Hoivatilat

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Erityistä: Sisällöntuotantotuki asiakkaalle osana projektia

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B) -kategoriasivulta.

Hoivatilat Oyj tuottaa koulu- ja hoivatiloja palveluna. Valmis rakennus oheispalveluineen vuokrataan yritysten ja kuntien käyttöön, jolloin operaattorit voivat keskittyä omien palveluiden tuottamiseen.

Hoivatilat.fi:n verkkosivuston edellinen versio oli vuodelta 2016. Vuonna 2021 sivusto oli jäänyt Hoivatilojen nykytilanteesta jälkeen. Toiminta oli mm. laajentunut Ruotsiin. Tarvittiin uusi sivusto kieliversioineen.

Verkkoasema toteutti Hoivatilat Oyj:lle uuden sivuston teknisen toteutuksen, sisällön syötön ja kieliversiotuotannon ja tekee verkkosivuston teknistä ylläpitoa ja sivuston kehitystyötä.

Saavutettuja hyötyjä ovat selkeästi olleet vastuun siirtäminen sivuston ylläpidosta ja kehityksestä Verkkoasemalle, mikä on helpottanut asiakkaan omaa työtä.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Promeco

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Promecon verkkosivusto oli tullut tiensä päähän. Sivusto oli vanhanaikainen – se näytti vanhalta, mutta erityisesti se oli teknisesti uudistamisen tarpeessa. Myöskään verkkosivustolla ollut sisältö ei vastannut enää Promecon nykyistä liiketoimintaa.   Olemme olleet Promecon kumppani markkinoinnissa jo pidempään. Olikin luontevaa, että otimme myös verkkosivuprojektin hoitaaksemme. Uudistuksessa sivusto tuotiin visuaalisesti nykyaikaan ja koodattiin kokonaan uusiksi. Uudistuksessa otettiin […] Lue lisää

Bittium Oyj:n vuosikertomus

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: Muu tuotepohjainen toteutus

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Olemme vastanneet pörssiyhtiö Bittium Oyj:n vuosikertomuksen teknisestä toteutuksesta jo kymmenen vuoden ajan. Sisällön vuosikertomukseen tuottaa Mint Company ja meidän vastuullamme on syöttää sisältö verkkosivulle, testata ja viimeistellä sivu sekä julkaista se ennalta määrättynä ajankohtana. Bittium voi luottaa siihen, että vuosikertomus näyttää hyvältä, on virheetön ja se julkaistaan ajallaan. Vuosikertomuksissa aikataulu on usein erittäin tiukka. Bittium ilmoittaa meille muutamaa viikkoa […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Chyde Investin uusi verkkosivusto

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Oy Chyde Invest Ab on erikoistunut sekä uudisrakentamiseen että vanhojen rakennusten restaurointiin Hangossa. Tavoitteena on säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ainutlaatuisuus ja luoda vanhaa ympäristöä kunnioittaen myös uutta. Yrityksen intohimona on tuoda esiin vanhojen rakennusten kauneus ja historia modernin rakentamisen rinnalla. Yritys julkaisee projekteistaan aktiivisesti verkkosivustollaan, mikä tekee sivuston toimivuudesta ja visuaalisesta houkuttelevuudesta ensiarvoisen tärkeää niin […] Lue lisää

Cron-Tek Oy

Tekijä: Verkkoasema Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Cron-Tek Oy on lastuavien metallintyöstökoneiden maahantuoja ja myyjäyritys. Yritys on perustettu vuonna 1988, mutta sen juuret ulottuvat 1900-luvun alkupuolelle, jolloin se tunnettiin Cronvallin metallintyöstökoneosastona. Ensimmäinen työstökone myytiin jo vuonna 1906. Yritys tekee pääsääntöisesti konsultoivaa myyntiä. Sen missiona on erinomainen asiakaspalvelu, ja antaa kattavasti tietoa työstökoneista ja niihin liittyvistä teknologioista investointien tueksi. Aiemmat verkkosivut olivat 2010-luvun […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun