Pelastakaa Lapset ry

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Tärkein ulkoinen viestintäkanava koki isoja muutoksia

Pelastakaa Lapset ry työsti pitkään omatoimisesti verkkosivustonsa uudistusta. Hanke oli alkanut elää omaa elämäänsä ja siitä oli tullut jo hyvin sokkeloinen. Lopulta Pelastakaa Lapset ry päätti joulukuussa 2022, että se haluaa tehdä selkeän ja kokonaisvaltaisen uudistuksen omat kohderyhmänsä huolellisesti huomioiden. Yhteistyökumppaniksi valittiin Valu Digital.

Pelastakaa Lapset ry:n hankkeen vetäjänä toimi IT-johtaja Juha Karenniemi, joka vastasi siitä, että uusi verkkopalvelu valmistuu aikataulussa ja sovitusti. Valun projektipäälliköksi valikoitui Petri Kananen. Ensimmäiset projektipalaverit pidettiin saman tien tammikuussa 2023.

Lahjoittamisen helppous keskiöön

Juha Karenniemi kertoo, että toiveet uudistukselle oli moninaiset, mutta tietyt ydintoiminnot korostuivat: lahjoittamistoiminnot ja lahjoitusliikenteen integraatiot.

Karenniemen mukaan uudistushanke meni tosi hyvin ja tavalla, jolla pystyttiin taklaamaan tyypillisiä vaaranpaikkoja. Joustavuus ja sujuva viestintä oli tässä tärkeää. Vaikeista kohdista päästiin eteenpäin keskustelemalla.

– Valun projektimalli auttoi ja toimi meillä tosi hyvin. Hanke eteni aikataulusta kiinni pitäen, mikä oli minun näkökulmastani tärkeää, Juha Kareniemi kertoo.

Sivusto julkaistiin 7.9.2023 ja siitä viikon päästä Pelastakaa Lapset lanseerasi tärkeän joulukeräyksensä.

Karenniemen mukaan uudistus toi odotettua muutosta sivuston tarkoitukseen ja painopisteisiin.

– Tähän päivämäärään mennessä viime vuonna oli kerätty 2000 euroa, nyt jo 20 000. Meille on tärkeää aikataulun lisäksi se, että sivusto toimii. Sivuston kävijöistä suurin osa on lahjoittajia ja kymmeniä miljoonia euroja kerätään tätä kautta hyväntekeväisyyteen, Karenniemi kertoo.

Myös sisäisesti puhuttiin merkittävästä hankkeesta, sillä Pelastakaa Lapset ry:stä noin 50 henkilöä osallistui jollakin tasolla uudistukseen.

Laajat integraatiot lahjoitusliikennettä turvaamaan

Verkkosivuston uudistusprojekti sisälsi laajoja lahjoitusliikenteeseen liittyviä integraatioita verkkopalvelun ja järjestön muiden järjestelmien välillä. Karenniemi on tyytyväinen siihen, miten kaikki asiat käytiin huolella läpi ja että Valu osallistui aktiivisesti keskusteluun myös toisten järjestelmätoimittajien kanssa. Mukana oli myös kaikkien toimijoiden kesken yhteistestaamista, minkä myötä saatiin nopeasti vastauksia kokonaisuuden toimintaan liittyen. Valun asiantuntijuus oli Karenniemen mukaan jatkuvasti läsnä ja lopputuloksena kaikki toimii.

Tiukka aikataulu piti

Pelastakaa Lapset ry:n mukaan Valun toiminnassa parasta oli se, että vaikka projektilla oli erittäin tiukka aikataulu, sen mukaisesti mentiin.

– Välillä projektipäällikkö joutui varmasti etsimään lisäresursseja ja käymään meidän kanssamme keskusteluja. Aikataulu oli meille kuitenkin todella tärkeä, koska joulukeräys painoi päälle, eikä sellainen rahavirta saanut vaarantua. Aikataulussa kuitenkin pysyttiin ja se herättää suurta luottamusta, Juha Karenniemi kertoo.

Karenniemi kertoo, että dialogi Valun projektipäällikön kanssa toimi hyvin ja Valun asiantuntijuus toi projektiin varmuutta ja sujuvuutta.

Pelastakaa Lapset kertoo olevansa projektiin todella tyytyväisiä ja nostaa esiin muutaman seikan, mikä siihen on erityisesti vaikuttanut:

  • Valun ymmärrys ja osaaminen: Valun tapa toimia on sellainen, että me asiakkaana osasimme vastata oikeisiin kysymyksiin ja Valusta osattiin kysyä oikeita kysymyksiä. Valu pystyi sparraamaan meitä tosi hyviin ratkaisuihin perustellen valinnat.”
  • Viestintä: pystyimme reagoimaan eri tilanteisiin ja sellaisiin asioihin, mitä ei oltu osattu ennakoida – sellaiset pystyimme käsittelemään hyvässä yhteishengessä.”
  • Jämäkkyys projektinhallinnassa: projektin aikataulun pitäminen jatkuvasti tapetilla. Se oli yksi vahvuus mikä mahdollisti tämän.”

– Jos pitäisi Valulle antaa tähtiä, antaisin neljä viidestä, koska projektin häntiä on vielä käynnissä. Jos ihan kaikki olisi saatu tehtyä ajallaan, antaisin viisi tähteä. Hankkeessa oli läsnä ja aistittavissa tosi hyvä Valun yhteishenki, ihmisten välinen luottamus ja tiedonkulku: kaikki tiesivät saman asian samaan aikaan, mikä ei ole itsestäänselvää.

– Kiitoksia kaikille tekijöille, oli mahtava ja laaja hanke, Juha Karenniemi päättää.

Ison mittaluokan projekti

Valun projektipäällikkö Petri Kananen kertoo, että Valu ja Pelastakaa Lapset lähtivät yhdessä liikkeelle konseptivaiheesta alkaen. Sen jälkeen suunniteltiin käyttöliittymä ja visuaalisuus sekä tekninen toteutus WordPress Gutenberg-lohkoineen. Käytössä oli Valun ketterä projektimalli.

– Projektin mittaluokka oli iso jopa Valulle. Jo pelkästään lahjoituskokonaisuus oli erittäin järeä sisällölltään, Petri kuvailee.

Kananen on erityisen ylpeä lahjoituskokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta.

– Syksyllä julki tuleva aineettomien lahjojen toivekauppa on tehty mittatilaustyönä asiakkaalle ja uskon, että saimme asiakkaalle parhaan mahdollisen ratkaisun.

– Lisäksi on hienoa olla mukana merkityksellisessä työssä. Kykenimme tarjoamaan asiakkaalle korkeatasoisia ratkaisuja ja toteutimme ne aikataulussa. Se oli palkitsevaa. Eikä tässä olla tekemässä pelkkää teknologiaa vaan sivuston aihepiiri ja tarkoitus merkitsevät myös itselleni paljon, Petri kertoo.

Hankkeessa oli läsnä ja aistittavissa tosi hyvä Valun yhteishenki, ihmisten välinen luottamus ja tiedonkulku: kaikki tiesivät saman asian samaan aikaan, mikä ei ole itsestäänselvää.
Kiitoksia kaikille tekijöille, oli mahtava ja laaja hanke.

Juha Karenniemi

Erittäin hyvä suoritus projektinhallinnassa ja asiakaspalveluasenteessa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Yrittäjät

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Suomen Yrittäjät on 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, jonka tavoitteena on parantaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Kolmen vuoden aikana huolella toteutetussa Yrittäjien verkkosivuprojektissa uudistettiin pääsivusto Yrittajat.fi ja luotiin uusi, julkisesta verkkopalvelusta erillinen kirjautumisen takana oleva Jäsenpalvelu. Projektin yhteydessä uudistettiin myös Suomen […] Lue lisää

Neova

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Neova on kansainvälinen, uusiutuvaan energiaan, kestävään kasvattamiseen sekä aktiivihiilituotteisiin keskittyvä yritys. Sillä on toimintaa 10 maassa ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Neovan brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa myös verkkosivusto visuaalisesti moderniksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi. Vanhan verkkosivuston alusta oli tullut tiensä päähän ja tavoitteena olikin uudistaa sivusto nykyaikaiseksi sekä sisältä että ulkoa. Tekniseen toteutukseen sisältyi myös laaja […] Lue lisää

Tampereen Energia – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Erityistä: Testatusti tietoturvallinen palvelu

Uusi sivusto antaa markkinoille ja myynnille siivet Tampereen Energian sivustouudistus lähti tarpeesta uudistaa nettisivusto vastaamaan yrityksen uutta, asiakaslähtöisempää strategiaa ja samalla uudistuvaa brändiä. Brändiuudistus alkoi yli kaksi vuotta sitten, ja Valu tuli mukaan kuvaan, kun oli aika lähteä toteuttamaan uutta verkkosivustoa. – Projekti kilpailutettiin vuonna 2021 ja aluksi meillä oli toinen toimittaja, mutta kohtasimme heidän […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Marttaliitto

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Verkkokauppa

Suuren yleisön suosikkisivusto on nyt entistä selkeämpi Kun mielessä on kysyttävää ruoasta tai kotitaloudesta, suomalaiset kääntyvät Marttojen puoleen. Tässä moderni verkkosivusto on tärkeä työkalu. Sitä ylläpitää koko marttajärjestön puolesta Marttaliitto, joka tukee eri tavoin marttapiirien ja -yhdistysten toimintaa ja jäsenviestintää. “Meille oli tärkeää tehdä sivustolle saavutettavuuteen liittyviä muutoksia. Halusimme myös muokata ulkoasun brändi-ilmeemme mukaiseksi”, kertoo […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun