helppokäyttöinen.
– Myös kaupunkilaisten osallistaminen projektiuudistukseen onnistui.

Valu toteutti sivuston konseptoinnin, visuaalisen suunnittelun sekä teknisen toteutuksen. Savelan mukaan yhteistyö Valun kanssa sujui erittäin saumattomasti ja hyvässä yhteistyöhengessä. Projekti eteni mallikkaasti aikataulussaan ja tiivis yhteistyö varmisti sen, että kaikki osapuolet olivat tietoisia projektin kulusta.

Yhteistyö Valun kanssa jatkuu, sillä pääsivustoa kehitetään jatkuvasti ja lisäksi työn alla on erillissivustoprojekteja. Myös Valun tukipalvelu on asiakkaan käytössä kaikissa pulmatilanteissa.

Käyttäjähallintaa ja ylläpitoa helpottavat integraatiot

Heinolan verkkosivu-uudistuksessa siirryttiin kokonaan uuden alustan käyttöön. WordPress osoittautui toivotunlaiseksi helppokäyttöiseksi alustaksi. Vaikka siirtyminen vanhasta järjestelmästä uuteen oli varsin suuritöinen, projektissa mukana olleet ylläpitäjät kaupungin eri toimialoilta ottivat uuden verkkosivualustan innolla vastaan.

Heinolan sivustolle toteutettiin käyttäjätunnusten hallintaa helpottavat Azure AD-integraatiot kahta eri identiteettipalvelinta vasten. Lisäksi sisällöntuottajien työtä helpotettiin yhteystietojen tuonnilla ulkoisesta järjestelmästä. Integraation ansiosta kaikki yhteystietokortit päivittyvät ajan tasalle päivittäin ilman manuaalista työtä. Myös palvelutietovarannon tietoja hyödynnetään osana sivustoa integraation kautta.

Kaupunkilaiset mukaan kehittämiseen

Sivustouudistuksen yhteydessä kahlattiin kaikki materiaali läpi saavutettavuuden näkökulmasta ja ylläpitäjät pitävät jatkossakin kiinni siitä, että uusille sivuille ei tuoda materiaalia, joka ei ole saavutettavaa. Kun yhteisesti sovittuja pelisääntöjä noudatetaan jatkossakin, on tuloksena laadukasta sisältöä.

Myös kaupunkilaisia osallistettiin projektiuudistukseen ja heinolalaisia pyydettiin kommentoimaan sivustoa sen välivaiheessa. Verkkosivuista otetaan jatkuvasti vastaan palautetta ja niitä pyritään kehittämään mahdollisimman hyvin kaupunkilaisia palveleviksi. Kaupunkilaisilta kerätään myös aktiivisesti kuvamateriaalia sivuille.

Lue lisää: Kunnan sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

GRK – Verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

GRK:n verkkosivuston uudistaminen Uusi sivusto tuo yhtiön monipuoliset palvelut esiin GRK on yksi Suomen johtavista infra-alan yrityksistä, joka Suomen lisäksi toimii myös Ruotsissa ja Virossa. Yhtiön verkkosivuston uudistustarve nousi strategisista muutoksista ja vanha sivusto ei enää vastannut nykytilanteen tarpeisiin. Uudistusprojekti lähti liikkeelle Valun Ville Juvosen vetämistä konseptisuunnittelun työpajoista, joiden lopputuloksena korostettiin GRK:ta monipuolisena infra-alan toimijana. […] Lue lisää

Sport Event Management Finland – markkinointisivusto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kansainvälinen käyntikortti urheilulle Sport Event Management Finland (SEMF) tekee Suomea tunnetuksi kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjille ja urheilijoille. Yksikkö toimii Lahti Region Oy:n (visitlahti.fi) yhteydessä. Hankkeen taustalla on viisi eri kaupunkia sekä laaja urheilu- ja matkailunedistämisverkosto. Osana hanketta haluttiin rakentaa markkinointisivusto Sportsfinland.com. Se kokoaa urheilutoimijoita kiinnostavat tiedot yhteen paikkaan ja tuo esiin kaupunkien tarjontaa. Sivusto tukee myös […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Marttaliitto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää. “Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Talentia – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Raikas ilme tukee jäsenviestintää Talentia on yli 26 000 korkeasti koulutetun sosiaalialan ammattilaisen ammattijärjestö. Verkkosivuston uudistus käynnistyi jäseniltä kerätyn palautteen pohjalta. Sivustolta toivottiin helpommin hahmotettavaa rakennetta ja pirteämpää ulkoasua. Valun suunnittelema uusi ilme on kepeä, innostava ja lämmin. Se hyödyntää kontrasteja, kuvituksia ja Talentian brändivärejä pelaten saumattomasti yhteen teknisten ratkaisujen kanssa. “Uudistettu rakenne ja selkeä […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun