Some-aikakausi tarvitsee myös harkittua kritiikkiä ja arvosteluja
Elämme tällä hetkellä internet-maailmassa, jossa erilaiset some-vaikuttajat tekevät kaupallista yhteistyötä brändien kanssa ja kehuvat tuotteita ja palveluita ammatikseen. Sanomalehdet taas vähentävät koko ajan kritiikkiä ja arvosteluita valikoimastaan. Tämä vähentää harkitun kritiikin ymmärrystä ja sietokykyä, ja ilmiö koskettaa myös yritysmaailmaa, ei pelkästään kulttuuria ja kuluttajien maailmaa.
Tästä mediaympäristön muutoksesta kirjoitti kesällä Helsingin Sanomien Suna Vuori, kohteena taiteen kritiikki ja arviointi.
”Suurin osa lehdistä noteeraa kulttuuria yhä vähemmän ja pienemmin, ja televisiosta sitä joutuu etsimään suurennuslasilla. Kulttuuritoimituksia on lakkautettu, omaa taidekritiikkiä julkaistaan maakuntalehdistä enää muutamissa, ja niissä harvoissakin se on maksullista eli jää useimmilta näkemättä. Toimittajat eivät ainakaan Helsingissä ole enää vuosiin ehtineet tiedotustilaisuuksiin, joten niitä ei enää juurikaan järjestetä.
Siksi uuden median influensserit eli vaikuttajat ovat nyt ne, jotka luovat tapahtumille ja teoksille näkyvyyttä.
He tulevat, kun kutsutaan, ja tekevät sitä mitä heiltä tilataan. Moni hoitaa työnsä hyvin – jotkut rahapalkalla, jotkut saamiaan etuja vastaan.”
Positiivisesta some-näkyvyydestä onkin tullut yhä isompi asia yhä useammalle taholle. Yrityksetkin pyrkivät tekemään yhteistyötä erilaisten vaikuttajien kanssa, jotta saisivat positiivisia kommentteja ja näkyvyyttä sopivassa yhteydessä. Tästä asiasta on puhuttu jo jonkin aikaa vaikuttajamarkkinointina, joka vaikuttaa toimivan erityisesti nuorten kohderyhmien maailmassa.
”Vaikuttajamarkkinointi on vahvassa kasvussa, ja sen kohdeyleisöt ovat yhä nuorempia ja alttiimpia muodostamaan maailmankuvansa seuraamiensa tilien perusteella. Nuorimpien somekäyttäjien suosima Tiktok on jo influensserialustoista selvästi suurin ja tuo tuhansille sisällöntuottajille elannon.
Jos omat viestintäkanavat täyttyvät tämänkaltaisesta ”informaatiosta”, alkaa kaikenlainen kritiikki, myös ammattilaisten kirjoittamat taidearviot, helposti näyttää ilkeilyltä, ikävältä ränttäykseltä, jopa vihapuheelta. Nyanssit, kontekstit ja funktiot häviävät.
Kritiikinlukutaidon heikkenemisestä on jo lukuisia käytännön esimerkkejä. Sen seurauksista olemme nähneet kenties vasta jäävuoren huipun – eikä tämä koske ainoastaan taidetta vaan kaikkea itsenäistä ajattelua ja demokratiaa.”
Suna Vuoren esseetä kommentoi Twitteriksikin joskus kutsutussa palvelussa myös viestinnän professori Pekka Isotalus.
Maksettu positiivisuus on tietysti myös tarpeellista. Jos ei maksa, voi some täyttyä negatiivisista kommenteista. Ihmiset jakavat yleensä paljon herkemmin negatiivisia kommentteja kuin positiivisia kommentteja. Täten monelle brändille, yritykselle tai tapahtumalle on tärkeätä tasapainottaa tilannetta hankkimalla maksettua näkyvyyttä erilaisten vaikuttajahahmojen kautta.
Tämä johtaa kuitenkin käytännössä siihen, että some jakautuu monen asian kohdalla täysin negatiivisiin ja täysin positiivisiin lausuntoihin. Tällainen ympäristö on käytännössä huutokilpailu, jossa mitataan enemmän sitä, kuka sanoo, kuin mitä sanotaan.
Ja mitä vähemmän mediaympäristössämme on kritiikkiä, analyysiä ja kaupallisesti riippumatonta kommentointia, sitä huonommin sellaisen roolia ymmärretään. Kuluttajien ja yritysmaailman ammattilaisten kannalta on kuitenkin aivan kriittistä, että ostopäätösten ja muiden valintojen tueksi on riippumatonta ja harkittua arviointia. Jos sellaista ei ole, olemme lähipiirimme tai maksetun mainonnan armoilla.
Ihmisten suhteen on sanonta, että jos ei ole mitään positiivista sanottavaa, ei kannattaisi sanoa mitään. Tässä on ideaa, mutta tämäkään ei ole hyvä ratkaisu kaikkiin tilanteisiin. Jos kukaan ei uskalla ilmiantaa häiriköitä ja pahantekijöitä, saa ikävä toiminta vain jatkua.
Sama pätee yrityksiin ja tuotteisiin. Jos toistellaan vain positiivisia asioita, eivät ongelmat pintaudu, eivätkä yleensä korjaannu. Pelkkää positiivisuutta levittävä ympäristö ei kannusta parantamiseen, ei ainakaan kun kyse on yrityksistä.
Tämänkaltaisessa ympäristössä aidosti hyvät toimijat eivät myöskään erotu massasta. Ilmiö johtaa vain lisääntyvään huuto- ja kauneuskilpailuun.
Some-hehkutuksella on paikkansa, mutta harvalle alueelle sopii vain kilpailu hehkutuksen määrällä. Hehkutuksen ja negatiivisten kokemusten välissä on tärkeätä olla riippumatonta analyysiä ja kritiikkiä. Tämä on etenkin aidosti rehellisten ja hyvien toimijoiden ja yritysten etu.
PSS. Lisälukemisena tähän aiheeseen toimii pitkä artikkeli The Atlanticista, jossa pohditaan, mitä tapahtui The Wirecutter -arviointisivustolle, kun The New York Times osti palvelun ja alkoi vaatimaan yhä enemmän sisältöjä ja lukijoita, laadun kustannuksella, tietysti.