Reilu kauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 3 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Toteutimme Reilu Kauppa ry:lle verkkopalvelun, jossa yhdistyy yhdistyksen kohderyhmien tarpeiden selkeä haltuunotto, globaali ilmeuudistus ja loppuunjalostetut tekniset kokonaisratkaisut.

Lähtökohta ja tavoitteet
Reilu Kauppa ry:n uuden verkkopalvelun lähtökohtana oli huomioida kuluttajien rinnalla myös muut kohderyhmät (kaupalliset kumppanit sekä media, vaikuttajat ja päättäjät) entistä paremmin ja tarjota heille helposti löydettävää ja kohdennettua sisältöä – tietoa Reilusta kaupasta ja sen toimintatavoista, periaatteista ja siitä, miten toimintaan voi liittyä mukaan. Tiedon jakamisen lisäksi tärkeänä tavoitteena oli myös sivuston sisällön konversio-optimointi sekä sivuston ylläpitämisen ja editoimisen vaivattomuus.

Suunnittelu
Suunnittelu aloitettiin työpajassa, jossa käytiin läpi redandbluen lähettämä ja Reilu kaupan esitäyttämä Web Brief -lomake. Lomakkeen avulla selvitettiin Reilun Kaupan tärkeimmät kohderyhmät ja heidän tarpeensa koskien uutta verkkopalvelua sekä käyttöliittymälliset ja visuaaliset tyylisuuntaustoiveet.

Palvelu suunniteltiin tarjoamaan Reilun Kaupan ydininformaatiota selkeästi lohkoissa esiteltynä heti etusivulta alkaen voimakkaan lohkovärikontrastin säestämänä. Navigaatioon päätettiin tuoda eloa visuaalisuuden avulla – käytettävyyttä tai saavutettavuutta kuitenkaan unohtamatta. Projektin alussa päätettiin, että sivustoa halutaan käytettävyystestata valittujen kohderyhmien edustajilla.

Tekninen toteutus
Tekninen toteutus pohjautuu WordPress-julkaisujärjestelmän päälle rakennettuun helposti hallittavan sivustoon, jossa Reilu Kauppa pystyy omatoimisesti kustomoimaan ja rakentamaan yksittäisiä sivuja lohkoilla. Sivustolle toteutettiin Mautic -integraatio (CRM -järjestelmä) sekä erillinen ”verkkokauppa” -osio.

Verkkokauppa on toteutettu muokkaamalla Gravity Forms -lomaketyökalua materiaalitilaustoimintoa varten. Palvelussa on oma piilotettu osio Reilun Kaupan HREDD – osaamiskeskuksen sisäänkirjautumista varten. Sivustolle tehtiin kieliversiot.

Visuaalisesti vaativan navigaation toiminallisuus toteutettiin siten, että se toimii sulavasti ja intuitiivisesti päätelaiteesta riippumatta.

Tulokset
Reilukaupan sisältöä ja sivuston hakukonelöydettävyyttä optimoitiin redandbluen vetämissä Analytiikkatyöpajoissa.

Verrattuna Reilun kaupan vanhaan verkkopalveluun, uuden palvelun kävijämäärä on kasvanut 60 prosenttia ja sivukatselut nousseet 120 prosenttia. Keskimääräisen istunnon kesto on kasvanut 48 prosenttia.

”Superisti kiitoksia teidän tiimille. Tästä on hyvä jatkaa kehitystä.” -Marika Laine, Reilu Kauppa ry.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Taivalkosken kunnan uusi verkkopalvelu

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Taivalkoski on aktiivinen, on noin 4000 asukkaan pohjoissuomalainen kunta, joka sijaitsee usean kansallispuiston lähellä ja on tunnettu puisista vaaroistaan. Taivalkosken kunta valitsi vuoden 2024 alussa redandbluen suunnittelemaan ja toteuttamaan uuden WordPress-verkkopalvelunsa. Uudistusprojekti vietiin tehokkaasti läpi täysin etätyöskentelyn keinoin, mikä osaltaan mahdollisti myös budjetissa pysymisen. Verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet Taivalkosken kunnan verkkopalvelu-uudistuksen lähtökohtina olivat kunnan uuden […] Lue lisää

Kuluttaja.fi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Kuluttaja-lehti on Suomen suurin testaaja. Lehti testaa tuotteet puolueettomasti puolestasi, jotta saat rahoillesi parasta vastinetta. Kuluttaja-lehteä ylläpitää Kuluttajamedia ry, joka valvoo kuluttajan oikeuksia. Kuluttaja on julkaissut lehteä jo vuodesta 1967 saakka. Palvelusta löytyy myös musta lista ja lukuisia artikkeleita vuosien varrelta. Lähtökohdat Kuluttajan verkkopalvelu kaipasi uudistamista. Yhdistys oli siirtymässä Salesforce-järjestelmään, ja samalla palvelu haluttiin uudistaa. […] Lue lisää

Allianssin verkkopalvelu-uudistus

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Rakensimme Allianssi ry:lle verkkopalvelun, jossa yhdistyy selkeästi erottuva sivuston ilme sekä kattavaa nuorisoalan informaatiota tarjoava verkkopalvelu. Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisoalan palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Allianssi on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, ja jäseninään heillä on yli 140 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan organisaatiota. Tärkein tavoite on nuorten syrjäytymisen ehkäisy. Allianssi edistää nuorten kasvua […] Lue lisää

Editkilpailun uusi verkkosivusto

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Redandblue pääsi uudistamaan Editkilpailun verkkosivut keväällä 2023. Editkilpailu on Aikakausmedian järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vuosittain aikakausmedia-alan parhaita osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin alan monipuolisia onnistumisia ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja. Ennen verkkosivuprojektia Editkilpailu oli uudistamassa visuaalista ilmettään. Sen myötä myös sivuston ilme […] Lue lisää

Framery

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Hankala navigointi huononsi käyttäjäkokemusta Aiemman sivuston epäintuitiivinen navigointi edellytti merkittävää panostusta käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja tiedon helppoon löydettävyyteen. Hakukoneoptimoinnin (SEO) osalta tavoitteena oli korjata URL-rakenteisiin liittyvät haasteet ja mukauttaa sivusto vastaamaan paremmin hakukoneiden vaatimuksia. Konversio-optimoinnilla (CRO) pyrittiin tehostamaan käyttäjäkokemusta ja ohjaamaan potentiaalisia asiakkaita sujuvammin kohti konversioita. Lisäksi paikallisten sivujen epätasapaino suhteessa globaaliin sivustoon vaati korjaamista ja […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun