Kopar

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Koparin koko brändi koki raikastuksen ja myös sivusto haluttiin uudistaa samassa yhteydessä niin tekniikan kuin ulkoisen ilmeen osalta.​ Vanha sivusto oli tukkoinen ja tekstipätkät olivat pitkiä. Uudesta sivustosta haluttiin selkeä ja raikas, mikä kuvastaa paremmin uudistunutta brändi-ilmettä ja tekee sivustosta käyttäjäystävällisemmän. Koparin yhteistyökumppani Staart suunnitteli sivuston leiskan ja me teimme verkkosivuston teknisen toteutuksen leiskan pohjalta.

Leiskassa oli käytetty paljon erilaisia nostoelementtejä, kuvia ja jaksotuksia. Nämä tekivät sivustosta kiinnostavan ja omaleimaisen, mutta lisäsivät luonnollisesti toteutuksen työvaiheita.  Aloitimme koodaustyön tutustumalla perusteellisesti leiskaan ja pilkkomalla sen pienempiin palasiin. Niputimme sitten eri elementit tyypeittäin ja hahmottelimme niiden suhdetta toisiinsa. Tämä lisäsi projektin kustannustehokkuutta, sillä jokaista elementtiä oli turha lähteä koodaamaan nollasta. Myös elementtien monipuolinen käyttö ja myös ylläpito helpottui näin huomattavasti.

Kun varsinainen kehittämistyö pääsi alkamaan, täytyi vielä varmistaa suunnittelijalta mieleen nousseita kysymyksiä. Kaikki toiminnot eivät välttämättä näy leiskassa, jolloin ne on parempi kysyä suoraan leiskan tekijältä. Näin vältytään virheiltä ja uudelleentekemiseltä.

Leiska oli monipuolinen ja erilaisia custom-lohkoja oli paljon. Pelkästään valikon tyyli oli pitkälle kustomoitu. Sivustolla on iso meganavi ja siinä linkkejä kolmessa tasossa. Meganaville on kolmea eri asettelua, joita käytetään päävalikon eri osioissa. Lisäksi sivustolle oli suunniteltu tarkka värimaailma sekä esimerkiksi kuvien ja elementtien muodot. Brändille valittu fontti on maksullinen, mikä lisäsi jonkin verran (vuosi)kustannuksia fontin lisenssin muodossa.

Teknisen toteutuksen jälkeen alkoi varsin massiivinen sisällönsyöttöprosessi. Uusista elementeistä puuttui osin sisältöä ja myös vanhaa tekstiä täytyi tehdä uusiksi, joten sisällönsyöttövaihe oli projektissa keskimääräistä pidempi.

Lopputuloksena syntyi näyttävä verkkosivusto, joka ei todellakaan ole liukuhihnatavaraa!


Sinua voisi kiinnostaa myös

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Management Institute of Finland MIF Oy

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

MIF eli Management Institut of Finland on Suomen johtava yksityinen työelämän kouluttaja, jonka asiakkaat etsivät verkosta tietoa koulutuksista, ilmoittautuvat verkon kautta ja myös osallistuvat yhä enemmän koulutuksiin pitkälti etänä verkon yli. MIFin vanhan sivuston rakenne oli pitkälti organisaatio- ja brändilähtöinen, jolloin yksittäisen asiakkaan oli vaikea löytää tarvitsemaansa tietoa. MIF toivoi, että uusi sivusto olisi asiakasystävällinen ja selkeä, tukisi Google-hakuja, toimisi hyvin myös mobiilissa sekä toisi lisää ilmoittautumisia. MIF toivoi […] Lue lisää

Camtronic

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Camtronic Oy on hienomekaniikan suunnittelu-, koneistus-, kokoonpano- ja alihankintapalveluja tarjoava yritys. Yrityksen kotipaikka on Ylivieska, mutta asiakkaat sijaitsevat koko Suomen alueella. Camtronicissa tunnistettiin tarve markkinoinnin tuomisesta nykyaikaan. Yritys halusi palvella paremmin niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin asiakkaitaan. Verkkoasema toteutti Camtronicille aluksi verkkopalvelu-uudistuksen, johon sisältyi sisällöntuotanto sekä WordPress-pohjainen modulaarinen sivusto. Modulaarisuus teki sivustosta helposti muokattavan, käyttäjäystävällisen ja […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Hoivatilat

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Hoivatilat Oyj tuottaa koulu- ja hoivatiloja palveluna. Valmis rakennus oheispalveluineen vuokrataan yritysten ja kuntien käyttöön, jolloin operaattorit voivat keskittyä omien palveluiden tuottamiseen. Hoivatilat.fi:n verkkosivuston edellinen versio oli vuodelta 2016. Vuonna 2021 sivusto oli jäänyt Hoivatilojen nykytilanteesta jälkeen. Toiminta oli mm. laajentunut Ruotsiin. Tarvittiin uusi sivusto kieliversioineen. Verkkoasema toteutti Hoivatilat Oyj:lle uuden sivuston teknisen toteutuksen, sisällön […] Lue lisää

Promeco

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Promecon verkkosivusto oli tullut tiensä päähän. Sivusto oli vanhanaikainen – se näytti vanhalta, mutta erityisesti se oli teknisesti uudistamisen tarpeessa. Myöskään verkkosivustolla ollut sisältö ei vastannut enää Promecon nykyistä liiketoimintaa.   Olemme olleet Promecon kumppani markkinoinnissa jo pidempään. Olikin luontevaa, että otimme myös verkkosivuprojektin hoitaaksemme. Uudistuksessa sivusto tuotiin visuaalisesti nykyaikaan ja koodattiin kokonaan uusiksi. Uudistuksessa otettiin […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun