Kauniaisten kaupunki

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Kauniainen on noin 10 000 asukkaan kaksikielinen kaupunki, joka sijaitsee keskellä Espoota. Kauniaisten vanhan verkkosivuston tekninen alusta tuli elinkaarensa päähän ja sivusto kaipasi muutenkin kipeästi uudistusta. Valu valikoitui uudistuksen toteuttajaksi kilpailutuksen jälkeen.

Projektiin toi lisämaustetta se, että kaupungin kaksikielisyyden takia kaikki sisältö piti tuottaa samantien tuplana. Samoin haastetta toi projektityöskentelyn tapahtuminen täysin etänä. Projektin johto onnistui kuitenkin osallistamaan ja sitouttamaan kaupungin henkilöstön laajasti jo projektin suunnitteluvaiheessa.

Kauniaisten kaupungin hallinnon ja viestinnän suunnittelija Lilian Andergård-Stenstrand kertoo yhteistyön Valun kanssa olleen erinomaista. Palaverikäytänteet Valun kanssa olivat alusta pitäen sujuvat ja Andergård-Stenstrand koki hyvänä, että palavereissa oli Valulta projektipäällikön lisäksi mukana myös muita asiantuntijoita. Valulaiset osallistuivat toisinaan myös kaupungin omiin sisällöntuottajien palavereihin, jolloin kysymykset ja ongelmat saatiin heti ratkottua. Jämäkän projektinhallinnan ansiosta koko ajan oli selvää, mikä on seuraava askel ja mitä on sovittu. Tämän ansiosta projekti eteni kuin juna.

Monipuolinen ja helppokäyttöinen julkaisualusta

Sivusto toteutettiin WordPress multisite -asennuksena, mikä mahdollistaa useamman sivuston Sivusto toteutettiin WordPress multisite -asennuksena, mikä mahdollistaa useamman sivuston ylläpitämisen samalla järjestelmällä. Erillissivustojen tehokasta perustamista varten projektissa rakennettiin monistettava sivustopohja, joka on helppo ja nopea ottaa käyttöön.

Ylläpitoa ja käyttäjätunnusten hallintaa helpottamaan toteutettiin AD-integraatio kahta eri identiteettipalvelinta vasten. Integraation ansiosta ylläpitäjien käyttäjätilien perustaminen on automatisoitu ja oikeuksien poistaminen esimerkiksi työsuhteen muutosten yhteydessä on vaivatonta.

Andergård-Stenstrand on tyytyväinen WordPressiin julkaisutyökaluna. Monenlaisten sisältöelementtien ansiosta sisältöä voi esittää monipuolisemmin kuin aiemmin. Myös kuvia voi käyttää enemmän kuin aikaisemmin.

Aktiivinen sisällöntuotto ja palautteen keruu

Yhtenä uudistuksen tavoitteena oli lisätä sisällöntuottajien määrää. WordPressin helppokäyttöisyyden ansiosta tässä tavoitteessa onnistuttiin ja sisällöntuottajat ovat tarttuneet innolla tekemiseen. Sisällöntuottajat kokivat erityisen hyödylliseksi käyttökoulutuksen jälkeen pidetyn sparraustunnin. Siinä Valun asiantuntija vastasi konkreettisiin kysymyksiin, joita oli ehtinyt tulla kun oli jo laitettu kädet saveen.

Sivuston käyttöä seurataan ja sivustoa kehitetään aktiivisesti sekä kaupungin sisällä että yhteistyössä Valun kanssa. React & Share -palvelun avulla kerätään palautetta verkkopalvelun käyttäjiltä sivuston sisällön kehittämiseen. Kuntalaisilta tulleen spontaanin palautteen mukaan uudet sivut ovat raikkaat ja toimivat. Asiat löytyvät helpommin kuin ennen ja hakutoiminto Valu Search on osoittautunut erittäin toimivaksi.

“Valun toiminta oli kaikkinensa joustava ja asioihin reagoitiin nopeasti. Myös asiakastuki on kiitoksen arvoinen ja se toimi hyvin kesänkin aikana.”
Lilian Andergård-Stenstrand, hallinnon ja viestinnän suunnittelija, Kauniaisten kaupunki


Sinua voisi kiinnostaa myös

Laukaan kunta

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

19 000 asukkaan Laukaa on yksi Keski-Suomen vanhimmista kunnista. Laukaan sivustouudistus käynnistyi huolellisella konseptoinnilla, jonka Valu toteutti erillisenä projektina. Konseptiin ja sisällön suunnitteluun panostettu aika ja vaiva näkyi konseptointia seuranneen toteutusprojektin sujuvuutena. Kun asiakas on jo valmiiksi miettinyt asiat huolella, lähtee prosessi hyvin liikkeelle ja ennakkoon nähty vaiva sataa yhteisten tavoitteiden laariin. Valun projektipäällikkö Petri […] Lue lisää

Suomen Tiedekustantajien liiton verkkosivusto

Tekijä: Barabra

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomen tiedekustantajien liitto ry – Förbundet för vetenskapspublicering i Finland rf huolehtii kotimaisten tiedekustantajien ja -julkaisijoiden eduista tekijänoikeuskysymyksissä ja muissa tiedekustantamiseen ja -julkaisemiseen liittyvissä asioissa. Barabra suunnitteli ja toteutti asiakkaalle uuden räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Aiempi sivusto oli käyttöliittymältään ja tekniseltä toteutukseltaan tullut käyttöikänsä päähän ja se haluttiin uudistaa nykyisten vaatimusten tasolle. Sivuston pääkäyttäjäryhmä on tarkasti määriteltävissä. […] Lue lisää

Koas – verkkopalvelun uudistus

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Koas vaihtoi Concrete 5:stä WordPressiin Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö Koas rakennuttaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja opiskelijoille Jyväskylässä, ja verkkosivut ovat heidän tärkein asiakaspalvelukanavansa. Julkaisualustana toimi pitkään Concrete 5, kunnes se, kuten itse verkkosivustokin, tuli tiensä päähän keväällä 2023. – Vanhan sivuston ylläpidon lopetuksen nopea aikataulu tuli meille yllätyksenä, ja samaan aikaan tulossa oli sivustomme käytön sesonkiaika, joten […] Lue lisää

A-Katsastus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

A-Katsastus on Suomen johtava yksityinen ajoneuvokatsastusten, rekisteröintien ja kuljettajantutkintojen tarjoaja. Lähdimme uudistamaan A-Katsastuksen verkkopalvelukokonaisuutta tilanteessa, jossa konsernilla oli neljä erillistä sivustokokonaisuutta. Tämä näkyi hajanaisena asiakaskokemuksena. Myös silloinen sisällönhallintajärjestelmä koettiin kankeaksi käyttää. Asiakkaamme tavoitteena olikin yhtenäistää kävijän asiakaskokemusta, ja luoda kokonaisuus, joka palvelee loppuasiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Projekti alkoi syväluotaavalla konseptointityöllä mm. kohderyhmäkartoituksen myötä, jonka pohjalta […] Lue lisää

Pelastakaa Lapset ry

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Tärkein ulkoinen viestintäkanava koki isoja muutoksia Pelastakaa Lapset ry työsti pitkään omatoimisesti verkkosivustonsa uudistusta. Hanke oli alkanut elää omaa elämäänsä ja siitä oli tullut jo hyvin sokkeloinen. Lopulta Pelastakaa Lapset ry päätti joulukuussa 2022, että se haluaa tehdä selkeän ja kokonaisvaltaisen uudistuksen omat kohderyhmänsä huolellisesti huomioiden. Yhteistyökumppaniksi valittiin Valu Digital. Pelastakaa Lapset ry:n hankkeen vetäjänä […] Lue lisää

Savonlinnan kaupunki

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Savonlinnan sivustouudistuksen taustalla oli tarve vaihtaa sivusto elinkaarensa päähän tulleelta alustalta enemmän kehitysmahdollisuuksia tarjoavaan WordPressiin. Sivustolle oli tehty ulkoasu-uudistus pari vuotta aiemmin, joten ulkoasuun ei tarvinnut nyt tehdä muutoksia. Siirtymästä haluttiin tehdä asiakkaalle mahdollisimman yksinkertainen. Projektin keskeisin osa olikin kaiken sisällön siirto uudelle alustalle siten, että käsin tehtävää sisällön käsittelyä olisi mahdollisimman vähän. Automaattinen siirto […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun