Capman Wealth

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Sopivat lohkot helpottavat sisältötyötä

Capman Wealth sivustouudistuksessa sivustolle luotiin monipuoliset ja asiakkaan tarvetta vastaavat WordPress-lohkot. Sopivien lohkojen avulla sivuston sisällönhallinta on helppoa ja vaivatonta ja kohderyhmille voidaan nostaa esiin haluttuja sisältöjä monipuolisesti ja joustavasti. Esimerkiksi etusivulla on nyt paikka ajankohtaisille kampanjasisällöille. Lisäksi ajankohtaista osiota uudistettiin niin, että osion listaussivu näyttäytyy sivuston käyttäjälle kiinnostavana ja houkuttelevana.

Aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia

Vaikka kyseessä on perusuudistus, lohkojen uudistumisen myötä asiakkaalla on käytössään aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi erilaiset video- ja kuvasisällöt voidaan tuoda esiin nyt kiinnostavammalla tavalla. Asiakkaalle räätälöidyt lohkot antavat monipuolisen välineen tuottaa sisältöjä nopeasti ja helposti tukien omalta osaltaan sisältöjen vaihtuvuutta ja ajantasaisuutta.

Tavoitteena nopeampi sivusto

Ennen sivustouudistusta käytössä oli sivuston latausaikoja hidastavia animaatioita. Uudistuksen yhteydessä myös näistä luovuttiin ja toteutettiin sivu niin, että sivuston latausaika pysyy mahdollisimman lyhyenä.

Huolehdimme myös ylläpidosta

Capman Wealth sivuston toteutus sisältää palvelimen sekä WordPressin ylläpidon, jotka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta sivu noudattaa lainmukaisia evästekäytäntöjä.

Asiakkaan vapaamuotoinen kommentti toteutuksesta

Yhteistyö Trimedian kanssa sujui joustavasti ja ammattitaitoisesti. Erityisen tyytyväinen olin Trimedian kykyihin tuottaa visuaalisesti ja toiminnallisesti eheitä lohkoja nettisivuille. Kommunikaatio läpi projektin oli aktiivista ja avuliasta, joka auttoi uudistuksen viemisessä maaliin tiukassakin aikataulussa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Dcquiz.fi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kyselyn kautta kohti avointa keskustelua raha-asioista Raha-asioista ja taloudesta on joskus vaikea puhua, varsinkin, jos ei tiedä miten kumppani suhtautuu asiaan. Trimedian DigiConsumers-hankkeelle toteuttama web-kysely auttaa näiden kysymyksien pohtimisessa ja yhteisessä käsittelemisessä. Kyselyn toteuttaja on DigiConsumers-tutkimushanke, joka etsii ratkaisuja nuorten ja nuorten aikuisten talousosaamisen ja kulutustaitojen parantamiseen erityisesti digiympäristöissä. Kyselyssä käyttäjä vastaa omaan sekä kumppaninsa […] Lue lisää

Tomerat web-sovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Tomerat on koululuokkien ja ryhmien varainhankintaan suunnattu sovellus. Tomerat koostuu sekä erillisestä markkinointisivusta että selaimen kautta toimivasta räätälöidystä sovelluksesta. Varainhankintasovellus osallistaa lapset ja nuoret mukaan toimintaan. Olemalla aktiivisesti mukana ryhmän varainhankintaprojekteissa ja tapahtumissa, lapset ja nuoret oppivat tärkeitä arjen taitoja, kuten rohkeutta ja sinnikkyyttä, omatoimisuutta, kaveritaitoja sekä rahan arvon ymmärtämistä. Lisäksi he saavat mahdollisuuden yhteiskunnalliseen […] Lue lisää

Pelkosenniemelle uusi kuntasivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Pelkosenniemen kunnalle uuden, saavutettavuuskriteerit täyttävän kuntasivuston, joka vastaa kunnan visuaalisia toiveita ja ilmettä. Sivusto on suunniteltu mukautumaan eri päätelaitteille sekä täyttämään saavutettavuuskriteerit. Monipuoliset lohkot erilaisiin sisältötarpeisiin Sivusto on rakennettu WordPress-julkaisujärjestelmällä hyödyntäen helppokäyttöisiä, muokattavia ja uudelleenkäytettäviä lohkoja. Toteutus sisältää monipuoliset lohkot, kuten herokuvan, tekstilohkon, nostolohkon, videolohkon, kuvan ja tekstilohkon, yhteystietolohkon sekä mahdollisuuden ottaa yhteyttä. Näiden […] Lue lisää

Visit Häme

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Visit Hämeen verkkosivuston uudistuksessa toteutettiin innovatiivinen ratkaisu, joka hyödyntää sisällön tarjoamisessa useita eri rajapintoja. Projektissa luotiin teknisesti vakaa ja joustava verkkosivusto, joka vähentää manuaalista ylläpitotyötä. Sivuston visuaalisesta ilmeestä vastasi Siltanen & Sandberg. Kolmen rajapinnan kautta ajantasaista sisältöä sivustolle Sivustolle toteutettiin kolme eri rajapintaa – Lipas, Datahub sekä Häme Events palveluista. Alueen matkailupalvelut, luontokohteet ja tapahtumat […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun