Hollolan kunnan verkkosivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Kunnan verkkopalvelu

Erityistä: Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Hollolan kunta on Päijät-Hämeessä sijaitseva, n. 23 000 asukkaan kunta. Hollolan kunnan brändi oli uudistettu muutama vuosi aiemmin, ja nyt oli aika tuoda brändi esiin entistä paremmin uuden verkkopalvelun (www.hollola.fi) myötä.

Hollolan kunnan aiemmassa, sekä tekniikaltaan että sisällöiltään paikalleen jämähtäneessä verkkopalvelussa kokonaisuus oli hajanainen ja vaikeasti hahmotettava. Uuden verkkopalvelun lähtökohtana olikin käyttäjälähtöisyys ja selkeys. Uudistuksessa haluttiin pitää mielessä erityisesti mobiilikäyttäjät, joita oli lähes yli 75 % kaikista verkkopalvelun käyttäjistä. Myös organisaatiolähtöisyydestä haluttiin lähemmäs loppukäyttäjiä. Kunnan kohderyhmiksi erottautuivat kuntalaisten lisäksi muun muassa matkailijat, päättäjät ja tiedotusvälineet, tulevat asukkaat ja kesäasukkaat sekä yritykset ja potentiaaliset Hollolassa toimivat yritykset.

Uuden WordPress-verkkopalvelun käyttöliittymä haluttiin pitää yksinkertaisena ja mahdollisimman helppokäyttöisenä. Mobiilikäyttäjiäkin ajatellen suunnitteluvaiheessa päädyttiin menu-ikonin taakse sijoitettuun päänavigointiin ja erilaisten laskeutumissivujen hyödyntämiseen osana eri asiointipolkuja.

Koska Hollolan kunta ylläpitää laajalti kunnan tietoja suomi.fi-palvelussa eli palvelutietovarannossa (PTV), oli selvää, että uuteen verkkopalveluun kannattaa suunnitella ja toteuttaa PTV-integraatio. Yksisuuntainen PTV-integraatio helpottaa kunnan sisältöjen ajantasaisuuden ylläpitämistä, kun esimerkiksi palveluiden yhteystiedot päivittyvät automaattisesti verkkopalveluun, jos niihin tulee muutoksia PTV:ssä. Suomi.fi-palveluun päivittyvät tiedot ajetaan kerran vuorokaudessa Hollolan verkkopalveluun, jossa sisältöjä voi nostaa sisältölohkojen avulla halutuille sivuille, kuten mitä tahansa muutakin sisältöä.

Muita ulkoisia sisältöjä verkkopalveluun tuodaan Hollolan Azure Active Directorystä (käyttäjät ja yhteystiedot), Kuntarekry-palvelusta (Hollolan kunnan avoimet työpaikat), Menoinfosta (alueen tapahtumat), CaseM-asianhallintajärjestelmästä (pöytäkirjat, ilmoitukset, muut asiakirjat) ja Liana Mailerista (kunnan uutiskirjeet).

Hollolan verkkopalvelu toteutettiin WordPress Multisite -ratkaisuna, johon suunniteltiin ja kehitettiin kustannustehokkaasti pääsivuston ohella myös Päijät-Hämeen ympäristöterveyden verkkosivusto. Ympäristöterveyden verkkosivusto hyödyntää pääosin samaa teemaa ja elementtejä kuin pääsivusto, mutta värimaailma poikkeaa kunnan väreistä: päävärinä on keltaisen sijaan vihreä. Tutustu Päijät-Hämeen ympäristöterveyden sivustoon https://ymparistoterveys.hollola.fi/

Redandblue vastasi projektissa verkkopalvelun kokonaistoimituksesta eli konseptin ja määrittelyn tarkennuksesta, käyttöliittymän ja ulkoasun suunnittelusta sekä teknisestä toteutuksesta laadunvarmistuksen ja käyttöönottoon liittyvien tehtävien kera.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Taivalkosken kunnan uusi verkkopalvelu

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Taivalkoski on aktiivinen, on noin 4000 asukkaan pohjoissuomalainen kunta, joka sijaitsee usean kansallispuiston lähellä ja on tunnettu puisista vaaroistaan. Taivalkosken kunta valitsi vuoden 2024 alussa redandbluen suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden WordPress-verkkopalvelunsa. Uudistusprojekti vietiin tehokkaasti läpi täysin etätyöskentelyn keinoin, mikä osaltaan mahdollisti myös budjetissa pysymisen. Verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Taivalkosken kunnan verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohtina olivat kunnan uuden […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Työkanava

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Työkanava tarjoaa vastuullisia ja tuettuja työnvälitys- ja henkilöstöratkaisuja. Yhtiön tärkein tehtävä on auttaa osatyökykyisiä työnhakijoita työllistymään hakijan osaamista ja kykyjä vastaaviin työtehtäviin. Työkanava Oy palkkaa osatyökykyiset suoraan työsuhteeseen ja välittää heidän työpanostaan yrityksille. Työkanava Oy perustettiin valtion alaiseksi yhtiöksi 2022. Redandblue pääsi toteuttamaan Työkanavan ensimmäiset verkkosivut – tietysti saavutettavasti. Lähtökohta Työkanavan verkkopalvelulla tavoitellaan niin työnantajia […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Suomen kulttuurirahaston verkkopalvelu

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Strateginen uudistus Suomen Kulttuurirahaston (SKR) verkkosivusto on uudistettu tukemaan säätiön strategisia tavoitteita. SKR pyrkii toimimaan valtakunnallisena muutosvoimana tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi sekä edistämään moniarvoisuutta ja kestävyyttä yhteiskunnassa. Uudistustyössä keskityttiin kolmeen keskeiseen viestinnälliseen tavoitteeseen: SKR:n tunnettuuden kasvattaminen Tieteen, taiteen ja kulttuurin merkityksen vahvistaminen yhteiskunnassa Käyttäjäkokemuksen kehittäminen Redandblue vastasi SKR:n uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta WordPress-alustalle. […] Lue lisää

Vuoden huiput -verkkosovellus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Grafian järjestämä Vuoden Huiput on Suomen merkittävin luovan suunnittelun kilpailu, joka on suunnittelijoiden itsensä vuonna 1980 perustama. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen ja suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu kilpailu, festivaali, palkintogaala, palkittuja töitä esittelevä näyttely sekä vuosikirja. Kilpailussa on 15 sarjaa luovan suunnittelun eri osa-alueilta. Lähtökohdat Vuoden huippujen verkkosivut […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun